16 Slalli 1 / 2026 –Siellä oli turvatarkastus ja sitten meidät ohjattiin seuraavaan kerrokseen odottelemaan kättelyä. Sanoin presidentille ”Kaija Rahkola, kaunis kiitos kutsusta”. Hänen katseensa oli lämmin ja olemuksensa läsnä oleva. Mieheni sanoi, että jäin hänen tielleen ja hän joutui pois punaiselta matolta, toivottavasti sitä ei huomattu televisiossa, Rahkola naurahtaa. Presidentin tervehtimisen jälkeen pariskunta ohjattiin yläkertaan katsomaan kättelyn jatkumista. Reitti kulki pitkin kadettien reunustamaa komeaa kunniakujaa. –Oli ihanaa nähdä, kun kättelyyn tuli Tourette-tyttö, hän oli niin suloinen ja aito. Oli hienoa, että hän oli saanut kutsun. Tervehdin häntä myöhemmin illalla. Oli myös upeaa kuunnella, kun kansallisoopperan kuoro lauloi Finlandian, Rahkola hehkuttaa. Hän meni tervehtimään rohkeasti kiinnostavia julkisuuden henkilöitä. Anneli Jäätteenmäelle Rahkola sanoi: ”minä tunnen sinut, mutta sinä et tunnet minua”. –Jäätteenmäki kysyi ”kukas sinä sitten olet”. Esittelin itseni ja kerroin olevani perhetyöntekijä. Hän kysyi mitä teen työssäni. Kerroin, että saan pitää huolta perheistä sosiaali- ja lastenhuoltolain puitteissa. Hän kuunteli minua hyvin kiinnostuneena. Kun muusikko Samu Haber tuli vastaan eräällä tyhjähköllä käytävällä, Rahkola kysyi häneltä ”mitäs tuolla käytävän päässä on”. –Samu vastasi, että siellä on hyviä juustoja ja jazzmusiikkia. ne, hänelle sanottiin, että laitetaan onnistumaan. Niin pääsin tänne Tanja Viitasen hyvään huomaan, Rahkola hehkuttaa Qtime-kampaamossa, jossa Viitanen loihtii hänelle upeaa juhlakampausta. Isänpäivänä Rahkola lähti Sokokselle etsimään etiketin mukaista pukua. Hän sanoi myyjälle ”pitäisi löytää pitkä iltapuku linnanjuhliin”. –Myyjältä jäi ensin suu auki. Sitten aloimme katsella pukuja ja löysimmekin Katri Niskasen suunnitteleman kauniin mustan puvun ja siihen sopivan laukun. Jätin puvun vielä yön yli nimelläni mietittäväksi ja seuraavana päivänä kävin sen ostamassa. Rahkola valmistautui juhlaan soittamalla viime vuonna linnaan kutsutulle vuoden lastenhoitajalle Marja-Leena Varholle. –Hän neuvoi kiertelemään ja katselemaan kaunista linnaa heti alkuillasta, kun paikalla ei vielä ole paljon väkeä. Marja-Leena sanoi myös, ettei ruokailu ole välttämättä se tärkein juttu, vaan pikemminkin kiinnostavat henkilöt ja heidän kanssaan keskustelu. FINLANDIA SYKÄHDYTTI Seuraavana päivänä Rahkola kertoo puhelimitse olevansa väsynyt, mutta onnellinen. Päällimmäiseksi muistoksi jäi tilaisuuden juhlallisuus ja välittömyys. Kaikki vieraat olivat tulleet juhlimaan itsenäisyyspäivää, eikä titteleitä tarvittu. Taksi oli ollut myöhässä, mutta pariskunta ehti onneksi ajallaan linnan ovelle.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==