4 KEY 2/2026 ITSEKKYYDEN AIKA HAASTAA JOHTAJUUDEN Kaupan esihenkilöliiton luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut kokoontuivat huhtikuussa Tampereella hakemaan uusia ajatuksia koulutuksesta. Perjantain puhuttavin puheenvuoro kuultiin professori emerita Liisa Keltikangas-Järviseltä, jonka tuore teos Itsekkyyden aika (2026) herätti vilkasta keskustelua modernin työelämän kipupisteistä. Perjantaina kuultiin myös Varman ylilääkäri Jan Schugkia (haastateltu KEY-lehdessä 1/2026) ja lauantaina talous- ja kuluttajatutkija Mika Pantzaria. Keltikangas-Järvinen ei tullut neuvomaan ihmisiä, hänen tarkoituksenaan oli kertoa, mistä asiat johtuvat ja mitä niille voisi tehdä. – Kun ymmärrämme kulttuurisen muutoksen, tajuamme myös, että on huolenpitoa puuttua näihin asioihin. Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvisen keskeinen teesi on, että aiemmin narsistisina pidetyistä piirteistä on tehty uusi normi ja menestyksen edellytys. Tämä kehitys näkyy kenties rajuimmin modernissa työelämässä. Organisaatioissa ihannoidaan nykyään röyhkeyttä, rajatonta itsensä brändäystä ja oman edun tavoittelua. Keltikangas-Järvisen analyysi osoittaa, että tämä kehitys ei ole parantanut yritysten tulosta tai työntekijöiden onnellisuutta. Päinvastoin, se on johtanut uupumukseen, luottamuksen murenemiseen ja asiantuntijuuden kriisiin. Yksilöllisyydestä Luennon punaisena lankana kulki, kuinka paljon kulttuuri vaikuttaa ihmiseen. Elämme tällä hetkellä yksilöllistä ja yksilöllisyyttä korostavaa aikaa, joten myös kaikki ongelmat nähdään Keltikangas-Järvisen mukaan yksilön mielen ongelmina, myös yhteisön tai kulttuurin ongelmat. Ja kun me elämme yksilöllistä aikaa, emme enää näe haitallista yksilöllisyyttä. Tässä maailmassa me nyt kuitenkin elämme, joten voimmeko me hyvin? Meillä ei ole Keltikangas-Järvisen mukaan koskaan ollut näin paljon yksinäisyyttä, epävarmuutta, haavoittuvuutta, riittämättömyyden tunnetta tai uupumusta. Onko ahdistuksesta tullut nuorten uusi normi? Vähemmistö nuorista ei ole koskaan tuntenut itseään ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Vaikka me rakastamme ja hoivaamme itseämme, jotain on vialla, koska emme kuitenkaan voi hyvin. Osa nuorista kokee läheiset ihmissuhteensa esimerkiksi vanhempiinsa kuormittavina, syynä esimerkiksi erilaiset arvot. Nykyään ajatellaan helposti, että ratkaisu kaikkeen kuormitukseen on välien katkaiseminen. Keltikangas-Järvinen pitää aikuisten lasten välien katkaisemista vanhempiinsa huolestuttavana nykyajan muoti-ilmiönä. Hän tarkastelee välien katkaisemista osana laajempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa korostuvat äärimmäinen yksilökeskeisyys ja sosiaalisten taitojen rapautuminen. Kun ihmisten kyky aitoon, kasvokkaiseen vuoropuheluun vähenee, arkisestakin kanssakäymisestä tulee ihmisille liian kuormittavaa. Tämän seurauksena vaikeita suhteita ei enää yritetä selvittää tai sietää, vaan ne katkaistaan kokonaan. Sosiaalisessa mediassa leviävät elämänohjeet (tunnista rajasi, kuuntele itseäsi) kääntyvät helposti itsekeskeisyydeksi. Kun oma minä ja omat tunteet ovat jatkuvasti keskiössä, unohdetaan, että elämää eletään myös muita ihmisiä varten. Kaikki ihmissuhteet eivät ole hyötysuhteita. Narsismista Emeritaprofessori Liisa KeltikangasJärvisen mukaan nyky-yhteiskunta ja sen arvomaailma ovat muuttuneet niin, että monet narsistiset piirteet on normalisoitu ja niistä on tehty tavoiteltavia ihanteita. Hänen mukaansa käytös, joka vielä 1970-luvulla olisi voinut johtaa narsismidiagnoosiin, on nykyään usein menestyvän ihmisen mittari. Kulttuurin arvomaailma ja sietokyky määrittävät, missä vaiheessa terveen itsevarmuuden raja ylittyy ja muuttuu häiriöksi. Nykykulttuuri opettaa, että ihmisen on jatkuvasti kehitettävä, brändättävä ja mitattava itseään. Keltikangas-Järvisen mukaan pettymysten sietokyky on terveen itsetunnon ydin, kun taas narsismille on ominaista täydellinen kyvyttömyys sietää pettymyksiä. Narsistilla ei myöskään ole moraalia ohjaavia tunteita (häpeä, syyllisyys). KeltikangasJärvisen mukaan häpeä, syyllisyys ja moraali on korvattu empatialla. Hän ihmetteleekin, että ihmiselle voidaan sanoa, että hänellä on empatiavaje, mutta ei, että hän on moraaliton. Tunteista Tunteiden ympärille on Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan kehittynyt ns. vaihtoehtopsykologia, joka on hyvin kaukana siitä, mitä psykologia tunteista oikeasti tietää. - Ihmisen mielenterveyden perusta on tunteiden säätely, ei tunteiden ilmaisu. Kyky säädellä tunteita on tärkeää, ja sen opettaminen lapselle on tärkeää, sanoo Keltikangas-Järvinen. Naiselle sopii omista tunteistaan puhuminen, mutta mitä enemmän mies puhuu masennuksestaan, sitä masentuneempi hänestä tulee. Miehet lähtevät kaljalle tai kalastamaan, ja saavat yhdessäolosta sen riittävän tuen. Muista ihmisistä Ihmisellä on laumaeläimen aivot. Meidät on rakennettu elämään vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja meidän hyvinvointimme on riippuvaista muista. Itsekkyyden kulttuurissa kaikki vastoinkäymiset kääntyvät ihmisen mielen ongelmiksi, vaikka kyse olisi yhteisön vaikeuksista. Sosiaalista vuorovaikutusta ei enää ole, muut ihmiset ovat yksilön hyvinvoinnin käyttötavaraa. Sosiaaliset taidot rapautuvat, kun ongelmiin ei enää etsitä ratkaisuja ja sosiaaliset pelot lisääntyvät samaa vauhtia. Nuoret eivät uskalla ottaa yhteyttä, pelkäävät soittaa tai tavata kasvokkain. Sosiaaliset taidot puuttuvat. Meillä ei tästä olla vielä puhuttu, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa työuupumuksen yhdeksi merkittäväksi syyksi on noussut työkavereiden kuormittavuus. Yhdysvalloissa asiasta puhutaan jo talouselämän ongelmana – ihmiset haluavat olla etätöissä, haluavat olla yksin. Ennen työkaverit olivat osa ihmisen identiteettiä, nyt heistä on tullut kuormittava asia. Ei hankalista asiakkaista tai konflikteista työpaikalla, vaan työkavereista, joiden kanssa pitäisi jaksaa olla tekemisissä. Yksilöllisyyteen kuuluu myös vaikeus ottaa vastaan palautetta. Jos on saanut vain kehuja ja kiitoksia, ei edes ohjaavaa palautetta, siitä tulee yksilölle uhka. Jos ei ole koskaan ennen saanut ohjaavaa, kriittistä palautetta, sitä on vaikea opetella vastaanottamaan kaksikymppisenä työelämässä. Tästä tulee jälleen yksi haaste johtajuudelle. Samaa ovat myös sitoutumisen vaikeus ja normien kunnioittamisen vaikeus. Keltikangas-Järvisen luento on herätyskello työpaikoille, jossa kiltteydestä ja yhteistyökyvystä on tehty heikkouksia ja itsekkyydestä urahyve. Ihminen on lajityypillisesti yhteisöllinen olento, eikä tämä muutu työpaikan ovella. Menestyvä ja terve organisaatio ei synny erillisistä, toisiaan kyynärpäällä tönivistä henkilöbrändeistä, vaan ihmisistä, jotka osaavat katsoa oman egonsa ohi, kohti yhteistä päämäärää ja työkaveria.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==