Simpukka 4 | 2024 31 KUUKAUSITTAIN TOISTUVA PETTYMYS Minun lapsettomuuden tarinani. Kuukaudet ja viikot toistavat itseään. Toivoa, odotuksia, yritystä ja tahtoa. Ehkä nyt! Pettymys. Yksi viiva. Kivut vatsassa. Tuhottomat määrät hormoneja, lääkkeitä, tikutusta, kellottamista. Yrittämistä. Kaikki taas aivan turhaan. Lopulta jäljellä vain vuoto, jonka mukana valuu koko kuukauden odotukset. Jäljelle jää tyhjyys. Taistelu. Täytyy taistella ja kerätä kasaan uudelleen ne pirstaleiset toivon rippeet. Ehkä ensi kuussa. Ehkä. Tutkimusaineistossa mukana olleille lapsettomuutta kohdanneille oli tavanomaista, että joka kuukausi elämään astui uusi toive lapsesta, joka päättyi raadolliseen pettymykseen kuukautisten alkaessa. Tunteet etenivät vuoristoradan lailla toivosta epätoivoon. Tämä tunteiden vuoristorata toistui kuukaudesta toiseen, useimmilla vastaajista vuosikausista toisiin. Joka kuukausi täytyi koota pettymyksen ja surun sirpaleet maasta ja keskittää ajatukset uuteen yrityskiertoon. Millainen nainen ei voi saada lapsia? Kun ikää tuli lisää, eikä perheenlisäystä kuulunut, lähdimme tutkimuksiin. Selvisi, ettemme tule hoidoista huolimatta koskaan saamaan lapsia ja että molemmissa on vikaa. Olin pettynyt itseeni. Millainen nainen ei voi saada lapsia? Pettymystä on nyt seurannut jo muutaman vuoden vihajakso. Yhtenä vahvana teemana lapsettomuuden surun rinnalla nousi naisten kokema keskeneräisyys ja puolinaisuus naisina. Lapsettomuus oli jättänyt syvän kolon identiteettiin, jota oli vaikea rakentaa tahattoman lapsettomuuden jälkeen. Osalla lapsettomuus vaikutti syvästi myös itsetuntoon, ja monet kokivat huonommuutta verrattuna naisiin, jotka onnistuivat tulemaan äidiksi. Olen kokenut itseni epäonnistuneeksi naisena ja ihmisenä. --- Aivan kuin en olisi pystynyt tekemään jotakin mihin minut on kuitenkin luotu. KOKO ELÄMÄN KESTÄVÄ HAAVE Vauvakuume on ollut niin kauan kuin muistan. Jo teinivuosina haaveilin raskaana olosta, vauvasta ja siihen liittyvistä asioista. Pidin asiaa itsestäänselvyytenä ja ajatus oli, että tulisin heti raskaaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, kun 22-vuotiaana jätimme mieheni kanssa ehkäisyn pois. Joka kuukausi olin todella innoissani ”tuntemassa raskausoireita”, mutta aina ne testit oli tyhjiä ja kuukautiset tuli. Olin suunnitellut koko elämäni sen varaan, että minulla on lapsi tuohon aikaan. Kuukaudet kului ja alkoi epätoivo iskeä mikä minussa on vikana. Joskus lapsitoive on voinut syntya jo hyvin varhain. Haaveissa on jo mietitty lapsien lukumä rä ja nimia. Elämän suurin haave on tulla vanhemmaksi ja saada kokea vanhemmuuden kaikki tunteet. Vanhemmuutta on voitu pitä itsestä nselvyytena, jonka toteutumisen ajankohtaan voi itse vaikuttaa. Kun nama syvat haaveet ja unelmat sitten murskautuvat, tasta voi syntya syva identiteettikriisi. Kuka mina olen ilman lasta, josta niin kauan haaveilin? TYHJÄN SYLIN SURU VOI SEURATA LÄPI ELÄMÄN Pro gradun nimeksi valikoitui Tyhjän sylin suru. Tyhjä syli kuvastaa hyvin aineistosta noussutta lapsettomuuden surua. Heitä, joilla ei ole käsivarsillaan näkyvää lasta kipeistä toiveista huolimatta. Tahattomasti lapseton voi pitää itseään jo vanhempana, vaikka lapsitoive ei olisi vielä toteutunut. Lapsettomuuden polulla vanhempi pitää sylissään syntymätöntä lasta, jota ei ole vielä muille olemassa, mutta vanhemmalle lapsi voi olla jo hyvinkin elävä ja konkreettinen. Toivotulla lapsella voi olla jo nimi valittuna ja tyhjä lastenhuone, joka odottaa sopivia kalusteita. Vanhemmalla voi olla jo mielessään kuva minkälaista arki ja elämä vanhempana olisi ja mitä perheenä yhdessä tehtäisiin haaveen toteutuessa. Jos unelma vanhemmuudesta ei toteudu, tahattomasti lapsettoman täytyy yrittää sopeutua tilanteeseen tyhjän sylin kanssa. ÄÄNIOIKEUDETON SURU Lapsettomuuden suru näyttäytyy usein äänioikeudettomana suruna, jota surraan piilossa. Mahdollinen puoliso voi olla ainut henkilö, jolle surua näytetään tai kenelle surusta puhutaan. Lapsettomuutta kohdanneet tuntuvat usein ajattelevan, ettei lapsettomuuden surua tunnusteta tai tunnisteta. Ilman omakohtaista kokemusta tahatonta lapsettomuutta on vaikea ymmärtää, ja tuen saaminen on vaikeaa. Tyhjän sylin suru on tutkimukseni perusteella koko elämään vaikuttava kriisi, ja huolimatta lopputuloksesta, tahaton lapsettomuus jää osaksi omaa elämäntarinaa. ASIANTUNTIJALTA ... JATTA JOKINEN Pro gradu Tyhjän sylin suru: Ensimmäistä lasta toivovien lapsettomuuden suru. Helsingin yliopisto 2024. Kirjoittaja on teologian opiskelija Helsingin yliopistossa. Kirjoittajalla on myös oma tahattoman lapsettomuuden kokemus.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==