6
Luontaistuntija 2
|
2012
Teksti: Leea Pelto, FT Kuva: Matton
Aivastuttaa, silmät ja nenä vuotavat… Siitepölyä on jäl-
leen ilmassa! Allergian aiheuttajaa voi olla vaikea välttää,
mutta omaa puolustusjärjestelmää voi vahvistaa kasveis-
ta saatavilla yhdisteillä.
AJANKOHTAISTA
ALLERGIASTA
ALLERGINEN NUHA ON KASVAVA ONGELMA
Suomalaisista noin joka viides kärsii allergisesta nuhasta. Kasvien sii-
tepöly, kotieläimet, homeet tai pölypunkit voivat laukaista allergisen
reaktion, jolloin nenä vuotaa, aivastuttaa, silmät punoittavat ja kutise-
vat, ja lopulta nenä on tukkoinen. Oireet vaikuttavat elämänlaatuun, ja
niin työssä jaksaminen kuin unikin voivat häiriintyä.
Allergisessa reaktiossa allergeeni (reaktion laukaisija) saa aikaan
histamiinin ja muiden välittäjäaineiden vapautumisen, mikä aiheuttaa
allergisia oireita ja tulehdusta. Verisuonten läpäisevyys ja limanmuo-
dostus lisääntyvät, limakalvot turpoavat ja paikalle kulkeutuu lisää puo-
lustusjärjestelmän soluja. Allerginen reaktio on valmis. Reaktio voidaan
jakaa välittömiin reaktioihin, viivästyneisiin (3–12 tuntia altistuksesta)
ja krooniseen vaiheeseen. Allergisen nuhan välittömiä reaktioita ovat
usein vesinuha sekä nenän ja silmien kutina, kun taas viivästyneeseen
ja krooniseen vaiheeseen kuuluu nenän tukkoisuus.
KASVIUUTTEET VAHVISTAVAT
Parasta olisi välttää allergian aiheuttajaa, mutta aina se ei ole mah-
dollista. Esimerkiksi koivun ja heinän siitepölyiltä on lähes mahdoton-
ta suojautua riittävästi. Nopeana hoitona allergiseen nuhaan toimivat
antihistamiinilääkkeet tai nenäsumutteet. Monelle nämä aiheuttavat
sivuvaikutuksia, kuten uneliaisuutta tai limakalvo-ongelmia, tai lääk-
keiden teho ei riitä pahimpana pölyille altistumiskautena.
Allergisen reaktion voimakkuuteen voi vaikuttaa kasviuutteilla.
Kversetiini-flavonoidia löytyy mm. sipuleista ja omenan kuoresta. Se
toimii luonnon antihistamiinina. Reaktio ei ole sama kuin lääkkeillä,
koska kversetiini hillitsee histamiinin syntyä ja vapautumista, kun taas
antihistamiinilääkkeet estävät vapautuneen histamiinin sitoutumisen
vastaanottimeen (reseptoriin). Kversetiini estää histamiinin lisäksi
myös muiden tulehdusta ja allergisia oireita edistävien välittäjäainei-
den vapautumista.
Toinen tehokas kasviuute on kurkumanjuuressa esiintyvä kurkumii-
ni. Kurkumiini säätelee monipuolisesti immuunijärjestelmän toimintaa
kortisolin kaltaisesti, ja tulehdusreaktiot vaimentuvat. Kurkumiinin ja
kversetiinin ongelmana on niiden heikko vesiliukoisuus, ja siksi nii-
den imeytyminen elimistöön perusmuodossaan on heikkoa. Niiden
liukoisuutta ja biologista hyväksikäytettävyyttä voidaan merkittävästi
parantaa nauttimalla ne mikroemulsiona.
ALLERIINALLA SIEDÄT PAREMMIN
Alleriina sisältää sekä kversetiiniä että kurkumiinia. Tuotteessa nämä
kasviuutteet ovat hyvin imeytyvässä muodossa, koska mukana on