40 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART ⋆ LUKUVINKKI ⋆ Kirja voi olla hyvää lukemista merenkulkijoille, vaikka ei olisikaan kiinnostunut purjehduksesta tai yksinpurjehduksesta valtamerillä. Yleisesti ottaen harvat merikapteenit harjoittavat tämänkaltaista merenkulkua. Itse en ole purjehtinut yksin muualla kuin Suomen rannikolla, joten se on jotain aivan muuta. Tapio Lehtinen on kuitenkin purjehtija pienestä pitäen, ja viime vuosina hän on osallistunut valtameripurjehdukseen useita kertoja. Vuosina 2018–2019 hän osallistui Asteria-veneellään niin sanottuun Golden Globe Race -kilpailuun, joka noudatti navigointisääntöjä, jotka olivat voimassa, kun Francis Chichester voitti ensimmäisen yksinpurjehduskilpailun maailman ympäri Gypsy Moth IV -veneellään. Hän oli tehnyt suuria valmisteluja, ja vene oli Sparkman & Stephensin suunnittelema Gaia 36 -malli, joka oli rakennettu Livornossa vuonna 1965. Kilpailussa tuli navigoida kompassin, lokin ja sekstantin avulla. GPS oli kielletty. Lehtisellä oli huonoa onnea pohjamaalin kanssa, ja veneen pohjaan kertyi paljon barnakkelia (merirokkoa). Tämä aiheutti sen, että hän epäonnistui ensimmäisessä purjehduksessa ja tuli viimeisenä maaliin. Lehtinen ei kuitenkaan luovuttanut helposti, vaan halusi lähteä uudelleen merille seuraavaan kilpailuun, joka alkoi Ranskan Sables d'Olonnessa 4. syyskuuta 1922 paremmalla pohjamaalilla. Lehtinen kertoo yksityiskohtaisesti purjehduksesta Atlantille ja etelään pitkin Afrikan rannikkoa. Hän viihtyy yksin meren ja lintujen parissa, ja delfiinien kanssa vedessä. Hänellä oli pieniä ongelmia ohittaessaan Kanariansaaria, kun spinaakkeri repesi ja hänen täytyi vaihtaa purje. Lanzaroten kohdalla hän jätti sovitusti kilpailun järjestäjille muistoesineitä sisältävän pussin. Hän selittää niille, jotka ovat vähemmän perehtyneitä navigoinnin taitoon, millaista on navigoida sekstantilla pienessä veneessä, joka keinuu aalloilla. Hän käytti vain aurinkoa, puolipäivänkorkeutta ja pari mittausta myöhemmin. Kilpailijat saattoivat kuitenkin tarkistaa sijaintinsa ohikulkevista kauppa-aluksista, jos saivat yhteyden. Lehtinen käytti Nautical Almanac -almanakkaa. Minun aikoinani merellä oli useita vaihtoehtoja: ruotsalaisilla oli oma almanakkansa ja merenkulkuopistossa meillä oli Korsströmin taulukot. Paras löytämäni oli amerikkalaisten ilmavoimien toisen maailmansodan aikana käyttämät taulukot. Lehtinen saapui lähelle Trindaden saarta eteläisellä Atlantilla, vaikka hän ei ollut varma, oliko kyseessä Trindade vai Martin Vaz, pienempi saari Trindaden lähellä, jonka hän näki kiikarilla etäisyydellä. Säähän on sopeuduttava sellaisena kuin se on, kirjoittaa Lehtinen. Hän pelkäsi jäävänsä kiinni hevoslatituudeilla, joissa tuulet ovat heikkoja ja vaihtelevia. Hänen radiotiiminsä ei saanut antaa sääennusteita, vaan ainoastaan sääkarttoja, joita hän ei ollut saanut. Hänellä oli sekä barometri että barografi. Jälkimmäinen piirsi käyrän ilmanpaineesta. Hän seurasi myös kanssakilpailijoiden sijainteja. Hän purjehti vielä kärjessä ja sai pian kovempia tuulia, jotka veivät Kapkaupunkia kohti, joka oli jälleen paikka, jossa hän voisi jättää kuvia ja muistiinpanoja. Keskiviikkona 19. lokakuuta hän oli leveysasteella S 26. Hän nautti purjehduksesta, se tuntui todella kilpailulta. Perjantaina 21. lokakuuta hän oli radioamatöörien raporttien mukaan johdossa. Kun vene kallistui, hän näki, että pohjaan alkoi jälleen kasvaa barnakkelia (merirokkoa). Hän kirosi: "Ei, ei taas!" Onneksi niitä oli vain osassa perän pohjaa, jossa ne alkoivat kasvaa. Muuten pohja näytti hyvältä, sen verran kuin hän pystyi näkemään. Kun sää oli sopiva, hän roikkui spinaakkeritaljassa ja pystyi näkemään kasvillisuuden pohjan alla. Onneksi sitä oli melko vähän, ja hän pystyi raaputtamaan pohjaa tarvittavilta osin myöhemmin sukeltamalla snorkkelin kanssa veden alla. Hän oli laskenut veneen bi-tilaan (heaving to) pitääkseen sen paikallaan. Hän oli tyytyväinen tulokseen ja katsoi, että edellisen kilpailun painajainen oli ohi. Yhdellä kilpailijoista oli ongelmia tuuliperäsimen kanssa, mikä on asia, joka näyttää usein tapahtuvan näille yksinpurjehtijoille. Hänellä oli kuitenkin varaosia. 65 päivän merillä olon jälkeen hän saavutti lopulta Kapkaupungin 9. marraskuuta. Eteläafrikkalainen Kirsten Neuschäfer saapui hieman aiemmin veneellään Minnehaha. Heillä oli VHF-yhteys, ja hänen ystävänsä tulivat häntä vastaan. Selviytyjä Mielenkiintoinen kirja Tapio Lehtisen maailmanympäripurjehduksesta, joka päättyi nopeasti Hyväntoivonniemen lähellä, on ilmestynyt. Suomeksi sen nimi on ”Selviytyjä”, sana, jota en löytänyt hieman vanhentuneesta suomi-ruotsi-sanakirjastani. Selviytyjä on luultavasti lähinnä oikeaa. Kirjan ovat kirjoittaneet Ari Pusa ja Tapio Lehtinen.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==