– Oli vaikeaa miettiä, kuinka kerromme lapsille rakkaan ihmisen menehtymisestä. Toimme työparini kanssa aamupiiriin kynttilän, jonka ympärille lapset asettuivat. Olimme sopineet, että minä kerron asiasta lapsille, mutta purskahdin itkuun, enkä kyennyt siihen. Työparini otti sitten hienosti kopin asiasta. Hakala muistaa, kuinka lapset istuivat piirissä hiljaa. – Ihmeellinen rauha laskeutui huoneeseen. Lapset kyselivät ja me vastasimme heidän kysymyksiinsä niin hyvin kuin siinä tilanteessa taisimme. Vaikein oli kysymys, mihin hän kuoli. Vastasimme, että hän oli sillä tavalla kipeä, ettei jaksanut enää elää. Pidetyn työkaverin menehtyminen oman käden kautta oli valtava järkytys koko työyhteisölle. Tomi Kontiolle on tuntureilla vaeltaminen oman Aamos pojan kanssa antanut mahdollisuuden myös menetysten käsittelyyn. (Kuva Aamos Kontio) – Tiesimme, että tämä herkkä, ihana ihminen oli käynyt läpi vaikeaa vaihetta elämässään, ja että hän oli hakenut apua. Tuolta hoitavalta taholta tuli kriisiryhmä läpikäymään asiaa koko työyhteisön kanssa. Saimme jokainen mahdollisuuden purkaa ajatuksiamme ja tunteitamme. Itkimme yhdessä, mikä helpotti. Kaikista raskaista kokemuksista selviytymisessä Minna Hakalaa on auttanut ennen kaikkea lapset. – He elävät kohti jotain kivaa, synttäreitä, joulua. Kun elää siinä mukana, niin omat murheet unohtuvat. Lisätietoa, kuinka tukea surevaa lasta https://www.mielenterveystalo.fi/fi/kriisi-trauma/ miten-tukea-surevaa-lasta-ja-nuorta – Ryhdyin pohtimaan tämän kirjan kirjoittamista jo vuosia sitten kohdattuani läheisteni menettämisiä, Kontio kertoo. Vaatii taitoa kirjoittaa lapsentajuisesti kuolemasta, suuresta surusta ja sen läpikäymisestä. Tämä taito on kirjailija Tomi Kontiolla. Sen hän on hankkinut vaikeimman kautta; elämällä itse läpi suuret menetykset ja surut. Kontio asui varhaislapsuudessaan kauniin puutarhan ympäröimässä omakotitalossa Helsingin Vartiokylässä. Talon lähellä oli kallioita ja metsää, jossa Tomi Kontio seikkaili kaksosveljensä Timon kanssa. Isovanhemmat hoitivat vilkkaita veljeksiä näiden vanhempien ollessa töissä. Vaari oli tehnyt elämäntyönsä poliisina ja ohjasi poikia joskus ankarallakin otteella. – Kun hän kuoli, ajattelin, että hän vahtii meitä edelleen. Onneksi veli oli siinä vierellä, jolle sain puhuttua asiasta. Tomi Kontion lapsuutta varjosti suuri hätä. – Ennen minua ja Timoa äiti oli synnyttänyt kaksi vammaista lasta. Esikoispoika Jorma oli syvästi kehitysvammainen ja Marjo-siskolla oli vaikea sydänvika, ja hän joutui usein leikattavaksi. Muistan, kuinka me koko perhe jännitimme, miten hän selviytyy näistä leikkauksista. Jorma oli pakko sijoittaa laitokseen, jossa me äidin kanssa kävimme häntä usein katsomassa. Nyt he molemmat ovat jo menehtyneet. Siskon kuolema jätti syyllisyyden tunteen. – Olin matkalla Intiassa, kun hän menehtyi. Olisin halunnut hyvästellä hänet, mutta en ehtinyt. SURUN LÄPIKÄYMINEN VIE AIKAA Tomi Kontion ”Koira nimeltään Kissa” -kirjasarjassa päähenkilönä on koditon, ystävällinen koira, jonka nimi on Kissa. Tarinat liikkuvat Helsingin kaduilla ja puistoissa, joissa koetaan ystävyyttä, arjen pieniä ihmeitä ja myös elämän kolhuja. Kirjat käsittelevät lempeästi yksinäisyyttä, erilaisuutta ja kaipuuta kotiin. Sarjan päätösosassa ”Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän” kohdataan lopulta kuolema ja suuri suru. Tomi Kontio kertoo ajatelleensa lapsena, että aikuisena hän kohtaa pelotta suuret surut, mutta ei se ihan niin mennyt. – Elämän suurissa kysymyksissä pieni neuvoton lapsi asuu edelleen sisälläni. Surun läpikäyminen vie aikaa. Tämän olen halunnut kertoa myös tässä viimeisessä Koira nimeltään Kissa -kirjassani. Sen lyhyet luvut antavat tilaisuuden käsitellä suuria asioita rauhassa. Suru ei ole käsiteltävissä hetkessä. Tomi Kontio ajattelee, että lapsen surun äärellä tärkeintä on läsnäolo. – Lapsi voi työntää vaikeat asiat syvälle sisimpäänsä, jolloin niiden kaivaminen voi tuntua aikuiselta liian tungettelevalta. Kun menettää läheisen ihmisen on suuri lohtu siinä, että häntä kaipaavat muodostavat rakkauden piirin. Läsnäolo on mielestäni kaikkein tärkeintä. Kirjailija Tomi Kontio: ”Surun hetkellä tärkeintä on läsnäolo” Tomi Kontio sai lasten ja nuorten kirjallisuuden Finlandiapalkinnon kirjastaan Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän. Kirjan keskeinen teema on läheisen kuolema ja suuren surun läpikäyminen. Slalli 1 / 2026 25
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==