21 YRITTÄJÄNAINEN Edunvalvonta "Jos haluan jatkaa vuokramökkien välittämistä, minun pitää ostaa ohjelmisto, joka kääntää tiedot oikeaan muotoon. Se maksaa 600 euroa plus vuosimaksut. Saan vuokravälityksestä ehkä pari tuhatta euroa vuodessa, joten siinä ei ole mitään järkeä. Mieluummin lopetan koko homman." Myös moni luovan tai hyvinvointialan pienyrittäjä, joka järjestää viikonlopun mittaisia kursseja tai retriittejä, törmää EU-lainsäädännön kääntöpuoleen. Kun tapahtumaan sisältyy ohjelman lisäksi vähintään yksi muu palvelu – esimerkiksi majoitus tai ruokailu – laki tulkitsee sen matkapaketiksi. Tällöin järjestäjän pitäisi liittyä vakuusrekisteriin, asettaa maksukyvyttömyyden varalta vakuus ja raportoida toiminnastaan säännöllisesti, aivan kuten suuret matkatoimistot tekevät. Kuluttajan näkökulmasta laki on ymmärrettävä ja tarpeellinen. Mutta pienen yrityksen mittakaavassa se voi johtaa absurdeihin tilanteisiin. Esimerkiksi hyvinvointikurssin järjestäjä voi joutua laskemaan vakuuden määräksi kymmeniä tuhansia euroja, vaikka toiminta olisi sivutoimista ja liikevaihto vain muutamia tuhansia euroja vuodessa. Usein kurssien ja retriittien maksut jakautuvat niin, että ohjelmasta vastaa yrittäjä ja majoitus sekä ruokailut hoidetaan suoraan palveluntarjoajan kanssa. Lain mukaan tällaiset yhdistelmät kuitenkin katsotaan matkapaketiksi, jolloin järjestäjälle syntyy samat velvoitteet kuin isoille matkatoimistoille. KKV:n ylläpitämään vakuusrekisteriin liittyminen tuo myös vuosittaisia maksuja. Valvontamaksu on pienimmilläänkin yli 400 euroa vuodessa, ja sen lisäksi peritään maksukyvyttömyyssuojamaksu, joka on 0,024 prosenttia myynnistä. Suurille toimijoille summa on marginaalinen, mutta pienimuotoista kurssitoimintaa harjoittavalle se voi olla ratkaiseva lisäkulu. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan taustalla on EU:n matkapakettidirektiivi, joka velvoittaa kaikkia jäsenmaita varmistamaan matkustajien maksujen ja paluukuljetusten turvaamisen. ”Direktiivissä ei jätetä liikkumavaraa maksukyvyttömyyssuojan alarajan suhteen, kansallisia poikkeamia ei siis ole näköpiirissä”, ryhmäpäällikkö Tom Vihonen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV) toteaa. Vihonen painottaa, ettei KKV voi tulkita lakia tai muuttaa sen soveltamista, mutta pyrkii helpottamaan tilannetta lain sallimissa rajoissa. Lainsäädännön sallimissa puitteissa on konkreettisempana keinona vuosia sitten kokeiltu yhteisvastuullisuutta, jolloin ryhmälle matkanjärjestäjiä olisi kullekin tullut pienempi osuus vakuudesta omalle vastuulleen, mutta tämä kokeilu lopetettiin yritysten toiveesta. ”Olemme tietoisia alan haasteista ja toiveista. KKV pyrkii vakuuspäätöksiä tehdessään huomioimaan esimerkiksi toiminnan kausivaihtelut eikä edellytä samaa vakuusmäärää ympäri vuoden, kuten joissain muissa jäsenvaltioissa toimitaan”, Vihonen kertoo. Sekä DAC7-direktiivi että matkapakettilaki on laadittu kuluttajansuojan ja harmaan talouden torjunnan näkökulmasta. Tavoitteet ovat tärkeitä: matkustajien rahojen turvaaminen konkurssitilanteessa ja verotulojen varmistaminen. Ongelma syntyy, kun samat vaatimukset kohdistuvat sekä suuriin että pieniin toimijoihin. Kansainväliset alustajätit ja isot matkanjärjestäjät hoitavat velvoitteet osana arkea, mutta sivutoiminen vuokravälittäjä tai yhden naisen hyvinvointiyritys saattaa joutua lopettamaan, koska hallinnollinen taakka käy ylivoimaiseksi. "Paperityöhön menee valtavasti aikaa, joka on pois asiakaspalvelusta ja varsinaisesta työstä. Lisäksi kulut nousevat suhteettomiksi. Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin", Virmakoski sanoo. ”Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin.” Paperityöhön menee valtavasti aikaa, joka on pois asiakaspalvelusta ja varsinaisesta työstä, Marja Virmakoski sanoo.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==