9 Lähellä 3/2026 Sain hyvästellä äitini pala palalta Viime helmikuussa päättyi kolme vuotta kestänyt elämänvaihe, jota voin pitää yhtenä tähänastisen elämäni merkittävimmistä ajanjaksoista. Mikäkö tuo vaihe oli? Sain muistisairaan äitini hoidettavaksi lähelleni. Sitä ennen tapaamisemme olivat mahdollisia harvakseltaan, koska matka Helsingistä kotiseudulleni Siilinjärvelle on pitkä, viitisen tuntia. Olin ollut varsin uupunut matkustamiseen – ja kokenut, että tulisin jäämään ympärivuorokautisessa hoidossa muistisairaiden yksikössä asuvan äitini elämästä kokonaan sivuun etäisyyden vuoksi. Tilanteeseen saatiin muutos yhdellä puhelinsoitolla Helsingin kaupungin senioripalveluihin. Siellä virkailija oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun on saatava äiti kanssani samaan kaupunkiin: ”Jos sinä haluat äidin elämääsi, sinun täytyy hänet saada”. Soiton lisäksi vaadittiin yksi simppeli lomake. Näin äiti sai myös minut. Talvisena aamuna vuokrasimme puolisoni kanssa Motonetistä peräkärryn ja ajoimme kohti Pohjois-Savoa. Tyhjensimme siellä äidin huoneen ja pakkasimme kyytiin nojatuolin, hyllyn ja lipaston. Vieressäni auton takapenkillä äiti piti sylissään pehmoapinaa. Radiossa soi Dallapé. ”Tää on miulle aikamoinen koettelemus”, äiti sanoi – tilannetta enää täysin ymmärtämättä. Pohjois-Haagassa äitiä odotti huone, josta avautui seesteinen näkymä metsään. Meidät otti vastaan suomalaisnigerialainen yöhoitaja, jonka käsipuoleen äiti luottavaisena tarrautui. Tiesin, että olin tehnyt oikean ratkaisun. Nopeasti visiiteistä äidin luona tuli minulle tärkeä osa arkea. Töiden jälkeen ja viikonloppuisin hyppäsin rautatieasemalta P-junaan ja pääsin äidin luo kymmenessä minuutissa. Sain silittää äidin poskea ja kättä, laulaa, höpötellä ja kertoa hänelle hänen elämänsä vaiheista. Sain nähdä ja tuntea äitini rakkauden – ja välittää oman rakkauteni hänelle. Kaikki vuosien aikana kasautunut vaikea suli pois väliltämme. Oli vain käsillä oleva hetki, jossa minä olin äidilleni turva. Oli minun vuoroni antaa. Kolmen vuoden aikana sain osallistua äitini kanssa joulujuhliin, itsenäisyyspäivätilaisuuksiin, naistenpäivään, veneretkelle Mustasaareen lampaiden luo. Mitään näistä en olisi voinut kokea, jos äiti olisi ollut kaukana. En olisi myöskään saanut tutustua äitiäni hoitaviin ihmisiin – naisiin ja miehiin, joista monen omat vanhat vanhemmat ovat kaukana toisessa maassa. Vierailu vierailulta äiti lipui kauemmaksi. Sain hyvästellä hänet pala palalta, lopulliseen menetykseen totutellen. Helmikuun 1. päivänä, Kalevalan päivänä, istuin äitini vuoteen vierellä, kun hän hengitti viimeisen kerran. Hetki oli kaunis ja minua kannateltiin. Äitini sai kuolla turvassa ja arvostavasti. VIERASKYNÄ Anni Valtonen Toimittaja, tietokirjailija ja kirjallisuuskriitikko. TONI HÄRKÖNEN
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==