Hallituksen iltakoulussa työstettiin ensi vuoden toimintalinjoja. Toiminnanjohtaja Markku Salomaa puolestaan avasi vuoden 2025 keskeiset työmarkkinatapahtumat ja niiden vaikutukset alaan. 80-vuotisjuhlavuosi näkyi ympäri Suomen Liiton 80-vuotista taivalta juhlistettiin laajasti eri puolilla Suomea. Työpaikoilla järjestettiin 27.5.2025 MVL:n kakkukahvit, ja toukokuussa tärkeimmät sidosryhmät kutsuttiin juhlatilaisuuteen Sokos Hotel Presidenttiin. Lämminhenkiseen juhlaan osallistui yli 200 vierasta. Juhlavuosi huipentui syyskuun alussa Ikaalisissa pidettyyn liittokokoukseen, jonka yhteydessä julkaistiin myös liiton historiikki. Juhlavuoden rinnalla toimintavuotta leimasivat kuitenkin merkittävät muutokset työmarkkinoilla. Kiisteltyjen työmarkkinauudistusten vuosi Vuosi 2025 oli työmarkkinauudistusten läpiviennin vuosi. Petteri Orpon hallitus eteni ohjelmassaan nopealla aikataululla, ja valmistelussa korostui poliittinen ohjaus perinteisen kolmikantaisen mallin sijaan. Uudistukset herättivät laajaa keskustelua ja kritiikkiä niiden vaikutuksista työntekijöiden asemaan, työehtoihin ja neuvottelujärjestelmän toimivuuteen. MVL ja ETL käynnistivät TES-neuvottelut helmikuussa. Neuvottelut olivat tiiviitä ja ratkaisuhakuisia, vaikka ETL:n huomiota veivät samanaikaisesti SEL:n sovittelu ja lakot. Haastavasta taustatilanteesta huolimatta ratkaisu syntyi maaliskuun lopulla, juuri ennen vanhan sopimuksen päättymistä. Uusi työehtosopimus toi mukanaan kolme keskeistä uudistusta. • Meipake-palkkausjärjestelmään lisättiin henkilökohtaiset pisteet • Perhevapaat saatiin tasa-arvoisiksi molemmille vanhemmille. • Työsopimuksessa voidaan jatkossa sopia poikkeavasta irtisanomisajasta MVL:n tavoitteet eduskuntavaaleihin 2027 Järjestöpäällikkö Ilona Snellman esitteli liiton keskeiset vaalitavoitteet, joita tuodaan esille sidosryhmätapaamisissa. • Tasapainoinen työmarkkinamalli Sopimusperusteisuus ja kolmikantainen valmistelu luovat ennakoitavat pelisäännöt ja työrauhan. • Kotimainen elintarvikeala on huoltovarmuuskysymys Oma tuotanto turvaa ruokahuollon myös kriisi- ja poikkeustilanteissa. • Osaaminen ja maksuton koulutus takaavat alan tulevaisuuden Koulutus ja jatkuva oppiminen varmistavat osaavan työvoiman saatavuuden. • Työllisyyttä tukevat investoinnit ja liikkuvuus Työn perässä muuttamisen esteitä on madallettava ja investointeja suunnattava työllisyyttä luovasti. • Palkkatasa-arvo ja yhdenvertaisuus työelämässä Työuran mahdollisuuksien tulee perustua osaamiseen ja tehtävien vaativuuteen. • Tekoäly käyttöön reilusti ja hallitusti Muutokset on toteutettava osaamista vahvistaen ja työntekijöitä osallistaen. • Ennakoitava verotus ja sääntely Johdonmukainen sääntely tukee investointeja, työllisyyttä ja kilpailukykyä. ▪ Esa Suominen analysoi kotimaan politiikkaa. 7
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==