Rakennettu Ympäristö 1/2016 - page 73

Rakennettu Ympäristö 1/16
73
Aikamatka Tampereelle
Tampereen historiankirjoitukseen tuo uuden näkö-
kulmanmaanmittauksesta ja kaupunkisuunnittelusta
kiinnostuneiden toimittaja
Olli Helenin
ja arkkitehti
Jouko Seppäsen
kirja
Tampere kartalla
. Kirja sisältää
kaupungin synnystä tähän päivään ja tulevaisuuteen-
kin ulottuvia kymmeniä karttoja, joita hyvin valitut
valokuvat ja tekstit täydentävät. Kirja tarjoaa mielen-
kiintoisen tiivistetyn kokonaisuuden kaupungistumi-
sen megatrendin toteutumisesta Tampereella.
Kirja kertoo kaupunkisuunnittelun vaikutukses-
ta, pitkäjänteisyydestä ja toisaalta suurista ja no-
peistakin muutoksista. Vanhin Tampereen kartta
on
Hans Hanssonin
vuoden 1650 vaiheilla tekemä.
Kaupunkia perustettaessa sen ensimmäisen asema-
kaavan laati
Daniel Hall
vuonna 1776. Hämmästyt-
tävää on, että Tammerkosken länsipuolelle laaditun
asemakaavan rakenteet ovat vieläkin huomattavalta
osin nähtävissä. Keskustorikin on siinä paikallaan,
mutta ihmetystä herättää se, että torin kulmiin oli
osoitettu neljä kirkon tonttia. Tavoitteena kerrotaan
silloinkin olleen siten auttaa kaupunkiin muuttavi-
en ulkomaalaisten yrittäjien kotoutumista. Nyttem-
min tori on laajentunut niin, että sen väitetään ole-
van suurempi kuin Punainen tori. Se voisi tarjota si-
jaintipaikan esim. parempaa sijaintia etsivälle Sara
Hildénin museolle.
Kansallismaisemana nyt tunnetut Tammerkos-
ken rannat ovat suurelta osin saaneet nykymuoton-
sa vasta 1930-luvulla ja 1970-luvulla Verkatehtaan
purkamisen jälkeen. Ehkä eniten keskustassa ovat
muuttuneet Ratinanniemen suunnitelmat. 1920-lu-
vulle saakka se esiintyi tonttialueena, jolloin kau-
punginarkkitehti
Bertel Strömmer
suunnitteli sin-
ne kaupungin monumentaalisen hallintokeskuk-
sen. Niemi kuitenkin muutettiin soranottoalueeksi
ja 1952 olympialaisten jalkapallo-ottelussa Ratinan
kentällä tamperelaiset kannustivat Jugoslaviaa sen
voittaessa Neuvostoliiton. Nyt niemeen on raken-
nettu Ratinan stadion, useita kerrostaloja ja raken-
netaan suurta ostoskeskusta.
Tampere ei ole vielä valmis. Kirja on hyvänä joh-
datuksena kirjan lopussa esitellylle kuvalle Tampe-
reen kehittämisohjelmaksi 2015–2030, joka on näh-
tävissä myös videona netissä. Ajan kulkua kuvaa kir-
joittajien ajatus: ”Sadan vuoden kuluttua ilmestyy
kartta, joka kertoo minkälainen Tampere on vuon-
na 2115. Tuskin maltamme odottaa”. Sitä odottaessa
kannattaa lukea tämä kirja.
Oikeustieteen tohtori Olavi Syrjänen.
Tampereen kaupunginsihteeri 1969–1976.
Olli Helen–Jouko Seppänen, Tampere kartalla, Tampere-
Seura ry, 2015
Gustaf Adolf Tuderuksen asemakaava
vuodelta 1805.
3D-kaupunkimallista
tehty renderöinti,
johon on lisätty
keltaisella vireillä olevia
kaupunkikehityshankkeita.
Kuvat teoksesta.
1...,63,64,65,66,67,68,69,70,71,72 74,75,76
Powered by FlippingBook