Slalli 1 / 2026 17 SELFIE LAPSENLAPSEN ILOKSI Matti Vanhaselle Rahkola sanoi ”Voi Matti, mitä teitkään silloin Rukan hiihtoreissulla vuonna 2009”. –Kun hallitus teki tuolloin eläkejärjestelmäuudistuksia, se poisti vuonna 1994 päätetyn eläkeuudistuksen valintaoikeuden. Olin tuolloin valinnut niin kutsutun vanhan eläkejärjestelmän, eli minulla olisi ollut oikeus päästä eläkkeelle 58-vuotiaana. Silloinen Matti Vanhasen johtama hallitus kumosi sen oikeuden. Olen myöhemmin miettinyt, miten se oli mahdollista, koska minulla oli allekirjoitettu sopimus. Niin ja Vanhanen vain hymähti minulle linnassa. Vuoden lastenhoitaja pääsi myös tervehtimään Seela Sellaa sekä juttelemaan oululaisten kansanedustajien Merja Rasinkankaan ja Juha Hännisen kanssa. Yksi parhaista hetkistä oli kuitenkin selfie Robin Packalenin kanssa. –Menin kysymään hänen morsiameltaan, saisinko ottaa selfien Robinin kanssa lapsenlastani varten. Hän kun oli ollut katsomassa Robinin konserttia, mutta ei päässyt siellä eturiviin, mikä harmitti häntä kovasti. Selfie mummin kanssa olisi kuin pieni korvaus. Morsian sanoi, että minä järjestän asian. Otimme monta kuvaa ja sanoin Robinille, että sinulla on hyvä biisit, kuuntelen niitä välillä Iskelmäradiosta. JUHLIEN ESTEETTISYYS MIELLYTTI Rahkolan pariskunta nautti sekä juustotarjoiluista että Svinhufvudin kakusta. Pieniä marjaleivoksia tuli myös syötyä kuten myös erinomaista kalapiirakkaa. –Kaikki oli laitettu kauniisti esille ja henkilökuna oli palvelualtista. Olihan siellä jopa Oulunseudun ammattioppilaitoksen opiskelijoita opettajineen tarjoilemassa. Kävin heitä tervehtimässä. Booli oli hyvää ja makeaa, ja siinä oli päärynän vivahtava väri. Luomuviinejäkin Rahkola tuli hieman maistaneeksi. Ja tietysti hän pyörähteli tanssiparketilla miehensä käsivarsilla. Rahkola nautti erityisesti juhlan esteettisyydestä: oli upeaa nähdä kauniita ihmisiä hienoissa vaatteissa. Myös suurlähettiläiden kansallisasut jäivät mieleen, yksi niistä oli kuin samuraisoturin asu. Koskettava hetki oli myös seistä parin metrin päässä kolmesta presidenttiparista. –Puolen yön jälkeen väki alkoi vähetä, osa oli selvästi sopinut jatkoista. Mekin siitä sitten lähdettiin hotellille, koska aamulla odotti lento klo 9.25 takaisin Ouluun ja siellä hirvipeijaisiin. Kun pariskunta saapui hotellille, Rahkola huomasi saaneensa 60 WhatsApp-viestiä. Niissä kehuttiin komeaa pariskuntaa. –Viesteissä kiiteltiin myös pukuani ja suomalaisia Lumoava-korvakorujani, jotka sain perheeltäni 50-vuotislahjaksi. Mieskin oli tyytyväinen iltaan. Sitten olikin jo aika painaa pää tyynyyn. Prinsessa-päiväni oli päättynyt, Rahkola toteaa.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==