Suomen Merenkulku 225

FINLANDS SJÖFART ■ SUOMEN MERENKULKU 61 Ensimmäisinä vuosina porukka viihtyi keittotarjoilun jälkeen pidempään ja jatkoi iltaa omakustanteisesti. Ajoittain saatettiin jopa päästä menneiden aikojen tunnelmiin, kun mäntiä haalattiin, töijättiin ja kierreltiin maailman satamia. Nykyisin menon on rauhoittunut. PERINNE JATKUU Tänä vuonna väkeä tuli aina Kotkan, Turun ja Tampereenkin seuduilta hyvissä ajoin ennen kuin tapahtuma alkoi. Ravintolapäällikkönä Salvessa jo toista kertaa toimiva Linda Rosilainen-Susi toivotti merenkulkijat tervetulleiksi ja selosti illan ohjelman. Herkullinen lohikeitto tarjoiltiin pöytiin ja ruokailijat saivat käydä hakemassa maukasta ruisleipää levitteen ja juuston kera noutopöydästä. Tarjoilu oli hienosti organisoitu ja sujui joutuisasti. Kovasti välitettiin kiitoksia ”byssaan”. Merimiesillat ovat keväisin jatkuneet jo viisitoista vuotta lukuunottamatta koronavuotta 2021. Vuoden 2022 merimiesilta pidettiin lokakuussa, kun pandemia oli vähän helpottanut. Huhtikuu tuntuisi olevan hyvä ajankohta tapahtumalle - kelit ovat mukavat eivätkä kaikki ole vielä mökeillä tai veneillä. Suuret kiitokset Salvelle merimiesillan hienoista järjestelyistä!  Aikaisemmin merimiesiltaa istuttiin pitkään, nykyisin meno on rauhallisempaa. / Tidigare satt man på sjömanskvällarna längre, numera är stämningen lugnare. Merikapteenit Christian Wennerstrand ja Sven-Erik Nylund vaihtavat kuulumisia. / Sjökapterna Christian Wennerstrand och Sven-Erik Nylund utbyter nyheter.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==