Suomen Merenkulku 424

38 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART LähiTapiola Pohjanmaa lähti ensimmäisenä yrityksenä tukemaan Pidä Saaristo Siistinä ry:n Pohjanlahden alushankintaa. Yhteensä 100 000 euron suuruinen lahjoitus käytetään M/S Roope-Botnian uusimiseen. Tällä hetkellä Pidä Saaristo Siistinä ry sinnittelee Pohjanlahdella väliaikaisella aluksella. – Pidä Saaristo Siistinä ry tekee mahtavaa työtä, ja alushanke on alueellemme erittäin tärkeä. Pohjanmaalla on ainutlaatuinen luonto ja saaristo, jotka ovat monille pohjalaisille tärkeä osa arkea, työtä tai omaa perintöä. Paikallisena pohjalaisten asiakkaidemme omistamana elämänturvayhtiönä haluamme LähiTapiola Pohjanmaassa edistää alueen hyvinvointia ja elinvoimaa myös ympäristönäkökulmasta. Toivomme myös, että esimerkillämme voimme inspiroida ja kannustaa muitakin alueen toimijoita lähtemään mukaan lahjoittamaan hankkeeseen, kertoo vastuullisuus- ja viestintäpäällikkö Lauri Laaksonen LähiTapiola Pohjanmaasta. Pidä Saaristo Siistinä ry alkoi rakentaa retkisatamaverkostoa talkoovoimin Merenkurkun alueella jo 1980-luvulla. Tuolloin tavoitteena oli laajentaa yhdistyksen toimintaa Kristiinankaupungista Pietarsaareen asti. Vuonna 1982 rakennettiin yhdeksän uutta jätepistettä Pohjanlahden rannoille, joita yhdistyksen aktiivit ylläpitivät aluksi omilla veneillään. Uuden huoltoaluksen avulla halutaan myös ylläpitää talkoovoimin rakennettua 40-vuotista retkisatamaverkostoa ja elävöittää suomalaista vesistöretkeilykulttuuria. – Toiminta laajeni sellaiseksi, että omat veneet eivät enää riittäneet. Ensimmäisen M/S Roope-Botnian hinnaksi tuli yli miljoona markkaa, johon saatiin silloisesta työministeriöstä 660 000 markkaa. Loput kerättiin tukijoilta. Olemme nyt uudelleen saman haasteen edessä, kertoo aluepäällikkö Jukka Lundell Pidä Saaristo Siistinä ry:stä. Nykyään Pidä Saaristo Siistinä ry ylläpitää ja huoltaa Pohjanlahdella noin 30 palvelupistettä ja on alueella ainoa taho, joka huolehtii kokonaisvaltaisesti vesilläliikkujien jätehuollosta. Matalien saaristoalueiden ja myrskyisen avomeren vuoksi kippari Mikael Thodén odottaa jo malttamattomana uutta erityisrakenteista, juuri Pohjanlahden ympäristöhuoltotöihin räätälöityä alusta. – Roskan määrä jätepisteissä kasvaa vuosi vuodelta. Viime vuonna toimme yhteensä melkein tuhat suurta jätesäkkiä pois saaristosta. Tänä vuonna määrä kasvoi yli 1 100 säkkiin. Uusi alus on välttämätön, jotta voimme ylläpitää Pohjanlahden retkisatamaverkostoa ja vesistöretkeilykulttuuria sekä pitää Itämeren puhtaana. Tällä hetkellä paikkoja ei päästä kunnolla kunnostamaan eikä uutta suunnittelemaan. On surullista, jos annamme yli 40-vuotisen verkoston rapistua nyt. KANSANEDUSTAJA JANNE JUKKOLA KANNUSTAA YRITYKSIÄ TURVAAMAAN POHJANLAHDEN TULEVAISUUDEN Aava Pohjanlahti karikkoisine ja mataline rantoineen on kotiseutu myös syntyjään kokkolalaiselle kansanedustaja Janne Jukkolalle, joka on alushankkeen kummi. – Pohjanlahden saaristo tarjoaa erinomaiset puitteet luonnossa liikkumiselle. Uusi huoltoalus parantaa vesistön jätehuoltoa, ehkäisee rehevöitymistä ja roskaantumista sekä luo samalla työpaikkoja kotimaisille yrityksille. Kutsun yritykset kantamaan kortensa kekoon ja tukemaan alushanketta, joka parantaa sekä Pohjanlahden ympäristön hyvinvointia että alueen matkailumahdollisuuksia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että luonnossa liikkuminen tuottaa ihmisille myönteisiä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Uuden aluksen avulla Pidä Saaristo Siistinä ry pystyy jatkossakin edistämään kestävää vesistömatkailua Pohjanlahden alueella ja tukee samalla alueen retkeilymahdollisuuksia ja elinvoimaisuutta. – Pidä Saaristo Siistinä ry:llä on erittäin tärkeä tavoite mahdollistaa vastuullinen retkeily edistämällä kestäviä matkailuratkaisuja ilman, että liikkumista tarvitsee rajoittaa. Hanke M/S Roope-Botnian uusimiseksi on ehdottoman tärkeä. Olen kiitollinen, että saan olla mukana edistämässä sitä. POHJANLAHTI ON OSA IDENTITEETTIÄ JA ELÄMÄNTAPAA Pohjanlahden aluksen kippari Mikael on pienestä asti keikkunut mukana isänsä ja isoisänsä kalastusveneissä. Lohisiimat ja ukonilmat värittävät miehen lapsuutta ja merelliset tatuoinnit hänen kehoaan. Thodén on lähes 30 vuotisen työhistoriansa varrella seurannut vesien samentumista, veneliikenteen kasvua ja mökkien ilmestymistä rannoille, mutta nähnyt myös ihmisen toiminnan muutoksen. – Tahallista roskaamista tapahtuu yhä vähemmän, ja ihmiset ymmärtävät veneilyn ympäristövaikutukset. Uskon, että parempaan suuntaan ollaan menossa, ja yhdistyksen työllä on ollut siinä tärkeä rooli. Isältä pojalle periytynyt kalastusharrastus on Thodénin sydäntä lähellä. Poikansa Emil Thodén on vienyt kalastusperinnön ammattitasolle asti. Kesällä Mikael viettää viikonloppunsa joko poikansa kanssa kalassa tai Munsalan saaristossa sijaitsevassa omassa saaressa – sielläkin kalassa. Saaressa hän jatkaa perinteitä 10 lapsenlapsensa kanssa. Se motivoi huolehtimaan kotivesistä. Pohjanlahti on Thodénille enemmän kuin vain työpaikka – se on osa hänen identiteettiään ja elämäntapaansa. Kipparin tarina on yksi monista ja kertoo Pohjanlahden ainutlaatuisuudesta ja siitä, miksi sitä tulisi suojella tuleville sukupolville. – Tarvitsemme jatkossakin vaativaan työhön soveltuvan aluksen ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa edistää vesistöjen hyvinvointia ja ihmisten virkistäytymismahdollisuuksia vesillä. Uusi M/S Roope-Botnia  Erikoisrakenteinen; kyettävä sekä saaristo- että avomeriolosuhteisiin  Kantokykyä käymäläjätevesille ja puukuormille  Nosturi, keularamppi  Kapasiteetti jätteiden erilliskeräyksiin  2 hengen asuintilat  Mitat: 16 m x 6 m  Nopeus: n. 15 kn  Kotimaisuus  Monikäyttöisyys: tarvittaessa apuna pelastustoimissa ja öljyntorjunnassa Pidä Saaristo Siistinä ry on vesilläliikkujien valtakunnallinen ympäristöjärjestö, joka on vuodesta 1969 työskennellyt puhtaamman saaristo- ja järviluonnon puolesta.  Pohjanlahdella on käynnissä miljoonaluokan hanke ympäristön puolesta – ”saaristo tarjoaa erinomaiset puitteet luonnossa liikkumiselle” PIDÄ SAARISTO SIISTINÄ RY Huoltoalus M/S Roope-Botnian uusiminen on välttämätöntä, jotta ympäristönhuoltotöitä voidaan jatkaa maailman mittakaavassakin ainutlaatuisella Pohjanlahdella. Uuden huoltoaluksen avulla tehdään ennaltaehkäisevää työtä Pohjanlahden rehevöitymistä ja roskaantumista vastaan ja parannetaan jätehuoltoa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==