12 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART Artikkeli käsittelee työntekijän ja työnantajan rooleja työturvallisuudessa. Siinä kuvataan eri osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia, ja käytännönläheisesti tuodaan esiin, miten työturvallisuuslakiin kannattaa suhtautua, mutta myös miten toimia, jos säännöksiä rikotaan. Merenkulku on ammatti, jossa työturvallisuus ei ole pelkkä sääntöjen noudattamisen kysymys – se on olennainen osa päivittäistä selviytymistä. Aluksella pienikin huolimattomuus voi johtaa vakaviin, pahimmillaan peruuttamattomiin seurauksiin. Turvallisuus on kiinteä osa ammattimaista toimintaa, mutta sen toteutuminen ei ole yksin työnantajan varassa. Myös työntekijällä on keskeinen rooli turvallisuuskulttuurin rakentamisessa – rooli, jota suojaavat niin kansallinen kuin kansainvälinen lainsäädäntö. Arjessa puhutaan usein siitä, mitä työntekijän on tehtävä: käytettävä suojavarusteita, osallistuttava harjoituksiin ja noudatettava ohjeita. Näiden rinnalla on kuitenkin yhtä tärkeää kysyä, mihin työntekijällä on oikeus. Työturvallisuus ei ole etuoikeus – se on lain takaama perusoikeus. Merimiehen on syytä tietää, missä kulkevat hänen oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa rajat – ja mitä keinoja hänellä on käytettävissään, jos turvallisuus ei toteudu. Kun kansi on liukas, työkalut puutteellisia tai paloharjoitus jää pitämättä kiireen vuoksi, kyse ei ole pikkuasioista vaan laista ja ihmisen terveydestä. Tämän ohella laivan päällystön ja muiden esimiesten on hyvä tiedostaa vastuunsa. Tämän takia erityinen jämäkkyys työturvallisuusasioissa voisi olla suositeltava asenne. Johtohenkilöiden tulee pitää mielessä, että vaikka joku miehistöstä tuppaisi sääntöjä oikomaan, se ei ole yksin tämän henkilön vastuulla taikka tämän henkilökohtainen päätös, vaan viime kädessä esimerkiksi kapteenille ja yhtiölle voi tulla rikos- ja korvausvastuu laiminlyönneistä. TURVALLISUUSVELVOITE ALKAA TYÖNANTAJASTA – MUTTA EI PÄÄTY SIIHEN Työnantajalla on työturvallisuudessa ensisijainen ja laissa säädetty vastuu. Tämä vastuu ei ole muodollinen velvollisuus tai pelkkä hallinnollinen tehtävä, vaan konkreettinen ja käytännönläheinen huolehtimisvelvoite työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Se tarkoittaa sitä, että työnantajan on ennakoitava vaarat, poistettava riskit mahdollisuuksien mukaan ja järjestettävä työolot sellaisiksi, että työntekijät voivat tehdä työnsä ilman tarpeetonta vaaraa. Käytännössä vastuu ulottuu kaikkeen työympäristön järjestämisestä koulutukseen, työmenetelmien suunnitteluun, suojavälineiden hankintaan ja valvontaan saakka. Työturvallisuus ei siis ole työnantajalle vapaaehtoinen hyvän tahdon ele, vaan lakisääteinen velvoite, jonka laiminlyönti voi johtaa paitsi vahinkoihin, myös oikeudellisiin seuraamuksiin. Liiton juristi Susanna Kankainen kirjoittaa lehdessä jostakin työoikeuden teemasta käytännönläheisesti arkikielellä ja avaa käytännön työelämään liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Velvollisuus vai oikeus? – TYÖNTEKIJÄN ASEMA TYÖTURVALLISUUSASIOISSA Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on huolehdittava siitä, että työolosuhteet ovat turvalliset ja terveydelle haitattomat niin pitkälle kuin se käytännössä on mahdollista. Tämä velvoite kattaa sekä fyysisen työympäristön että työn organisoinnin. Työnantajan on esimerkiksi varmistettava, että työvälineet ja koneet ovat kunnossa ja turvallisia käyttää, että työntekijät saavat riittävän perehdytyksen ja koulutuksen työtehtäviinsä ja että työaikajärjestelyt eivät johda vaaralliseen uupumukseen. Työturvallisuuslaki tunnistaa myös sosiaalisen kuormituksen ja työturvallisuusuhan, joka voisi esimerkinomaisesti tarkoittaa työpaikkakiusaamista tai häirintää. Työnantajalla on velvollisuus huolehtia, että tällaista ei työpaikalla esiinny ja poistaa tällaiset työturvallisuusriskit. Passiiviseksi jättäytyminen on työturvallisuusrikos. Velvollisuus ei rajoitu vain ennakoitavissa oleviin riskeihin, vaan työnantajan on aktiivisesti seurattava työympäristöä ja puututtava viivytyksettä myös uusiin ja odottamattomiin vaaratekijöihin. Laki asettaa työnantajalle siis jatkuvan ja käytännönläheisen huolehtimisvelvollisuuden, joka ulottuu jokapäiväiseen työympäristöön ja sen kehittämiseen. Työturvallisuuslain keskeinen lähtökohta on selkeä: työnantajalla on ensisijainen vastuu työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työssä – niin pitkälle kuin se on käytännössä mahdollista. Tämä vastuu ei ole abstrakti, vaan se edellyttää konkreettisia toimia: työympäristön teknistä turvallisuutta, asianmukaista opastusta ja koulutusta, riittäviä varusteita ja huolellista työprosessien suunnittelua riskien minimoimiseksi. Merityössä turvallisuuden merkitys korostuu entisestään. Laiva on suljettu ja usein itsenäinen toimintaympäristö, jossa avun saaminen voi olla hidasta tai vaikeaa, ja jossa olosuhteet voivat muuttua nopeasti. Siksi riskit on ennakoitava ja hallittava jo ennen kuin ne konkretisoituvat. Työnantajan ei riitä arvioida turvallisuutta vain "normaalioloissa" – merellä poikkeustilanteet eivät ole poikkeuksia vain teoriassa, vaan käytännön todellisuutta. Työturvallisuusvelvoite ei myöskään ole kertaluontoinen tehtävä. Se edellyttää jatkuvaa huolellisuutta, arviointia ja korjaamista. Kun olosuhteet muuttuvat, työvälineet vanhenevat tai miehistössä tapahtuu vaihtuvuutta, myös riskinarvioinnin on pysyttävä ajantasaisena ja vastaamaan todellisuutta. Työturvallisuusrikos löytyy myös rikoslaista. Sen mukaan työturvallisuusrikoksesta voidaan tuomita työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo työturvallisuusmääräyksiä taikka aiheuttaa työturvallisuusmääräysten vastaisen epäkohdan taikka mahdollistaa tällaisen tilanteen jatkumisen laiminlyömällä valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista tai jättämällä huolehtimatta muista työsuojelun edellytyksistä. Huomionarvoista on,
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==