Simpukka 4 | 2024 23 Unelma omasta lapsesta, mieltä ja kehoa kuormittavat yhä uudelleen tuloksettomina toistuvat hedelmöityshoidot, lapsitoiveesta luopumisen kipu, taideteoksen rakentaminen omakohtaisesta surusta ja menetyksestä, tyttären ja äidin lämmin suhde, omaishoitajuus, ponnistelu voimien äärirajoilla, ystävyys ja vertaistuki… Näistä kaikista ja paljosta muusta kertova dokumentaarinen esikoisromaani sijoittuu merelle, saarelle, sairaalahuoneisiin ja Kansallisteatterin Omapohjan näyttämölle. Romaanin taustalla oleva Pudota-näytelmä saavutti niin suuren suosion, että sitä esitettiin myös osana Tampereen Teatterikesän ohjelmistoa. Näytelmä ja sen pohjalta kirjoitettu romaani perustuvat paitsi Nelly Juulia Kärkkäisen Facebook-teksteihin, myös äidin ja tyttären keskinäiseen kirjeenvaihtoon, jossa he käyvät läpi tahattoman lapsettomuuden kokemusta ja sen aiheuttamia tunteita. Kärkkäisen ja Oksasen teos on kirjoitettu näkökulmatekniikalla, jossa Nelly Juulia, tytär ja näyttelijä, ja Gitta, äiti, amatöörinäyttelijä ja omaishoitaja, vuorottelevat kertojina. Ajallisesti romaani liikkuu kahdella tasolla siten, että lapsettomuuden kokemus fyysisesti ja psyykkisesti raskaine hoitoineen ja omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan näytelmän rakentaminen esityskuntoon vuorottelevat. Teoksen vahvuus on elävä dialogi, jonka myötä lukija pääsee osalliseksi sekä teatteriesityksen rakentumisen eri vaiheisiin että äidin ja tyttären yhdessä jakamaan suruun. Vaikka tahaton lapsettomuus onkin romaanin keskiössä, Gitta kertoo todella koskettavasti vaikeasti sairaan puolisonsa pienistä toiveista, kuten kaupassa käynnistä ja kahvihetkestä kauppakeskuksessa. Elämä voi kaventua monesta syystä, isot ja pienet toiveet jäädä toteutumatta, ja siitä huolimatta teoksen päähenkilöt puolisoineen jaksavat nousta, ainakin melkein joka aamu, sängystä. He suhtautuvat, etenkin Gitta, huumorilla omaan vajavaisuuteensa niin näyttämöllä kuin arjen pyörittämisessä. Tahatonta lapsettomuutta on monenlaista. Läpimeno kertoo yhden tarinan, johon moni voi samastua. Samalla teos on vahva osoitus luopumisen merkityksestä, jotta jotakin uutta voi kasvaa toteutumattoman unelman sijalle. Vähän niin kuin sivulauseessa Nelly Juulian ja Gitan tarina kertoo myös siitä, kuinka ihminen voi löytää elämänsä ehtoopuolella itsestään taiteilijan. ... Nelly Juulia Kärkkäinen ja Gitta Oksanen, Läpimeno WSOY 2024 KIRJA-ARVIO TEKSTI RIITTA GRANFELT Joskus matka perheeksi on pidempi kuin ajattelimme. Haluamme olla tukena matkallasi kohti unelmaa. Helsinki • Tampere Jyväskylä • Kuopio Tallinn • Stockholm Asiakkaillemme on syntynyt jo yli 15000 vauvaa! Lue lisää palveluistamme www.ovumia.fi
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==