EPA:a ja DHA:ta ei voi pakata solu-
kalvoille tiiviiksi, vaan ne vievät tilaa.
Siitä seuraa, että solun seinämistä tulee
pehmeämpiä ja mukautuvampia, ja että
ravintoaineet pääsevät helposti kulkeutu-
maan soluihin ja kuona-aineet pääsevät
poistumaan.
Erään tuoreen teorian mukaan juuri
kalaöljyllä on ollut suuri merkitys ihmi-
sen ja inhimillisen älykkyyden kehitty-
misessä. Matkalla kohti muuttumista ny-
kyihmiseksi aikaiset esi-isämme itäisessä
Afrikassa alkoivat syödä kalaa. Silloin
tapahtui jotakin. Apinaihmisten aivot
alkoivat kasvaa jopa kolminkertaisiksi.
Myös Magnus Nylander puhuu siitä,
kuinka tärkeää on saada riittävästi omega-
3:
a. Ennen muuta aivot tarvitsevat rasvaa.
Aivot ovat kehon rasvapitoisin elin,
hän kertoo. Rasvasta noin 20 prosenttia
muodostuu kalarasvahappo DHA:sta.
Magnus Nylanderin mukaan lapset ja
nuoret voivat kohottaa älykkyysosamää-
räänsä, jos he parantavat ravitsemus-
tilaansa syömällä riittävästi omega-3:a,
vitamiineja ja kivennäisaineita. Nylander
tukeutuu mielipiteissään tutkittuun
tietoon.
Hän kertoo, että solukalvoista näkee,
kuinka hyvin tai huonosti syömme. Pika-
ruoka ja valmisruoka kovettavat kalvot ja
soluihin varastoituu paljon tyydyttynyttä
rasvaa. Mutta solukalvoista tulee kuin
uusia, kun takana on muutama kuukausi
monityydyttymättömiä rasvoja sisältävää
ravintoa kuten kalaa, vihanneksia ja hedel-
miä, ja vähemmän lihaa ja viljatuotteita.
Koko keho käy läpi nuorentumisprosessin.
Ei siis ole koskaan liian myöhäistä
aloittaa uudestaan.
Omega-3:n ja laadukkaan monivita-
miini- ja hivenainelisän ja tietysti hyvän
ja laadukkaista raaka-aineista tehdyn
vaihtelevan ruoan ansiosta pysyy myös
helpommin terveenä.
Väsymys, keskittymisvaikeudet ja
muut niiden kaltaiset oireet eivät ole
sairauksia, mutta nekin voivat johtua
omega-3:n, vitamiinien ja hivenaineiden
puutteesta.
suomalaisten ravitse-
mussuositusten mukaan
omega-3-rasvahappoja
tulisi saada vähintään 1 %
kokonaisenergiasta.
Tiesitkö, että
omega-3 on eräs välttämättömistä rasvahapoista? Keho ei osaa valmistaa
sitä, vaan se täytyy saada ravinnosta tai lisäravinteena kuten kalaöljynä. Erityisen tärkei-
tä rasvahappoja ovat DHA (dokosaheksaeenihappo) ja EPA (eikosapentaeenihappo).
Fakta
Rasvainen kala tai kalaöljy voivat:
Jos oman kehon kunto kiinnostaa, on
mahdollista selvittää omega-3-rasvahap-
pojen määrä ja se, kärsiikö keho oksida-
tiivisesta stressistä. Oksidatiivinen stressi
kertoo kehon biokemiallisesta rasitukses-
ta. Magnus Nylander työskentelee Vital
Hälsa -klinikalla Tukholmassa, mutta
vastaavanlaisia palveluja saa muualtakin.
On tärkeä käytää laadukasta ravintolisää
ja syödä laadukasta ruokaa. Kaupassa ei
läheskään aina ole helppo tietää, mitä purk-
kiin on laitettu. Magnus Nylander suhtau-
tuu valmisruokiin ja -tuotteisiin kriittisesti:
Ruokateollisuus lisää valmisruo-
kiin ja leivonnaisiin transrasvoja, koska
tuotteen säilyvyys paranee niiden avulla
huomattavasti. Mutta ne varastoituvat
helposti kehoon. Kansanterveyden kan-
nalta se on suorastaan rikollista.
Auttaa parantamaan lähimuistia
sekä vähentää plakkia ja tulehduksia aivoissa.
Vähentää plakkia
sepelvaltimoissa ja pitää sydämen tahdissa. Vähentää kam-
miovärinän ja halvauksen riskiä. (Kannattaa kuitenkin muistaa, että omega-3 ohentaa
verta.)
Alentaa triglyseridejä
ja kohottaa hyvää kolesterolia (HDL) sekä laskea jonkin
verran pahaa kolesterolia (LDL).
Tehdä nivelistä
liikkuvampia ja lievittää nivelkipuja ja vähentää siten myös särky-
lääkkeiden tarvetta.
Helpottaamahakatarria
ja Crohnin tautia sekä muita vatsan ja suoliston ongelmia.
Parantaa lasten ja nuorten ongelmanratkaisukykyä.
ADHD:sta kärsivien lasten
keskittymiskyky voi parantua ja impulsiivinen käytös vähentyä. Rasvahapoista saattaa
olla apua myös luku- ja kirjoitusvaikeuksista kärsiville.
Pehmentää
ja tasoittaa ihoa.
Krillistä omega-3:a
Krilli on pieni äyriäinen, jota
esiintyy varsinkin Antarktiksen
kylmissä vesissä. Krillissä on
runsaasti omega-3-rasvahappoja
ja väriaine astaksantiinia, joka on
vahva antioksidantti. Krilli on ra-
vintoketjun alimpana ja koska se
syö vain kasviplanktonia, siihen
kertyy ympäristömyrkkyjä vain
matalia pitoisuuksia.
LiveLife•3/2014
45