N
äyttelijä Juha Varis on harrastanut
liikuntaa koko elämänsä. Lapsuus
ja nuoruus kului ladulla kilpahiih-
täjän ura mielessä, mutta miehen
ikää lähestyessä palo näyttämölle sai
energisen nuoren miehen heittäytymään roolien
vietäväksi.
Rakkaus liikuntaan ei kuitenkaan kadonnut mi-
hinkään ja näyttelijä viettää edelleen vapaa-aikansa
mieluiten liikkeessä. Milloin alla ovat murtomaa-
sukset, milloin rullaluistimet.
Urheilu on minulle purkamista ja lataamista.
Eli saan mielen rauhoittumaan liikkeessä ja toi-
saalta urheilu energisoi ja antaa virtaa muuhun
elämään,” Juha toteaa.
Hänen mielestään liikunta ja näytteleminen
kuuluvat yhteen, sillä hyvästä kunnosta on ehdot-
tomasti hyötyä lavalle noustessa.
Ilta näyttämöllä vastaa kunnon treeniä oikeas-
taan näytelmästä riippumatta.”
Näyttelemisessä ja urheilussa on Juhan mieles-
tä paljon samaa myös siksi, että molemmissa saa
antaa kaikkensa ja tehdä täysillä koko ajan. Näyt-
telijän on hyvä myös mennä välillä epämukavuus-
alueelle ja haastaa itsensä – aivan kuten menestys-
tä tavoittelevan urheilijankin.
Paras palkinto niin urheilusta kuin hyvästä lava-
suorituksesta on Juhan mukaan tunne, joka syntyy,
kun onnistuu ylittämään itsensä.
KANSANHIIHTO 2012
-
näytelmän päärooliin valmis-
tautuessaan pari vuotta sitten Juha pääsi testaa-
maan kanttiaan laduilla ja saleilla taas kilpaurhei-
lijan tapaan. Hän valmistautui fyysisesti vaativaan
rooliin kuntoilemalla aamuin illoin kuukausien
ajan. Kuukaudessa treenitunteja saattoi kertyä
60-70.
Pääsin tosi kovaan kuntoon. Mutta sitten nivu-
seni revähti ja oli pakko pysähtyä”, hän kertoo.
Pakollisen lepojakson jälkeen Juha palasi pikku
hiljaa treenaamisen pariin ja nyt hän harjoittelee
ilman mitään tiettyä ohjelmaa, fiiliksen mukaan.
Vaikka elämässä on hyvä olla tietty rytmi, ei
urheilu saati elämä saa olla orjallista suorittamista.
Minulle suurin onni on päästä isolla porukalla ur-
heilemaan ja vetää kieli vyön alla,” hän naurahtaa.
MIES, JOKA
liikkuu paljon niin työssään kuin vapaa-
ajallaan, tarvitsee paljon energiaa ja ravintoaineita.
Kun Juha aloitti tehotreenin hiihtorooliaan varten,
hän alkoi kiinnittää enemmän huomiota ruoka-
valioonsa. Kaloreita hän ei kuitenkaan laskenut,
päinvastoin.
Ei pyhällä hengellä pysy hengissä ja terveenä,”
hän toteaa ja kertoo syövänsä neljä kertaa päivässä.
Juhan lautaselta löytyy useimmiten tavallista
kotiruokaa. Ruokavalion kulmakivi on monipuo-
lisuus.
Roolit liikuttavat
Kansallisteatterin näyttelijä Juha Varis haluaa haastaa itsensä niin
­
lavalla kuin ladullakin. Ilta näyttämöllä vastaa helposti kunnon treeniä,
mutta se ei urheiluhullua näyttelijää haittaa. ”Liikkuminen on minulle
tapa olla ja elää.”
Life ja
Juha Varis
Valmistautuessaan
Kansanhiihto
2012
-
näytelmän fyysisesti
vaativaan päärooliin
Juha Varis huomasi,
ettei perusruokavalio
riitä rankan treenin
läpiviemiseen. Hän aloitti
tuolloin yhteistyön Lifen
kanssa käyttää nyt Lifen
urheiluravinteita ja ravin-
tolisiä sekä kuntoilun että
työnsä tukena.
Onneksi olen siunattu
hyvillä unenlahjoilla
ja oppinut huomaa-
maan, milloin tarvitsen
lepoa.”
Teksti
MariaMarkus  
KUVA
Jyrki Vesa
Haastattelu:
Juha Varis
28
LiveLife•1/2014