2 PALVELUESIMIES 4/2024 PÄÄ- KIRJOITUS Mika Valkonen, päätoimittaja KYMMENTÄ PROSENTTIA VAILLA Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n jäsenliitot ovat kertoneet tavoittelevansa seuraavalle sopimuskaudelle kymmenen prosentin palkankorotusta. Tavoitteena on ensimmäiselle vuodelle 6 prosenttia, vähintään 150 euroa kuukausipalkkaan. Toiselle vuodelle tavoitteena on 4 prosenttia, vähintään 100 euroa kuukausipalkkaan. 150 euron korotus tarkoittaa, että yli 2500 euron ansioilla prosentit tuottavat vasta enemmän ja sen alla korotus on sitä suurempi, mitä alempi kuukausipalkka on. Osaamisesta ja vastuusta ei siis makseta. Hokema on, että saamallaan palkalla pitää jokaisen tulla toimeen. Yhtälö, johon ei ole ratkaisua jokaisen määritellessä rajansa viime kädessä itse naapuriaan silmällä pitäen. Viimeksi kaksinumeroisia lukuja on näkynyt sopimuspöydissä reipas viisikymmentä vuotta sitten, jolloin kaupan taulukkopalkkojen korotukset olivat esihenkilöilläkin liki 20 %. Silloin rahaa oli jaossa enemmän kuin ehdittiin pyytää. Esitetyn tavoitteen perustana on perustellusti turvata ostovoimaa, mutta mihinkään ei pääse siitäkään, että tarve on tällä kerralla osoittaa myös kostovoimaa. SAK perustelee sekalinjan tasoa maan hallituksen leikkausten vaikutuksilla jäsenistöön. Sosiaaliturvaleikkausten kompensoimiseksi nähdään oikeutetuksi, että palkankorotukset kohdistuvat muita vahvemmin matalampiin palkkoihin. Hallituksen työsuhdeturva- ja muiden työmarkkinaheikennysten nähdään kasvattavan palkansaajien riskiä ja tämän kompensoimiseksi palkkojenkin pitäisi liturgian mukaan nousta. Värkeissä nähdään olevan varaa, kun mittapuuksi otetaan se, että Euroopassa palkkaratkaisut ovat pitkään olleet selvästi isompia kuin Suomessa ja jätetään vertaamatta viimeisimpiin teollisuuden korotuksiin Saksassa tai ylipäätään maihin, joilla ei voi perustella mitään. Hintakilpailukykymme korostetaan olevan kunnossa, kun talouden alakulo pian väistyy. Se, että Suomen sijoitus on pudonnut uunituoreessa kilpailukykyvertailussa vauhdilla alaspäin eikä käännettä horisontissa ole näkyvissä, ei muuta mantraa. Numeraalisten neuvottelutavoitteiden tuominen julkisuuteen ennen neuvotteluita, kuten työnantajapuolelta viestitään, lisää vaikeuskerrointa ja aiheuttaa pettymyksiä. Eivät toteutuvat korotukset tule olemaan ilman luovaa matemaattista esitystapaa kymmentä prosenttia, vaikkakin jossain sielläpäin luvuissa varmaan liikutaankin. Tavoitteen poikkeuksellinen julkistaminen ennen neuvottelukierrosta muodostaa myös riskin omaan nilkkaan ampumisesta. Useiden kymmenien miljoonien jäsenmaksueurojen polttaminen kadulla lakkolakien vastustamiseen keväällä osoitti, että ihan kaikki ei ole aina realismia. Epäonnistuminen keväällä heijastunee siinä, minkälaiset toimet eivät nyt ainakaan riitä, jos vaikuttavuutta halutaan. Ei tarvita ennustajan lahjoja sen ennakoimiseen, että kaikki ei mene nyt niin kuin Strömsössä vaan pahimmillaan pikemminkin kohti Prinkkalaa. Se, että julkituotu palkankorotustavoite huomioisi oikeudenmukaisella tavalla sekä aiemmin syntyneen ostovoimakuopan että sopimuskauden aikaisen inflaation, ei näytä saavan työnantajapuolella ymmärrystä. Taso on ”aivan hirvittävän korkea Suomen yritysten tilanteeseen nähden ja kansainväliseen kilpailutilanteeseen nähden”. Tässä itkuvirressä ei ole uutta auringon alla. Ei ole ollut eikä tule sellaista palkkakierrosta, etteikö vastapuolella todettaisi, ettei ainakaan nyt ole oikea hetki suurille palkankorotuksille. 10 %:n taso merkinnee myös sitä, että tekstimuutokset kehotetaan todennäköisesti tunkemaan sinne minne aurinko ei paista. Saattaa joku sivuraiteilla pohtia työehtosopimusten mielekkyyttäkin taas ääneen. Kaupan työnantajille esitetty palkankorotusten taso ostovoiman kasvaessa varmaankin muiden alojen osalta kelvannee, tuska syntyy sen sijaan siitä, että omillekin pitää lisää maksaa. Elää täytyy aina, mutta hyvä on hurmioissaan tunnistaa sekin, että jos korotukset ovat tapissaan, kaupan työllisyydelle käy kuten ennenkin. Palkkakustannusten kasvu näkyy palvelualoilla tarpeena vähentää tunteja siellä, missä se suinkin on mahdollista. Ja sielläkin, missä tuntien niistäminen ei ole mahdollista, kuten esihenkilötyössä, kuormitus työssä käsiparien vähentyessä lisääntyy. Palkankorotusten vaikutus väärässä paikassa ja erityisesti solidaarisuusperustein vaikuttaa kuten lirauttaminen lahkeeseen pakkasella, vaikka eihän tyhmä sanonnan mukaan ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Työnantaja suuttuu aina, vaatii palkankorotusta itse tai ammattiliitto, joten vaihtoehdot toimia toisin ovat vähissä. Mutta se, onko jättikorotusten vaatimisen paikka joka alalla samansuuruisena juuri nyt, on seikka, josta voi perustellusti esittää erilaisia mielipiteitä. Se, että nyt esitetään yhteinen palkankorotustavoite, nähdään sellaisenaan työnantajapuolella hyvänä asiana. Muut liitot sitoutuvat vientiliittojen avaukseen, eivätkä yritä rikkoa yleistä linjaa, siellä tulkitaan. Ja paradoksihan asetelma on. Yhteisen palkankorotusvaatimuksen esittäminen viennin kanssa on tukevasti ristiriidassa sen suhteen, että samalla vastustetaan verisesti sitä, että vientialat saisivat määrittää muiden alojen palkkojen tason. Tehdään sitä, mitä torpataan muualla. Suomen työmarkkinamallissa on nyt joitakin keskitettyjen sopimusten piirteitä, kuten työnantajapuolelta huomautetaan. SAK-liitot ovat sitoutuneet palkkakoordinaatioon samalla tavalla kuin työnantajapuolella on toimittu pitkään. Se, miten kansi pitää ja lääke vaikuttaa, jää nähtäväksi. Solmitaanko sopimuksia entiseen tapaan silti heti, kun näyttää oman väen kannalta riittävän hyvältä, vai kestääkö yhteinen tekeminen sinne asti, että muitakin saadaan jopa samaan rintamaan neuvottelujen sumppuuntuessa ja tarjotessa mahdollisuuden ajaa tavoitteita voimatoimin erikseen mutta käytännössä myös yhdessä. Näissä palkkakarkeloissa esimiesliitto ei ole työtaistelutoimin mukana tai muiden työtaistelu-uhkia tukemassa. Jos tapella pitää, siihen ei ryhdytä solidaarisuuskiimasta. Palkankorotukset tulevat esimiesliiton tahdosta riippumattakin kaupan palkkaneuvottelurakenteen ja yhdenvertaisuuslainsäädännön takia sen suuruisina kuin tulevat esihenkilöille siitä riippumatta, ollaanko niitä vaatimassa kentällä vai katsomossa. Solidaarisessa palkkapolitiikassa et voimatoimin saa esihenkilöille mitään lisää. Järkevämpää joskus siipeillä kuin räpiköidä. Niin tai näin, jonkun mielestä tämäkin totuus silti varmaankin väärinpäin.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==