12 YRITTÄJÄNAINEN kevytyrittäjänä, sitten toiminimellä osa-aikaisesti. Nuoremman lapsen hoitovapaan aikana kypsyi päätös kokeilla siipiä täysipäiväisenä yrittäjänä. Hyppy kannatti. Kaksi vuotta sitten edessä oli vieläkin suurempi loikka, kun Kivistö osti miehensä kanssa huutokaupasta kuntosalilaitteet ja perusti Stretch Kuntosalin. Ajatus omasta salista oli kytenyt mielessä pitkään, mutta sen toteutuminen oli tuntunut vain kaukaiselta haaveelta. Stretch Kuntosali on monipuolinen liikuntakeskus. Tarjolla on kuntosalipalveluiden lisäksi ryhmäliikuntaa, pilatesta, joogaa, juoksukursseja, yksilö- valmennusta ja kehonkoostumusmittauksia. Yritys työllistää 18 ohjaajaa, jotka toimivat laskuttavina ammatinharjoittajina. Ryhmäliikuntaa järjestetään kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa, ja asiakaskunta on monimuotoinen: nuorimmat ovat äitiensä matkassa kulkevia vauvoja, vanhimmat yli 80-vuotiaita. ”Meillä käy ihan kaikenikäisiä ja -kokoisia asiakkaita. Täällä on hyvä fiilis ja kaikki ovat tervetulleita”, Kivistö sanoo. Yrityksen toimintaa ohjaa kaksi mottoa: paikallinen ja palveleva sekä itsensä voittajille. Kivistö kuvaa itseään idearikkaaksi ihmiseksi, jolla riittää ideoita enemmän kuin niitä ehtii toteuttaa. Siitäkin syystä hän nautti yrittäjän itsenäisyydestä. ”Ketjuilla on tarkat raamit, mutta me saadaan tehdä mitä huvittaa ja otetaan siitä kaikki ilo irti.” Vaikka lähipiiriltä on tullut kannustusta, epäilijöitäkin on riittänyt. Oman salin perustaminen herätti kysymyksiä ja huolta kannattavuudesta. ”Sanottiin, että olen hullu, ja kehotettiin kyselemään kokemuksia niiltä, jotka ovat tehneet konkurssin”, Kivistö kertoo. ”Mutta minulla oli jo monen vuoden kokemus alalta, joten tiesin, mikä toimii ja mikä ei. Analysoin tarkasti, mikä muilla oli mennyt pieleen.” KULTAINEN ORAS Näin minä yritän Sosiaalisessa mediassa aktiivinen Kivistö saa paljon palautetta rohkeudestaan. Erityisesti nuoret ja naiset kiittävät esimerkistä. ”Jonkun täytyy uskaltaa, että nuoremmatkin uskaltavat. On ollut hienoa huomata, että oma tekeminen voi rohkaista muita.” Tulevaisuudessa siintää pilates- studion perustaminen ja laitepilatespalveluihin laajentaminen. Se on osa jatkuvaa kehittämistä, joka on ollut yritystoiminnan ytimessä alusta asti. ”Rakastan liikkua ja liikuttaa muita. Onnelliset asiakkaat ja hyvinvoinnin lisääminen omalle seudulle – se on parasta yrittäjyydessä.” Vinkiksi muille nuorille yrittäjille Kivistö antaa yksinkertaisen neuvon: ”Rohkeasti vaan. Siinäpähän sitä oppii. Kannattaa valmistautua huolellisesti, kysyä neuvoja viisaammilta ja hakeutua samankaltaisten joukkoon. Vertaistuki on voimavara.” Karoliina Kivistö • Syntynyt vuonna 1992. • Perusti Stretch Kuntosalia pyörittävän KK Wellness Oy:n vuonna 2023. • Yritys tarjoaa kuntosali- ja ryhmäliikuntapalveluja, henkilökohtaista ohjausta ja valmennusta, Firstbeat- ja Inbody-mittauspalveluja ja ravintovalmennusta.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==