Slalli 1 / 2026 27 Olen Olli Kamunen, varhaiskasvatuksen ammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella. Aloitin itse lastenhoitajana Järvenpäässä ympärivuorokautisessa päiväkodissa ja kuljin siitä matkaa varhaiskasvatuksen opettajaksi, päiväkodin johtajaksi ja lopulta kasvatus- ja ohjausalan ammatilliseksi opettajaksi. Lisäksi olen saanut viedä suomalaista varhaiskasvatuksen osaamista useisiin maihin. Juuri ammatillisena opettajana ymmärsin ehkä kaikkein kirkkaimmin, kuinka laadukas ja vaativa koulutus lastenhoitajilla on — ja miten merkityksellistä työtä he tekevät joka päivä. Työskentelen tällä hetkellä lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa sekä väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on antaa lastenhoitajille ääni ja lisätä ymmärrystä siitä, miten he kokevat työnsä tänä päivänä, aikana jolloin varhaiskasvatuslaki ja henkilöstörakenteet ovat muutoksessa. Väitöstutkimuksessani tarkastelen lastenhoitajien – ammatillista identiteettiä – työn imua ja työssä koettua merkityksellisyyttä – roolia moniammatillisessa varhaiskasvatuksen työyhteisössä Aiemmissa tutkimuksissa lastenhoitajia ja heidän kokemuksiaan on tutkittu yllättävän vähän. Siksi juuri lastenhoitajien oma ääni ja arjen asiantuntijuus ovat tämän tutkimuksen keskiössä. MIKSI OSALLISTUMISELLASI ON VÄLIÄ? Suomalainen varhaiskasvatus elää murroskautta. Samalla kun laki ja henkilöstörakenne muuttuvat, on tärkeää, että lastenhoitajien näkemykset ja kokemukset tulevat näkyviksi — ei vain työyhteisöissä, vaan myös tieteellisessä keskustelussa. Osallistumalla kyselytutkimukseen autat tekemään lastenhoitajien työtä näkyvämmäksi. Tämä on mahdollisuus kertoa, miltä työ tuntuu sinun näkökulmastasi: mikä innostaa, mikä haastaa ja mikä on tärkeintä. KUTSU OSALLISTUA Kysely kaikille varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville lastenhoitajille avataan alkuvuodesta 2026, ja toivon lämpimästi, että mahdollisimman moni lastenhoitaja ja alan ammattilainen osallistuu. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään lastenhoitoalan ammattilaisille sähköpostitse ja uutiskirjeenä. Mitä enemmän ääniä kuulemme, sitä paremmin voimme yhdessä kehittää varhaiskasvatusta. Lastenhoitajien ammattitaito on suomalaisen kasvun ja hyvinvoinnin ytimessä. On aika, että se näkyy myös tutkimuksessa. Kirjoittaja Olli Kamunen,Väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto Kuvassa kirjoittaja Intiassa vierailemassa päiväkodissa, jossa hyödynnetään suomalaista varhaiskasvatusosaamista arjen pedagogiikassa. Yhteinen tekeminen ja lapsen aktiivinen rooli ovat keskiössä myös kansainvälisessä yhteistyössä.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==