Slalli 1 / 2025 13 on olennaista kuvitella. Leikkijä muuttuu kuvitteelliseksi henkilöksi ja käyttäytyy sen mukaisesti. Hän on uskovinaan ja uskottelevinaan sekä itselle että muille olevansa joku muu kuin on. –Lapsi voi leikkiä olevansa veturi ja jos isä esimerkiksi yrittää tulla häntä halaamaan kesken leikin, lapsi sanoo, ettei veturia voi halata. Kuitenkin hän tietää koko ajan, ettei ole oikeasti veturi. Kuvitteluleikin elementit perustuvat usein jäljittelyyn. Päiväkodin lapset ovat saattaneet vierailla autokorjaamossa ja sen jälkeen leikitään autokorjaamoa. Yhteinen leikkiaines onkin tärkeä, siksi kotileikit ovat niin suosittuja, koska kaikilla lapsilla on niistä kokemusta. –Muistan kuusivuotiaan tytön, jota rasitti serkku, joka halusi aina leikkiä kotia. Tyttö itse kun vietti viikolla iltaisin paljon aikaa isänsä kanssa ja rakensi hänen kanssaan palikoista kaupunkeja. Kuvitteluleikki voi ujuttautua vaikkapa sieniretkelle, pieni lapsi laittaa tikun nokkaan kanttarellin ja kysyy aikuiselta, ”haluatko kantarellijätskin”. –Kun lapsi oppii kuvittelemaan olevansa jotakin muuta kuin hän on, se on iso harppaus hänen kehityksessään. Ensin pehmonallea kuvitellaan eläväksi, sitten lapsi kuvittelee itsensä joksikin muuksi. Ilinx-leikeissä tavoitellaan fyysistä tai psyykkistä huimausta. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että pyöritään niin kauan, että alkaa pyörryttää. Kalliala näyttää videon, jossa isä peuhaa lasten kanssa, nostelee heitä ja pyörittelee heitä ilmassa. –Linnanmäkihän menisi konkkaan, jos ihmiset eivät tykkäisi huimauksesta. Olen syntynyt samana päivänä, kun Linnanmäki avattiin. Kun täytin 50 vuotta, oli ihan pakko mennä Vuoristorataan, Kalliala naurahtaa. Caillois on antanut leikille myös kaksi muuta, vastakohtaista luokitusta. Paidia on lähes täysin vapaata, improvisoitua leikkiä, jota ohjaa pidäkkeetön mielikuvitus. Ludus on puolestaan alisteinen pyrkimykselle sitoutua sopimuksiin, joten siitä on spontaanius hävinnyt. –Pelit ja esimerkiksi jotkut urheilulajit, kuten kolmiloikka kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Niissä on sinänsä mielivaltaisia sopimuksia, joita on usein vaikeita toteuttaa, sekä tarkat säännöt. Kun toivottuun lopputulokseen on vaikea päästä, tulee tällaisten leikkien voittamisesta hyvin tavoiteltua. TARTU KÄDEN ULOTTUVILLA OLEVAAN LEIKKIIN Kallialan kirja Paras leikkini (2022), syntyi vahingossa. Hän piti Helsingin yliopistossa Lapsuuden muuttuminen -kurssia, jossa puhuttiin myös muuttuvasta leikkikulttuurista. –Annoin opiskelijoille tehtävän kirjoittaa yhden A4 sivun mittaisen tarinan parhaasta lapsuuden leikistään. Ne olivat erinomaisia tarinoita ja niistä syntyi kirja. Kirjassa on 467 leikkimuistoa 1980-luvulta 2000-luvulle. 62 prosenttia leikeistä tapahtui ulkona, ja niistä 62 prosenttia oli kuvittelu- ja 33 prosenttia sääntöleikkejä. –Kuvitteluleikit olivat kuningaslaji, niitä oli koko aineistosta 70 prosenttia. Kilpailuleikkejä oli 23 ja huimausleikkejä 4 prosenttia. Vain yksi kertomuksista kuvaa tietokoneella pelaamista. Kallialan mukaan aikuisten ja lasten välisisissä leikeissä rakennetaan yhteistä ymmärrystä. Erään kirjan tarinan leikki pohjautuu perheen isään, joka on matkatöissä. Hän tuo kotiin tullessaan lapsille paperiin pakattuja sokeripaloja, joita ottaa mukaansa kahvilasta. –Tämä on ihana tarina. Kun isä käy kahvilla ja kerää sokeripaloja matkalla, ovat lapset hänen mielessään. Kotona isä sitten leikkii vielä lasten kanssa kahvilaa, jossa on mehukahvia, pientä purtavaa ja niitä paperiin käärittyjä annossokeripaloja. Yksin leikkimisestä puhutaan Kallialan mukaan hyvin vähän, mutta silläkin on oma merkityksensä. On nimittäin tärkeää, että ihminen osaa myös olla yksin oman itsensä kanssa. Sosiologi Cherry Turkle onkin kirjoittanut, että ensimmäisen kerran maailmanhistoriassa ihmiset eivät enää joudu ikävystymään tai olemaan yksin itsensä kanssa. –Cherry viittaa puolittaiseen vuorovaikutukseen, jossa kommunikoidaan tekstareilla viestipalvelujen kautta. Tätä hän nimittää Kultakutri-ilmiöksi: emme joudu olemaan liian lähellä toista, mutta emme myöskään liian kaukana. Kun emme antaudu kohtaamiseen ja keskusteluun, jotka voivat johtaa arvaamattomiin suuntiin, koemme kanssakäymisessä hallinnan tunnetta. Leikkikulttuurin mullistava muutos on puolestaan siinä, että leikki on siirtynyt ulkoa sisälle. Siitä on kirjoittanut Richard Louv kirjassaan Last child in the woods jo vuonna 2005. Jo tuolloin eräs lapsi kertoi, että leikkii mieluummin sisällä, kun siellä on kaikki laitteet. –Sosiaalipsykologi Jonathan Haidth (2024) taas kiteyttää synkästi aikamme lapsuuden: ennen lapsuus perustui leikille, nyt se perustuu puhelimelle. Lastentarhan luoja Friedrich Fröbel sanoi, että ”leikissä on kaiken hyvän lähteet”. Kallialan mukaan hyvän lähteet ovat leikissä, johon lapsi sitoutuu. Leikki ei kuitenkaan nouse siivilleen missä tahansa. Pitkäkestoiset tyydytystä tuovat leikit vaativat nimittäin mielikuvitusta, mutta myös aikaa, tilaa ja leikkimateriaalia. –Nykyisin esimerkiksi päiväkodeissa on varsin niukkoja leikkimisympäristöjä. Jos me leikkisimme kotia tässä tyhjässä tilassa ja joutuisimme kuvittelemaan, että tuossa on hella ja tuossa astianpesukone, se ei olisi kovin hauskaa. Leikki on silti aina käden ulottuvilla, mutta siihen täytyy tarttua, Kalliala kiteyttää. "Aikuisten ja lasten välisisissä leikeissä rakennetaan yhteistä ymmärrystä."
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==