Simpukka 4 | 2024 9 LOPULLISESTI LAPSETTOMAT ... TEKSTI HANNA PARVIAINEN KUVAT VIIVI SELIN Syksyllä 2020, keskellä maailmanlaajuisen pandemian pahimpia eristysaikoja ja suurta hämmennyksen ja huolen aikaa, lapsettomuuslääkäri katsoi tamperelaista Kirsi Huhtasta silmiin. “Lääkäri sanoi, että ei, emme lähde enää kokeilemaan. Hoitajalle sanoin, että olisin voinut vielä kokeilla! Hoitaja sanoi, että et voi”, Kirsi sanoo hiljaa. Hetken muisto on yhä kipeä. Niihin sanoihin mureni nelikymppisen Kirsin suuri unelma. Oli pakko alkaa ottaa haparoivia askeleita kohti lopullisen lapsettomuuden hyväksyntää. Lasten saaminen oli aina tuntunut itsestäänselvältä osalta tulevaisuuden suunnitelmaa. Kirsille ei tullut mieleenkään epäillä tulevaisuuttaan äitinä lasten keskellä. Nuoruuden mukana elämään tuli opiskeluvuodet, työelämään siirtyminen ja valtavan kovia selittämättömiä kipuja, voimattomuutta ja uupumuskin. Elämään kuului myös parisuhteita, lapsihaaveita ja lisää opiskelua, kunnes lopulta Kirsi istui lapsettomuuslääkärin puheilla. Ja nyt hän oli tilanteessa, jossa lapsen toivomisen aika oli kokonaan takana. Oli päästettävä irti haaveesta olla äiti. SELVIYTYMISTAISTELUA Kirsi sai 17-vuotiaana kipukohtauksen, jolle etsittiin syytä sairaalan päivystyksessä. Mitään selitystä ei löytynyt. Kivut jatkuivat ja tuntuivat invalidisoivilta. Kipujen kanssa eläminen oli raskasta, mutta Kirsi taisteli. Opiskelu ja ura tuntuivat todella tärkeiltä. Hän opiskeli insinööriksi ja valmistuttuaan alkoi työskennellä teollisuudessa. Työelämään siirtyminen jatkuvien kipujen kanssa eläessä oli rankka kokemus. Elämä oli ajoittain pelkkää selviytymistä. “Mietin, miksi en pysty tekemään asioita ja miksi en jaksa, mutta en antanut periksi.” Kun Kirsi oli 25-vuotias, kivuille löytyi syy: endometrioosi. Diagnoosi oli yhtä aikaa järkytys ja helpotus. Endometrioosileikkaus tehtiin, mutta se ei poistanut kipuja. Samaan ajankohtaan osui parisuhteen päättyminen. “Lapset olivat osa suhteen tulevaisuutta, mutta emme päässeet sinne asti.” SELKEÄ SUUNNITELMA Kolmekymppisenä Kirsi alkoi taas oireilla. Endometrioosileikkaus uusittiin. Tämän toisen leikkauksen jälkeen löytyi lopulta sopiva lääkitys, ja kivut alkoivat hellittää. Arki alkoi sujua paremmin, kun pahin kivun terä leikkaantui pois. Endometrioosikipujen lisäksi tuli uusia kummallisia oireita, joille ei löytynyt selitystä. Samaan aikaan rankka työ ajoi työuupumukseen. Seuraavien vuosien aikana Kirsi teki töitä vaikka jaksaminen oli hänen omien sanojensa mukaan “tosi kortilla”. Työ ei tuntunut täysin omalta. Kaiken keskellä oli tunne, että syliin kuuluisi pikkuinen pellavapää. “Aloin pohtia itsellistä vanhemmuutta siinä 30–34-vuotiaana. Mietin vaihtoehtojani, terveyttäni, jaksamistani ja sitä, mihin rahani riittävät. Pohdin myös opiskelua ja mietin, että se on joko opiskelu tai lapsettomuushoidot. En saanut tukea ammattilaisilta ja päädyin lähtemään opiskelemaan.” Kirsi päätyi 34-vuotiaana yliopistoon pääaineopiskelijaksi opiskelemaan kirjallisuutta ja kirjoittamista. Oudoille oireille löytyi syy 40-vuotiaana. Kirsillä todettiin astma, jonka taustalla oli mahdollisesti sisäilmasta sairastuminen. Tilanteeseen liittyi monimuotoista oireilua. Toimiva astmalääke kuitenkin löytyi. Se toi iloa ja toivoa koko elämään ja tulevaisuuteen. Elettiin syksyä 2019. “Minulla oli selkeä suunnitelma: muutan Tampereelle lähelle kotiseutuani ja lähden lapsettomuushoitoihin. Hoidot oli suunnitelmissa aloittaa keväällä 2020.” Valitettavasti kaikki muistavat, mitä koko maailmassa tapahtui alkuvuonna 2020. Maaliskuussa Suomi sulkeutui. UUDEN POHDINTAA Syksyllä 2020 lapsettomuushoitoja oli taas mahdollista miettiä. Koronasulku oli Kirsin kohdalla monella tavalla painajaismainen. Hän ehti täyttää 40 vuotta, ja julkisen puolen lapsettomuushoitojen ovet sulkeutuivat häneltä asetetun ikärajan vuoksi. Yksityiselle puolelle hoitoihin meno huolestutti hinnan takia. Taloudellista kuormitusta toivat jo endometrioosin, astman ja muutaman muun perussairauden lääke- ja hoitokulut. Kirsi kuitenkin koki, että on pakko yrittää ja tavoitella unelmaa. Keskustelussa lääkäreiden kanssa nousi esille lahjoitetun munasolun mahdollinen tarve. Yksi lääkäri suositteli suoraan lahjasolua ja toinen oli sitä mieltä, että omalla munasolulla voi kokeilla ensin Kirsin niin halutessa. Pitkän harkinnan jälkeen Kirsi päätti, että haluaa kokeilla hoitoja ensin omalla munasolullaan. Tukilääkitykset aloitettiin, mutta kaikki ei mennyt hyvin. Terveys ei kestänyt tukilääkkeitä. Silloin tulivat ne lääkärin musertavat sanat: “Emme lähde enää kokeilemaan”. Vähän myöhemmin
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==