Simpukka 1 | 2025 13 HENKILÖHAASTATTELU ... se menetetään myöhemmässä vaiheessa ja tapahtuu kuolema. Se tapahtuu kaikki sisälläni ja senkin oivaltaminen oli jonkun näköinen prosessi.” Vaikka Reposen syli on tyhjä, kokee hän kuitenkin olevansa jo äiti. ”Koen vahvasti äitiyttä ja vanhemmuutta jokaista ainutlaatuista elämän alkua kohtaan mitä olen saanut sen pienen hetken kantaa matkassa mukana. Ne hetket ovat olleet todella merkityksellisiä.” Reponen painottaa sitä, kuinka lapsettomuushoidoissa käyvät laittavat jälkikasvun muiden asioiden edelle aivan samalla tavalla kuin ne vanhemmat, jotka ovat saaneet lapsensa syliin asti. ”Teemme joka päivä niitä asioita, joita vanhemmat tekevät. Joka päivä laitamme tämän koko prosessin kaiken edelle. Me välitetään, huolehditaan ja tehdään hartiavoimin töitä lapsiperheellistymisen eteen, ja se on ainakin minulle varsinkin harvinaisesti sairaana ihan täysi työmaa.” Menetysten hetkellä ja lapsettomuuspolulla voimavaroja ovat tuoneet tavallinen kotiarki, hidastaminen ja surun äärelle pysähtyminen, kirjoittaminen sekä luonnon äärelle hakeutuminen. ”Saan luonnosta voimaa ja energiaa, koska sielläkin on vuoden kierto ja vuodenajat. Asioita syntyy ja kuolee ja silti luonto on itsessään valtavan elinvoimainen.” Harvinainen sairaus myös pakottaa elämään päivä kerrallaan, mikä on auttanut vähentämään lapsettomuuspolulla usein läsnä olevaa sitten kun -ajattelua. VAMMAISTEN LAPSITOIVETTA EI TUNNISTETA Sekä harvinainen sairaus että tahaton lapsettomuus ovat ulkopuolisille usein näkymättömiä. Reposen kohdalla sairauden diagnosointiviive oli yli kymmenen vuotta. Oireita vähäteltiin terveydenhuollossa. Toisaalta vammaisten ihmisten lapsitoivetta ei yhteiskunnassa vieläkään usein tunnisteta. Reponen onkin kohdannut kyseenalaistamista niin sairauden oireisiin kuin lapsitoiveeseen liittyen. Kun Reponen ensimmäisen kerran toi lapsitoiveensa esiin terveydenhuollossa, hänelle todettiin, että päätös siitä, onko hän kykenevä äidiksi tehdään isommissa työryhmissä. Vähän aikaa sitten hänen kertoessaan eräälle lääkärille lapsettomuushoidoista, keskeytti lääkäri hänet kysymällä, että kukas sitä lasta hoitaisi, jos sellaisen saatte. Lääkäri myös ihmetteli, miksi Reposet jatkavat lapsettomuushoitoja, jos se on niin vaikeaa. Reposen selittäessä hämmentyneenä, että lapsettomuushoidot ovat heidän ainoa mahdollisuutensa saada lapsi eikä heille luultavasti myönnettäisi adoptiolupaa, totesi lääkäri, että se on kyllä ihan oikein, kun ne adoptiolapset ovat kärsineet jo ihan riittävästi. Julmien kommenttien lisäksi lapsitoiveen kyseenalaistaminen näyttäytyy myös hienovaraisemmin. ”Kun kerron meidän lapsettomuusprosessista, niin näen, kuulen ja aistin, että ihmiset alkavat arvioimaan kykyäni vanhemmuuteen.” Reponen toteaakin, että hän joutuu kantamaan ikään kuin tuplataakkaa kohdatessaan niin kaikille tahattomasti lapsettomille esitettävät epämiellyttävät kysymykset ja kommentit kuin myös vammaisen ihmisen lapsitoiveeseen ja vanhemmuuteen liittyvän epäilyn. INTOHIMONA VAIKUTTAMINEN Reposen tekemässä vapaaehtoistyössä näkyy palo asioihin vaikuttamiseen ja kehittämiseen. Simpukan vapaaehtoisena toimiessaan Reponen on muun muassa puhunut terveydenhoitajaopiskelijoille ja ammattilaisille tahattoman lapsettomuuden ja harvinaissairauden risteävästä kokemuksesta. Joulukuussa 2024 hänet valittiin Simpukan hallitukseen. Erilaiset vapaaehtoistehtävät eri järjestöissä ovat tulleet tutuksi vuodesta 2016 lähtien. Reponen liikuttui suuresti saamastaan Simpukan vuoden vapaaehtoisen tittelistä. Simpukka merkitsee hänelle turvapaikkaa. ”En koskaan voi tietää miltä suunnalta tulee seuraava lapsettomuuteen liittyvä ajattelematon heitto tai oletus. Simpukan sateenvarjon alla olen turvassa eikä niitä heittoja tule. Ymmärrämme, että esimerkiksi lapsiperheellistyminen ei ole itsestään selvää, ja voimme tukea toinen toisiamme. Se turva on minulle tosi merkityksellistä ja ainutlaatuista Simpukassa.” Reposen mielestä parasta vapaaehtoistyössä on oman osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen, mahdollisuus vaikuttaa sekä ihmiset, kohtaamiset ja yhdessä tekeminen. Vapaaehtoisena toimimisesta kiinnostuneita hän haluaa rohkaista mukaan, vaikka oma juttu ei välttämättä olisikaan vielä löytynyt. ”Vapaaehtoistyön kenttä on valtavan laaja, jokaiselle löytyy oma paikka. Haluan toivottaa lämpimästi tervetulleeksi jokaisen, joka pohtii mukaan lähtemistä. On okei tulla kuulostelemaan, että voisiko tämä olla oma juttu. Rohkeasti mukaan vaan!”
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==