Simpukka 1/2025

Simpukka 1 | 2025 29 ... On myös hyvä valmistautua etukäteen siihen, että lahjoittajan kautta voi selvitä jotain ikävää, mitä ei toivoisi. Lahjoittajakin voi tarvita aikaa ja tukea asian prosessointiin, mikä on myös hyvä huomioida. TUNTEIDEN VUORISTORATA Lahjoittajan henkilöllisyyden selvittäminen voi olla kaikille osapuolille hyvin tunnelatautunut prosessi, jonkinlainen emotionaalinen vuoristorata, jonka kulkua on hankala ennustaa. Prosessiin voi liittyä niin vanhemmilla kuin lahjasolutaustaisella monenlaisia ristiriitaisia tunteita, kuten huolia, pelkoja, hämmennystä, iloa ja jännittyneisyyttä. Ristiriitaiset tunteet voivat syntyä siitä, että kokee uteliaisuutta lahjoittajan suhteen, mutta haluaa myös olla lojaali omia vanhempiaan ja heidän tunteitaan kohtaan. Onkin tärkeää, että vanhemmat antavat lahjasolutaustaiselle lapselle vilpittömästi luvan toimia ja tuntea tilanteessa juuri sillä tavalla kuin he itse haluavat. Vanhemmillakin on lupa tuntea, mutta heidän tehtävä on kaikenlaisista tunteistaan huolimatta tukea omaa lastaan lahjasolutaustaan liittyvissä pohdinnoissa. Perheen yhteisten pohdintojen lisäksi ammatillinen tuki ja vertaistuki voivat auttaa lahjasolutaustaista prosessoimaan lahjoittajaan liittyviä ajatuksia ja tunteita sekä tunnistamaan millaiset rajat tässä tilanteessa tukevat omaa hyvinvointia. Lahjasolutaustaisten on tärkeää tietää, että he eivät ole ainoita lahjasolutaustaisia, vaan heitä on Suomessa tuhansia ja maailmalla miljoonia. Vertaisten kanssa käydyt keskustelut auttavat huomaamaan, että muutkin kokevat samankaltaista uteliaisuutta lahjoittajan suhteen ja voivat tuntea ristiriitaisia ja hämmentäviä tunteita sekä epävarmuutta uuden edessä. Lahjoittajan henkilöllisyyden selvittäminen on prosessi, jolle kannattaa antaa sen verran aikaa kuin tarvitsee ja valmistautua siihen rauhassa. Lahjasolutaustaiset saavat itse määritellä rajansa prosessin jokaisessa vaiheessa, eli hakevatko henkilötietoja, ovatko yhteydessä ja tapaavatko lahjoittajan. Missä vaiheessa prosessia tahansa on mahdollista ottaa aikalisä ja pohtia uudelleen, että mitä ajattelee lahjoittajasta, miten haluaa hänen suhteen toimia ja mitä lahjoittaja merkitsee itselle. Helminauha-toiminta tarjoaa tietoa ja tukea lahjasolutaustaisille henkilöille ja heidän perheilleen. Lisätietoa ja tekstissä käytetyt lähteet löytyvät osoitteesta helminauha.info.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==