60 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART Helsingin Hietalahdessa sijaitseva ravintola Salve on monelle jäsenelle tuttu ruokapaikka liiton kokousten ja tapaamisten tiimoilta. Salve mielletään yhä merimiesravintolaksi ja mainetta ylläpidetään järjestämällä keväisin perinteinen merimiesilta. Tapahtuma sai alkunsa vuonna 2010, kun merikapteeni Martti Heitto ja Salvessa työskennellyt avovaimonsa Marketta organisoivat ensimmäisen merimiesillan. Paikalle tuli jo silloin useita kymmeniä vanhan liiton merenkulkijoita, jotka olivat nähneet ja kokeneet Salven vauhdikkaimmat vuodet. Merimiesillasta muodostui heti vuosittainen perinne. Salven perinne jatkuu Maineikas merimiesravintola tarjosi mukavan illan vanhoille asiakkailleen. Keväinen huhtikuun iltapäivä houkutteli paikalle kuutisenkymmentä merenkulkijaa. TEKSTI JA KUVAT: PEKKA KARPPANEN TÄRKEINTÄ ON TUTTUJEN TAPAAMINEN Alkuvuosina ohjelmassa oli Salven tarjoaman lohikeiton ja juomien ohella trubaduurin esittämää musiikkia. Laadukkaista esityksistä huolimatta merenkulkijat pitivät tärkeämpänä vanhojen seilauskavereiden tapaamista, muisteluita ja kuulumisten vaihtoa, joten musiikki jätettiin pois. Tieto jokakeväisestä mukavasta tapahtumasta saavutti yhä useampia merenkulkijoita, kun ilmoituksia saatiin nettiin ja Facebookiin. Salven muutettua nykyisiin tiloihin saattoi merimiesiltaan osallistua jopa sata merenkulkijaa. Salven tarjoamat lohikeitto ja omavalintainen juoma maistuivat hyvin. / Salves laxsoppa och valfri dryck smakade utmärkt.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==