Simpukka 1/2025

Simpukka 1 | 2025 15 ASIANTUNTIJALTA ... Keskenmenon tuomasta shokista selvitäkseen hän alkoi raivokkaasti selvittää, mitä tapahtui. Hän luki keskenmenoista ja niiden hoidosta, tahattomasta lapsettomuudesta, hedelmöityshoidoista, alkiodiagnostiikasta ja yksilön kehityksestä. “Mietin, mitä tapahtui ja mikä minussa on vikana. Luin tutkimuksia, tilastoja ja todennäköisyysprosentteja. Tutkimuksia lukiessani unelma hammaslääkärin työstä lensi roskakoriin”, Hyötylänmäki sanoo. Haaveissa alkoi siintää IVF-biologin työ lapsettomuushoitojen parissa. Hän päätyi Helsingin yliopistoon opiskelemaan biologiaa genetiikan ja molekulaaristen biotieteiden maisteriohjelmaan. Aihepiirin opiskelu on tuntunut alusta asti todella merkitykselliseltä. Suunnitelmissa on valmistua vuoden 2025 aikana. HUUMORIN KEINOIN Keskenmenokokemus oli voimakkaasti mielessä, kun Hyötylänmäki alkoi odottaa nyt viisivuotiasta esikoistaan. Pelko keskenmenon toistumisesta oli suuri. Itseään suojellakseen hän piilotteli raskautta muilta eikä uskaltanut iloita odotuksesta. Kaikki meni lopulta onneksi hyvin. Pelko palasi nyt kolmevuotiaaksi kasvaneen kuopuksen odotuksessa. “Keskenmeno jätti suuret arvet ja muutti arvoja uusiksi. Kaikilla tulisi olla tasa-arvoinen mahdollisuus lapsen saamiseen. Yhteiskunta ei ymmärrä työn ja perheen yhdistämistä eikä tue lapsen saamista”, hän sanoo. Hyötylänmäki havaitsi, kuinka suuri vaikutus hedelmällisyyden haasteilla on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vuonna 2023 hän perusti Fertiment-nimisen yrityksen, joka tarjoaa kaikille asiasta kiinnostuneille hedelmällisyysbiologiaan liittyvää tietoutta verkkokurssilla ja somessa sekä ammattilaisille koulutuksia. Yritys tarjoaa myös ilmaisia luentoja nuorille esimerkiksi toisen asteen kouluihin muun opetuksen tueksi. “Fertiment on ilmentymä omasta intohimostani hedelmällisyystietoa kohtaan. Hedelmällisyys on mielenkiintoinen prosessi. Fertimentissä tuon omia oivalluksiani sekä mielenkiintoisia tutkimuksia esille matalalla kynnyksellä.” Yrityksen somejulkaisuissa jaetaan rennolla otteella tietoa hedelmällisyyteen ja lapsitoiveeseen liittyvistä asioista. Humoristiset somevideot siittiöiden ja munasolun kohtaamisesta ovat saaneet kiitosta nuorilta. Vastaanotto on ollut todella positiivinen. “Käsittelemme solutason asioita ja herkempiä aiheita. Pidämme haasteita, kuten keskenmenoja, kokevien puolia. Mitä enemmän näyttökertoja saamme videoille, sitä isompi viesti se on päättäjille.” Videoilla on enimmillään jopa 450 000 katselukertaa. Fertimentorit-tilin ympärille on muodostunut someyhteisö, ja julkaisuissa on ajoittain vilkastakin keskustelua. “En edes tiennyt, että minusta on tähän. Tämä on tosi innostavaa ja merkityksellistä. Toivon, että tili pysyy yhteisöllisenä ja moni saa julkaisuista rohkaisua. Haluamme myös rikkoa myyttejä ja tabuja, jotka johtuvat tiedon puutteesta.” Mukana yrityksessä on hänen kollegansa, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja ja terveystieteiden maisteriopintoja viimeistelevä Henna Niinivirta. TIETO KUULUU NUORILLE Hyötylänmäki pitää erityisen tärkeänä hedelmällisyystiedon lisäämistä nuorille. Hän toivoo, että koulut tilaisivat rohkeasti hedelmällisyysluennon oppituntien tueksi. “Kun nuorille opetetaan asioita hedelmällisyydestä, he tietävät mitä odottaa ja osaavat suunnitella tulevaisuuttaan. Nuoret ovat vastaanottavaisia. On ollut ilo huomata, että he kokevat tiedot tarpeelliseksi.” Fertimentin yhtenä tavoitteena on myös korjata harhakäsityksiä, kuten iän merkitystä hedelmällisyyteen. “Hedelmällisyyden haasteet ovat monimuotoisia. Haluamme ennaltaehkäistä niitä, kannustaa tahattomasti lapsettomia hakeutumaan vertaistuen pariin ja normalisoida hedelmöityshoitoja.” Hyötylänmäki toivoo voivansa yrityksensä avulla vaikuttaa erityisesti kolmeen asiaan. Ne ovat ei-kaupallisen sijaissynnytyksen laillistaminen, hedelmällisyystiedon lisääminen opetussuunnitelmaan ja rahoituksen lisääminen mielenterveyteen ja terveyden edistämiseen liittyville järjestöille. “Suomessa ja maailmalla on huippuammattilaisia, kuten lääkäreitä, tutkijoita ja psykologeja, joilla on intohimo tutkia ja auttaa. Meillä on koulutusta, osaamista ja huipputeknologiaa, mutta resursseja on liian vähän. Siinä on iso ristiriita syntyvyyden kanssa”, Hyötylänmäki sanoo huolissaan. Hänen unelmanaan on, että Fertiment laajenisi jonain päivänä hänelle päätyöksi. Haaveissa olisi saada vaikuttaa asiantuntijana yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä järjestää nykyistä enemmän koulutuksia hedelmällisyydestä kiinnostuneille sekä ammattilaisille. Hyötylänmäki toivoo, että tulevaisuudessa hedelmällisyyteen, lapsitoiveeseen ja tahattomaan lapsettomuuteen liittyvät asiat eivät ole enää tabuja. Asioista tulee puhua enemmän niiden oikeilla nimillä. “Pidämme tärkeänä verenkiertoa ja ruuansulatusjärjestelmää. Niitä ilman emme voi elää. Lisääntymisjärjestelmää ilman voimme elää. On ironista, että lajin jatkumisen kannalta lisääntymisjärjestelmä on kuitenkin tärkein.” Fertiment-yrityksessään hedelmällisyystietoa jakava Inka Hyötylänmäki on huolissaan nuorten hedelmällisyystiedon vähyydestä. “Hedelmällisyyden haasteet ovat monimuotoisia. Haluamme ennaltaehkäistä niitä ja normalisoida hedelmöityshoitoja.” Kuvankaappaus Instagramista Fertimentorit-tililtä.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==