RAKENNUSTIETO
| Vuosikertomus 2016
23
>
arvioin sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaattei-
den asianmukaisuutta sekä johdon tekemien kirjan-
pidollisten arvioiden ja niistä esitettävien tietojen
kohtuullisuutta.
>
teen johtopäätöksen siitä, onko hallituksen ollut
asianmukaista laatia tilinpäätös perustuen oletukseen
toiminnan jatkuvuudesta, ja teen hankkiman tilin-
tarkastusevidenssin perusteella johtopäätöksen siitä,
esiintyykö sellaista tapahtumiin tai olosuhteisiin liit-
tyvää olennaista epävarmuutta, joka voi antaa merkit-
tävää aihetta epäillä säätiön tai konsernin kykyä jatkaa
toimintaansa. Jos johtopäätökseni on, että olennaista
epävarmuutta esiintyy, meidän täytyy kiinnittää tilin-
tarkastuskertomuksessani lukijan huomiota epävar-
muutta koskeviin tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin
tai, jos epävarmuutta koskevat tiedot eivät ole riittäviä,
mukauttaa lausuntoani. Johtopäätökseni perustuvat
tilintarkastuskertomuksen antamispäivään mennessä
hankittuun tilintarkastusevidenssiin. Vastaiset tapah-
tumat tai olosuhteet voivat kuitenkin johtaa siihen,
ettei säätiö tai konserni pysty jatkamaan toimintaansa.
>
arvioin tilinpäätöksen, liitetiedot mukaan lukien,
yleistä esittämistapaa, rakennetta ja sisältöä ja sitä,
kuvastaako tilinpäätös sen perustana olevia liiketoimia
ja tapahtumia siten, että se antaa oikean ja riittävän
kuvan.
>
hankin tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa
tilintarkastusevidenssiä konserniin kuuluvia yhteisöjä
tai liiketoimintoja koskevasta taloudellisesta infor-
maatiosta pystyäkseni antamaan lausunnon konserni-
tilinpäätöksestä. Vastaan konsernin tilintarkastuksen
ohjauksesta, valvonnasta ja suorittamisesta. Vastaan
tilintarkastuslausunnosta yksin.
>
kommunikoin hallintoelinten kanssa muun muassa
tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituk-
sesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista,
mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkit-
tävät puutteellisuudet, jotka tunnistan tilintarkastuk-
sen aikana.
Muut raportointivelvoitteet
Muu informaatio
Hallitus vastaa muusta informaatiosta. Muu informaatio
käsittää toimintakertomukseen sisältyvän informaation. Ti-
linpäätöstä koskeva lausuntoni ei kata muuta informaatiota.
Velvollisuutenani on lukea toimintakertomukseen sisälty-
vä informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydes-
sä ja tätä tehdessäni arvioida, onko toimintakertomukseen
sisältyvä informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpää-
töksen tai tilintarkastusta suoritettaessa hankkiman tie-
tämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olen-
naisesti virheellistä. Velvollisuutenani on lisäksi arvioida,
onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellet-
tavien säännösten mukaisesti.
Lausuntonani esitän, että toimintakertomuksen ja tilin-
päätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintaker-
tomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovel-
lettavien säännösten mukaisesti.
Jos teen suorittamani työn perusteella johtopäätöksen,
että toimintakertomukseen sisältyvässä informaatiossa
on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä
seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa.
Muut lakiin perustuvat lausunnot
Velvollisuutenani on antaa suorittamani tilintarkastuksen
perusteella lausunto säätiölain 4:2.2 §:n edellyttämistä
seikoista.
Hallitus vastaa tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa
annetuista tiedoista sekä siitä, että säätiön toimielinten jä-
senille suoritetut palkkiot ja korvaukset ovat tavanomaisia.
Lausuntonani esitän, että säätiön tilinpäätöksessä ja toi-
mintakertomuksessa on annettu säätiön toiminnasta tili-
kaudella tiedot, jotka ovat olennaisia säätiön tarkoitusta ja
toimintamuotoja koskevien sääntömääräysten noudatta-
misen arvioimiseksi. Palkkioita ja korvauksia, jotka säätiö
ja sen tytäryhteisö ja -säätiö ovat suorittaneet säätiön toi-
mielinten jäsenille, on pidettävä tavanomaisina.
Helsingissä 30. maaliskuuta 2017
Kare Kotiranta, KHT