Yrittajanainen 1 2025

24 YRITTÄJÄNAINEN Kiinteistökauppaa keisarillisessa kaupungissa Milla Mouhu jätti korporaatiomaailman taakseen ja löysi kutsumuksensa Wienin kiinteistömarkkinoilta. TEKSTI ANNAMARI TYPPÖ KUVA MILLA MOUHUN KOTIALBUMI Yrittäjyys on minulla verissä”, sanoo kiinteistönvälittäjä Milla Mouhu. Yrittäjämäinen elämäntyyli tarttui jo lapsuudenkodissa Savonlinnassa. ”Se, mikä minulle on normaalia – että vapaa-ajan ja työn välillä ei ole tarkkaa rajaa – ei ole ollenkaan normaalia ihmisille, joiden perheessä työpäivä päättyy tasan kello 17.” Opiskelut veivät Mouhun ensin Itävaltaan, sitten Sveitsiin. Valmistumisen jälkeen hän aloitti uransa korporaatiomaailmassa. Se tuntui kuitenkin liian kahlitsevalta. ”Halusin joustavuutta elämään. Lopulta irtisanouduin ja aloin miettiä, mitä tekisin.” Yhdeksän vuotta sitten tie vei vanhempien vanavedessä kiinteistöalalle. Hän aloitti palkkatyöntekijänä, mutta ryhtyi kahden vuoden kuluttua ammatinharjoittajaksi. Sittemmin hän on suorittanut työn ohessa kiinteistöjohtamisen maisterintutkinnon Wienin teknillisessä yliopistossa. Yrittäjän arki Itävallassa on Mouhun mukaan yllättävän samanlaista kuin Suomessa. ”Ongelmat ovat kaikkialla samoja: miten löytää oikeat ihmiset ja rakentaa hyvä tiimi. Ilman sitä yritystä on vaikea pyörittää.” Byrokratian määrässä ja käytännöissä on kuitenkin merkittäviä eroja. ”Itävalta on huomattavasti konservatiivisempi. Digitaalisia palveluita on vähemmän, ja moni asia hoituu edelleen suhteilla.” Kulttuurierot näkyvät arjessa. Sunnuntai on pyhä, kaupat ovat kiinni, eikä asiakasta sovi häiritä. Toisaalta vapaa-aikaa kunnioitetaan enemmän kuin Suomessa. ”Asiakkaat hyväksyvät, jos et vastaa yhteydenottoihin lomalla tai sairaana. Suomessa siihen ei aina suhtauduta yhtä ymmärtäväisesti.” Perheellisten tilanne on Itävallassa Mouhun mielestä huomattavasti vaikeampi. ”Yrittäjyyden ja vanhemmuuden yhdistäminen on lähes mahdotonta. Täällä paheksutaan, jos äiti tekee pitkiä päiviä. Me olemme kumppanini kanssa tehneet tietoisen päätöksen olla hankkimatta perhettä. Yritys on meidän lapsemme.” Kauppakamari tarjoaa yrittäjille tukipalveluita, mutta muuten yrittäjyyteen ei Itävallassa Mouhun mukaan juuri kannusteta. ”Nuoret unelmoivat enemmän turvatusta virkamieselämästä. Yrittäjiä pidetään automaattisesti rikkaina. Se on aika kaukana todellisuudesta.” Naisten asema työelämässä riippuu alasta. Kiinteistöala on naisvoittoinen, mutta siellä, missä suuret rahat liikkuvat, kenttä on miesten. ”Naisia näkee lähinnä kauneus- ja hyvinvointialoilla. Isoissa yrityksissä naisjohtajia on harvassa. Kaipaisin enemmän kunnianhimoisia esikuvia ja keskustelukumppaneita, joiden kanssa pohtia esimerkiksi henkilöstöjohtamisen kysymyksiä.” RE/MAX-ketju ja opinnot ovat tuoneet Mouhulle tärkeitä verkostoja. Yritys työllistää tällä hetkellä kahdeksan välittäjää sekä sihteerin. Toimitusjohtajan vastuun Mouhu jakaa kumppaninsa kanssa. Tavoitteet ovat selkeät: jatkuva pieni kasvu, miljoonan euron liikevaihto ja ennen kaikkea tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä. ”Rakastamme työntekoa, mutta haluamme myös pystyä lähtemään lomalle ilman pelkoa siitä, että asiat jäävät hoitamatta. Hyvä tiimi on siinä avainasemassa." Milla Mouhu • Syntynyt vuonna 1985. • Ryhtyi yrittäjäksi vuonna 2019. • Yritys on perustettu vuonna 2019. Se tarjoaa kiinteistönvälityspalveluita Wienissä Muilla mailla

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==