Tiede
Omega-3
➻
1997
julkaistiin
Alankomaissa kaksi
epidemiologista tutkimusta. Molempi-
en mukaan säännöllisesti kalaa syövillä
on pienempi riski sairastua Alzheimerin
tautiin.
Tutkimuksista toisen, Zutphen Elderly
Studyn, tulosten mukaan vain vähän
kalaa syövät saivat matalat pisteet
muistitoimintoja mittaavassa Mini Mental
State Examination eli MMSE-testissä.
Tämä päti 150:een 500:sta 69-89-vuoti-
aasta miehestä. Lisäksi 50 miehellä niistä
340:
stä, jotka jatkoivat lohen vähäistä
syöntiä, tulokset heikentyivät kahdella
pisteellä.
Rotterdamin tutkimuksessa käytiin läpi
runsaan 5000 henkilön ruokailutottu-
muksia. Tutkittavat olivat yli 55-vuotiaita
eikä heillä ollut dementiaa. Kaksi vuotta
myöhemmin tutkimus toistettiin ja 58:lla
tutkittavista eli 1,1 prosentilla todettiin
dementia. Enemmän kuin 18,5 gram-
maa kalaa päivässä syövillä dementiaan
sairastumisen riski oli huomattavan vähäi-
nen verrattuna niihin, jotka söivät kalaa
vähemmän kuin 3 grammaa päivässä.
Näiden tutkimustulosten perusteella
jopa niinkin vähällä kuin parilla silliviipa-
leella päivässä pystyttäisiin vähentämään
dementian riskiä.
Rotterdam-tutkimuksesta
on nyt tullut
uutta tietoa. Tutkittavia on seurattu kuusi
vuotta. Tällä kertaa tulokset eivät ole
yhtä yksiselitteisiä. Kuuden
vuoden aikana 200 tutkittavaa
dementoitui. Onko kysymys
kuitenkin siitä, että dementian
torjumiseen tarvitaan sittenkin
hiukan enemmän kuin pari
silliviipaletta?
Monien tutkimusten
mukaan kalan syönnillä ja
vähentyneellä Alzheimerin
tautiin sairastumisen riskillä on
yhteys. Niin ikään hollantilai-
sessa tutkimuksessa selvitet-
tiin 1600 yli 45-vuotiaan ruo-
kailutottumuksia. Kuusi vuotta
myöhemmin he osallistuivat
monipuolisiin tutkimuksiin
ja testauksiin. Säännöllisesti
kalaa syövien muistitoiminnot
olivat paremmat kuin muilla.
Ranskassa
Bordeaux’ssa ja
Chicagossa USA:ssa tehtyjen
tutkimusten tulokset ovat
yhteneväisiä omega-3:a sisältävän rasvai-
sen kalan syönnin vaikutusten suhteen.
Chicagossa tutkimukseen osallistui 815
yli 65-vuotiasta. Heistä 130 sairastui
Alzheimerin tautiin 3 vuoden kuluttua.
Vähintään kerran viikossa kalaa syöneillä
riski sairastua Alzheimerin tautiin oli 60
prosenttia alhaisempi.
Myös useissa eläinkokeissa on todettu
omega-3:n vähentävän plakkia aivoista ja
Mitään muuta ravintolisää ei ole tutkittu yhtä paljon kuin
omega-3:a, joka on yksi tärkeimmistä rasvahapoista. Aiheesta on
tehty 14 000 tieteellistä tutkimusta. Tässä muutama esimerkki
rasvahaposta, jota saa ennen kaikkea rasvaisista kaloista, mutta
myös tietyistä kasveista.
parantavan muistia.
Omega-3:a tutkitaan nyt eri puolilla
maailmaa monien sairauksien ehkäisijä-
nä. Muun muassa sydän- ja verisuonitau-
deille, skitsofrenialle, ADHD:lle, mig-
reenille, astmalle ja kystiselle fibroosille
on yhteistä tulehdustila. Rasvahapot
puolestaan lievittävät tulehdusta ja ovat
tärkeitä solujen toiminnalle.
TEKSTI
KAIJSA EIWORTH
Fakta
Tutkittu kalarasva
Rasvaisen kalan sisältämä öljy on
hyväksi terveydelle.
46
LiveLife•3/2014