Slalli 1 / 2026 5 TEKSTI: Päivi Tolonen KUVA: Roosa Kangasalusta Suhdelukujen ylityksiä ja uupumusta Kun somevaikuttaja ja yrittäjä Beata Leppilampi nosti päiväkotien ongelmat esille Instagramissa, hän sai vaka-ammattilaisilta viestitulvan. Beata Leppilammen esikoispoika aloitti päiväkotitaipaleensa puolitoistavuotiaana ja viihtyi siellä hyvin vajaan vuoden verran – kunnes hänen pikkuveljensä syntyi. –Hyvästelyistä päiväkodissa tuli vaikeita. Kaspian roikkui minussa ja itki ettei halua mennä päiväkotiin. Minulle tuli vahva intuitiivinen tunne, että minun tulee ottaa hänet pois päiväkodista ja olemme kaikki yhdessä kotona. Kun poika alkoi lähennellä neljän vuoden ikää, hän alkoi leikkipuistoissa ollessaan ihmetellä, missä kaikki muut lapset ja kaverit olivat. –Kerroin Kaspianille, että he ovat todennäköisesti päiväkodissa. Hän sanoi siihen, että mäkin haluan mennä sinne. Kaspian aloitti päiväkodin syyskuussa 2025 ja on viihtynyt siellä Leppilammen mukaan superhyvin. Ryhmä on ihana ja paikalla ovat aina tutut, talossa parikymmentä vuotta olleet työntekijät. –Hän on myös oppinut paljon hyviä asioita päiväkodissa, kuten esimerkiksi pöytätapoja ja pukemaan omatoimisesti. VIISI UUTTA 1-VUOTIASTA 14 LAPSEN RYHMÄSSÄ Leppilammen pariskunnalla piti kiirettä töiden kanssa syksyllä ja kaksivuotiasta kuopusta piti viedä harva se päivä isovanhemmille hoitoon. Tuolloin perhe päätti hakea hänelle paikkaa isoveljen päiväkodista. Joulukuun alussa päiväkodista soitettiin, että Gabriel on saanut paikan ja voi aloittaa tammikuussa. –Pienten ryhmässä työskentelevä henkilö kertoi, että Gabrielin ryhmässä olisi lapsia yhteensä 14 ja työntekijöitä kolme. Ihmettelin, kuinka se on mahdollista, eikö alle kolmevuotiaiden ryhmässä pitäisi olla 12 lasta, eli yksi hoitaja neljää lasta kohden. Hän vastasi, että kolme lasta on tuolloin täyttänyt jo kolme vuotta, jolloin suhdeluku muuttuu siten, että yhtä hoitajaa kohden voi olla lain mukaan seitsemän lasta. Kun henkilö vielä kertoi, että ryhmässä aloittaisi tammikuussa viisi noin yksivuotiasta lasta, se oli piste i:n päälle. Leppilampi alkoi miettiä, kuka kolmesta hoitajasta ehtisi antaa hänen lapselleen syliä ja auttaa eroahdistuksessa, jos ryhmässä olisi viisi vuoden vanhaa taaperoa, jotka kaipaisivat aikuisilta vielä enemmän aikaa ja hoivaa. –Vastasin hänelle saman tien, etten ota paikkaa vastaan. Hän ymmärsi asian ja jopa sanoi minulle ”mahtavaa jos pystyt pitämään lapsesi kotona, olen itse kasvattajana kanssasi samaa mieltä”. Oikeastaan minulla ei olisi ollut mahdollisuutta siihen, koska minulla on todella paljon töitä tällä hetkellä, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa. Beata Leppilampi laittoi samana iltana Instagramiin julkaisun, jossa kysyi: ”Jos päiväkotiryhmässä on 14 1–3-vuotiasta lasta ja vain kolme hoitajaa, kuinka lapset voivat saada tarvitsemansa tuen ja huomion? Kuulisin mielelläni varhaiskasvatuksen ammattilaisia asiasta”. –Tämä laukaisi viestitulvan. Olen saanut vaka-ammattilaisilta vajaan kahden viikon aikana jo yli 1000 viestiä. Miltei kaikki sanovat samaa: olisi hienoa, jos edes lain mukaiset suhdeluvut täyttyisivät, mutta sitä
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==