Suomen Merenkulku 424

54 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART AMMATILLINEN VASTUU- JA OIKEUSTURVAVAKUUTUS VAKUUTETTUINA OVAT  Vakuutettuina ovat liiton jäsenet toimihenkilöinä toisen palveluksessa.  Vakuutuksesta korvataan asiat, jotka koskevat vakuutettua työntekijänä ja liittyvät vakuutetun työsuhteeseen.  Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että liiton jäsenyys on vahinkotapahtuman sattuessa kestänyt vähintään kymmenen kuukautta. Jos jäsenyys on kestänyt alle kaksi vuotta, tulee myös riidan tai syytteen perusteen olla syntynyt jäsenyyden aikana. Vakuutus on voimassa Suomessa. VASTUUVAKUUTUS Vastuuvakuutuksesta korvataan  henkilö- ja esinevahinkoja, jotka ammatissasi virheellä tai laiminlyönnillä aiheutat työnantajallesi, työtoverillesi tai sivulliselle henkilölle ja josta lain mukaan olet korvausvastuussa. Vastuuvakuutuksen rajoitukset  Vakuutus ei korvaa liikennevahinkoja eikä tahallisesti tai törkeällä varomattomuudella aiheutettuja vahinkoja eikä myöskään vahinkoa, jota koskeva korvausvastuu perustuu sopimukseen, sitoumukseen, lupaukseen tai takuuseen.  Vakuutuksesta ei myöskään korvata vahinkoa, joka aiheutuu vakuutetun aviopuolisolle, lapselle tai muulle perheenjäsenelle. Jos vahinko sattuu  Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi. He antavat toimintaohjeet ja opastavat ensihädässä. Liitto selvittää, oletko mahdollisesti vastuussa vahingosta. Tarpeen vaatiessa he opastavat avun tarvitsijaa asianajajan valitsemisessa. Vahinkoilmoitus toimitetaan liitosta edelleen Ifiin.  Jos vahinko on vastuuvakuutuksen perusteella korvattava, If maksaa korvauksen puolestasi vahingon kärsineelle. Vain omavastuun määrä jää maksettavaksesi. OIKEUSTURVAVAKUUTUS Oikeusturvavakuutus korvaa  asianajo- ja oikeudenkäyntikulut työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä riita- ja rikosasioissa sekä hallintomenettelynä tai hallintolainkäyttönä käsiteltävissä asioissa. Oikeusturvavakuutuksen rajoitukset  Vakuutus ei koske asiaa, jolla on vakuutetulle vähäinen merkitys tai jos asiaa ei ole riitautettu.  Jos virallisen syyttäjän syyte koskee tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta, ei kustannuksia korvata ellei vakuutettu osoita syytteen tulleen tuomioistuimen päätöksellä tahallisuuden osalta hylätyksi.  Jos virallisen syyttäjän syyte on hylätty kokonaan ei korvausta makseta, sillä tällöin kustannukset tulee vaatia korvattavaksi valtion varoista. JOS TARVITSET OIKEUSTURVAA  Ota ensimmäiseksi yhteys liittoosi. Jos kysymyksessä on oikeusturvavakuutuksen piiriin kuuluva asia ja jäsen ohjataan ulkopuolisen asianajajan luo, jäsen itse tai hänen asianajajansa tekee oikeusturvahakemuksen. Kirjoita hakemukseen selvitys asiasta ja liitä mukaan jäljennökset ratkaisun tekemiseksi tarvittavista asiakirjoista.  Lähetä hakemus liitteineen liittoon, jossa jäsenyys tarkistetaan ja laaditaan järjestön lausunto vakuutuksen soveltamisesta. Hakemus lähetetään sen jälkeen edelleen Ifiin, joka tekee päätöksen oikeusturvasta. Oikeusturvahakemus voidaan tehdä myös suoraan Ifiin, mutta tällöinkin hakemus lähetetään lausunnolle liittoon.  Vakuutuksesta korvataan tarpeelliset ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut. Asiamies tulisi valita jutun käsittelypaikkakunnalta tai sen välittömästä läheisyydestä. Asiamiehen valinnasta voit neuvotella liiton tai Ifin kanssa. JÄRJESTÖVAKUUTUS Jäsen on vakuutettu Järjestövakuutuksella liiton järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa ollessaan. Henkilövahinko  sairauksien ja tapaturmien hoitokulut  haitta-asteen mukainen korvaus tapaturmaisesta pysyvästä haitasta  korvaus tapaturmaisesta kuolemasta. Omaisuusvahinko  Matkatavaravakuutus korvaa vakuutuksenottajalle kuljetettavana olevan järjestön, piirien ja yhdistysten omaisuuden ja vakuutetulle järjestötilaisuuteen liittyvästä matkatavaran vahingoittumisesta ja menettämisestä suoranaisesti aiheutuneen vahingon.  Matkavastuuvakuutus kattaa vakuutetun voimassa olevaan oikeuteen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden yksityishenkilönä toiselle aiheutetusta järjestötilaisuuteen liittyvästä henkilö- ja esinevahingosta.  Oikeusturvavakuutus korvaa kulut riita- ja rikosasiain oikeudellisesta hoitamisesta, joka liittyy järjestötoimintaan.  Autovakuutus on voimassa, kun vakuutettu on liikkeellä autollaan järjestön asioissa. Vakuutus on toissijainen. Vahinkoilmoitus Järjestövakuutuksen piiriin kuuluvissa vahinkotapauksissa ole yhteydessä liittoosi. Finlands Skeppsbefälsförbund har Som medlem i du, förutom reseförsäkring, även en ansvarsförsäkring och rättsskyddsförsäkring för skador som uppstår i ditt yrke. Dessutom omfattas du av en organisationsförsäkring när du deltar i förbundets evenemang. YRKESANSVARSFÖRSÄKRING OCH RÄTTSSKYDDSFÖRSÄKRING FÖRSÄKRADE ÄR:  Förbundets medlemmar i tjänst hos en arbetsgivare.  Försäkringen täcker ärenden som rör dig som anställd och har anknytning till din anställning.  För att ersättning ska kunna utgå krävs att medlemskapet i förbundet varat i minst tio månader vid tidpunkten för skadan. Om medlemskapet varat mindre än två år, ska grunden för tvisten eller åtalet ha uppstått under medlemskapets tid. Försäkringen gäller inom Finland. ANSVARSFÖRSÄKRING Ansvarsförsäkringen ersätter:  Person- och sakskador som du i ditt yrke orsakar arbetsgivaren, en kollega eller en utomstående person genom ett fel eller en försummelse, och som du enligt lag är skadeståndsskyldig för. Begränsningar för ansvarsförsäkringen:  Försäkringen ersätter inte trafikskador, skador som orsakats avsiktligt eller genom grov vårdslöshet, eller skador där skadeståndsansvaret grundar sig på avtal, åtagande, löfte eller garanti.  Skador som drabbar din make/maka, ditt barn eller annan familjemedlem omfattas inte heller av försäkringen. Matkavakuutuksen lisäksi sinulla on Suomen laivanpäällystöliiton jäsenenä ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalta ammattihenkilön vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Lisäksi olet vakuutettu Järjestövakuutuksella liiton tapahtumiin osallistuessasi.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==