1 / 2026 14 Jäsenjulkaisun tarina alkaa Yhdistyksen viestintä oli vuodesta 1969 lähtien toiminut kiertokirjeiden ja puskaradion kautta. Ensimmäisen kiertokirjeen päiväys on 2.6.1970, ja se lähetettiin ”kaikille tiedossa oleville Helsingin seudun karavaanareille”. Siinä kerrottiin, että seuraava kiertokirje lähetetään ainoastaan kerhon jäseneksi ilmoittautuneille. Mukana olikin sopivasti jäseneksi ilmoittautumislomake. Kiertokirjeissä kerrottiin yhdistyksen (silloin vielä kerho) toiminnasta, tapahtumista ja harrastuksen pelisäännöistä. Kiertokirjeessä numero 3/1970 kerrotaan vaunujen talvisäilytyspaikasta Oy Bensow Ab:n hallissa Tuusulan Jokelassa. Kiertokirjeessä numero 1/1976 on kiertokirjeajan ainoa maksettu ilmoitus, jossa T:mi Vankkuripalvelu Börje Eriksson SFC-451 ilmoitti suorittavansa vaunujen huoltoon ja korjaukseen liittyviä palveluita. Vuonna 1978 päädyttiin kuitenkin siihen pisteeseen, että yhdistykselle haluttiin oma jäsenjulkaisu. Silloinen johtokunta päätti Reijo Nummisen esityksestä, että yhdistys luopuu kiertokirjeistä ja alkaa toimittamaan kunnollista jäsenjulkaisua. Reijo Numminen kirjoittaa Vankkuri-Uutisissa numero 3/1994 että ”kuinka ollakaan, kerran sitten päähän välähti, että kun on painokone, niin miksei paikallisyhdistyskin voisi tehdä omaa lehteä ja suorittaa tiedottamisen samalla tavalla kuin pääjärjestökin”. Helsingin yhdistyksen kunniajäsen Sture Lundqvist oli mukana jo jäsenlehden alkuaikoina. Sture kertoo, että alkuaikojen tiedotusmuotoa, kiertokirjeitä, kirjoitettiin IBM Suomelta lahjaksi saadulla pallokirjoituskoneella vahalle ja monistettiin veivattavalla monistuskoneella. Monistuksen jälkeen alkoi kirjekuorien kirjoittaminen ja postimerkkien liimaaminen. Osoitteet kirjoitettiin Reijo Nummisen Olivetti-tietokoneella ja printattiin tarra-arkeille. ”Vaimoni Iris tunsi Ahti Lehtosen, jolta yhdistys hankki konttorioffset-painokoneen, ja sillä sitten painettiin koko lehti A5-kokoisena.” Yhdistyksen majoittuessa Aleksis Kiven kadun tiloissa päätettiin, että yhdistys tarvitsee kiertokirjeiden tilalle ”oikean jäsenjulkaisun”. Sen ensimmäiseen toimituskuntaan kuuluivat Berndt ”Bennus” Karlsson, Iris Lundqvist, Sture Lundqvist ja Reijo Numminen. Toimituksen tehtävänjako oli sellainen, että Iris kirjoitti jutut paperille, Sture teki niistä käsitaiton, Bennus rasteroi kuvat ja valmisteli pellit, minkä jälkeen Sture hoiti varsinaisen painotyön offsetilla. ”Alkuaikoina teksti ladottiin kohopainona liuskoille, joita sitten ”leikattiin ja liimattiin”. Myöhemmin siirryttiin valolatomiseen, joka kuvattiin valokuvapaperille”, Sture muistelee. ”Offset-kone oli vanha ja oikutteleva, niin että se sylki usein yhden paperin sijasta useamman sisuksistaan. Oli joskus vähän tuskaista se lehden teko”. Kun lehti oli saatu tehtyä, huomattiin että se pitäisi vielä jotenkin saada stiftattua kasaan. Yhdistys osti kaksi pitkävartista nitojaa, joilla homma saatiin hoidettua. Uskokaa tai älkää, kyseiset nitojat ovat edelleen tallessa, vaikkakin vähäisellä käytöllä. ”Niin sitten saatiin lähetettyä karavaanareiden Suomessa toimivien jäsenyhdistysten PAPERINEN VANKKURI-UUTISET jäi historiaan TEKSTI JA STURE LUNDQVISTIN HAASTATTELU: ARMI YLIKORPI KUVAT: SF-CARAVAN HELSINKI RY:N KUVA-ARKISTO Vankkuri-Uutisten toimituskunta vuonna 1979 Iris Lundvist, Sture Lundqvist, Berndt Bennus Karlsson ja Reijo Numminen. Ensimmäisen virallisen jäsenjulkaisun kansi. Sture Lundqvist lehden teossa vuonna 1988.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==