Simpukka 1/2025

Simpukka 1 | 2025 17 SIMPUKKA VAIKUTTAA ... 3. Palveluissa ja päätöksenteossa on huomioitava tahattomasti lapsettomat Yhä useampi on tahtomattaan tai vapaaehtoisesti lapseton. Yksin tai kumppanin kanssa elävien määrä kasvaa. Nyky-yhteiskunnassa ihmisillä on monenlaisia lähisuhdemuotoja, jotka tulee tunnistaa yhtä merkittäviksi kuin perinteinen perhemalli. Julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, kuten parisuhde-, ero- ja ikääntyvien palveluissa, tulee huomioida yhdenvertaisesti myös lapsettomat ihmiset. Moni tahattomasti lapseton on huolissaan ikääntymisestään ja tulevaisuudessa saamastaan hoivasta ja palveluista. Yhteiskunnassa oletetaan vahvasti, että jokaisella ikääntyvällä kansalaisella on lapsia tai lapsenlapsia, jotka voivat olla apuna asioiden hoitamisessa ja tukea kotona asumista. Näin ei valitettavasti ole. Kysyntä hedelmöityshoidoille on kasvanut ja jatkaa kasvuaan, kun moni aloittaa raskauden yrittämisen aiempaa myöhemmällä iällä. Ehkäisyneuvoloista tulee saada myös perhesuunnittelu- ja hedelmällisyysneuvontaa. Tieto hedelmällisyydestä voi auttaa valintojen tekemisessä, vaikka lapsitoive ei olisikaan vielä ajankohtainen. Perhekeskusten on tärkeää tarjota neuvoa ja tukea erilaisiin lapsiperheellistymisen vaihtoehtoihin. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaaminen perheiden monimuotoisuudesta on varmistettava säännöllisellä koulutuksella. Palvelujen aukioloaikojen, myös hedelmöityshoitojen, on tuettava työn ja eri perhetilanteiden yhteensovittamista. 4. Työelämässä on huomioitava tahattomasti lapsettomat Tahattomasti lapsettomat kokevat työelämäsyrjintää lapsiperheellistymistoiveen, lapsettomuuden ja lapsettomuushoidoissa käymisen vuoksi. Työelämän joustoja tulee lisätä muun muassa hedelmöityshoidoissa käymisen mahdollistumiseksi. Hedelmöityshoidot on rinnastettava raskauteen tasa-arvolaissa, ja niitä on koskettava samanlainen syrjinnän kieltävä lainsäädäntö kuin raskautta. Kaikki lapsiperheellistymisen tavat, kuten hedelmöityshoidoissa käyminen, adoptiolla lapsiperheellistyminen ja sijaisperheeksi ryhtyminen, tulee rinnastaa raskauteen. Kaikissa lapsiperheellistymisen tavoissa tulee taata yhtäläiset joustot ja oikeudet. Jokaisen työntekijän toiveet tulee ottaa yhdenvertaisesti huomioon loma- ja työvuorosuunnittelussa riippumatta perhetilanteesta. Perheystävällisyyden tukeminen ei saa tarkoittaa lapsettomien syrjimistä työvuorosuunnittelussa ja lomakäytännöissä. Ota yhteyttä ehdokkaaseen Ota yhteyttä omaan ehdokkaaseesi ja kysy, mitä mieltä hän on jostakin tahattomaan lapsettomuuteen liittyvästä teemasta, josta hyvinvointialueella tehdään päätöksiä. Ehdokkaisiin voi ottaa yhteyttä sosiaalisessa mediassa tai sähköpostitse. Muista äänestää! Ennakkoäänestysaika on Suomessa 2.–8.4.2025. Vaalipäivä on sunnuntaina 13.4.2025.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==