53 Ossi ja Eka harjanteella. Kuva: Lars Risholt ja Marius Githmark. Hakupuoli sujui Ekalla lähes edellispäivän tapaan. Beagle eteni siis itsenäisesti metsässä ja me istuimme tulilla. Laavulla Ekan tekemisiä todensi tuomari Marion Bredesen, maasto-opas sekä matkanjohtaja Topi. Suomesta tuodut makkarat ehdittiin tulilla paistaa ja nautiskella oppaan keittämiä nokipannukahveja, kun alkoi tapahtua. Puhelimen näytöllä olevalle kartalle piirtyi 550 metrin korkeuskäyrän rinnalle, punaista ajoviivaa. Harvoin jos koskaan tulee tilannetta, että ajoa pääsee kuuntelemaan niska takin kauluksessa, katse suunnattuna ylöspäin. Kuuluihan se ajo. Harmi vain, ettei ajo käynyt 900 metriä edempänä. Koirakohtainen haukun maksimaalinen kuuluvuus olisi ollut niissä olosuhteissa mukava ulosmitata. Ekan haukku keräsi, työinnon ohella jälleen kehuja tuomarilta ja maasto-oppaalta. Ihmehän se olisi ollut, mikäli ei haukku noissa oloissa olisi kuulunut. Ajosta muodostui lopulta valitettavan lyhyt ja Ekan ajotaito jätti siten runsaasti toivottavaa. Jossitellussa pitää kuitenkin muistaa, että ajokokeiden hienous on juuri siinä, että toisinaan minuutteja kertyy, aina ei. Kilpailun kaikki beaglet olivat hienosti jälleen seurannassa ja siten avoimesti yleisön arvioitavissa. Maastossa muodostuikin mielikuva, etteivät olosuhteet olleet helpot muillakaan. Ajot olivat kisassa vähissä, sain siis olla beagleeni tyytyväinen. Artsun kokemukset 2. päivästä Artsun toisen päivän maasto oli jälleen noin tunnin ajomatkan päässä. Maaston korkeuserot olivat isot ja käyrien huiput piirtyivät noin 800 metrissä. Maasto oli hienoa metsä- ja kalliomaastoa, mutta toinen puoli sijaitsi osin mökkikylässä.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==