58 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART ⋆ LÄSTIPS ⋆ Stjärnforskarföreningen Ursa ry ger ut skrifter om astronomi för amatörer och ifjol en bok Tähtitaivas paljain silmin. Jag har haft intresse för denna verksamhet ända sedan barndomen, trots att jag inte destomera blivit helt begeistrad. Jag hade dock sjölivet i tankarna och läste litteratur om astronomi och rymdforskning i Ekenäs bibliotek. Även astronomen och astrologen Sigfrid Aronius Forsius blev bekant. Han hade ju verkat som präst i Ekenäs på 1600-talet och hans minnesmärke står invid kyrkan ännu i denna dag. Jag kunde de flesta stjärnbilderna när jag gick till sjöss och kommer ihåg att en styrman blev nästan arg när jag som rorsman råkade nämna några stjärnor en vacker natt när jag stod till rors. Han sade att han inte kände några stjärnor. Efter det höll jag mina kunskaper för mig själv. Men en gång när jag var nattvakt i Herøya kunde jag inte hålla mig när jag såg att Jupiter lyste starkt. Jag smög mig upp på bryggan och lånade kikaren och nu kunde jag se Jupiters fem månar. Hittills hade jag bara sett stjärnorna med egna ögon. Underligt nog hade inte ens min far på den tiden en kikare trots att han var lots. Idag ger satelliterna med GPS positionen så länge systemet får hållas ostört. Det kan nog vara bra att känna till gamla metoder för navigationen i vår oroliga värld. Men nu tillbaka till boken, som ger flera råd hur man med enkla medel kan studera stjärnorna. Astronomi och rymdforskningen har gjort stora framsteg under mitt liv och man har besökt månen och planerar Mars-resor. Detta hindrar dock inte var och en utan annan utrustning än egna ögon att studera stjärnhimlen, antingen ute på landet från sommarstugestranden eller ombord på fritidsbåten nattetid. Det är just det som boken berättar om. Dessutom har väl alla båtägare en hygglig kikare ombord nuförtiden. Det lär inte finnas så många liknande böcker. I förskriften sägs det att det finns bara en annan bok i ämnet. Patrick Moores bok Naked Eye Astronomy från 1966. Det är mycket man kan se med bara ögon. Tyvärr är det dock svårt att se stjärnorna och planeterna i stadens ljus. Man måste nog söka sig ut på landsbygden eller upp på ett högt berg för att se stjärnorna. Människans fantasi har skapat bilder av stjärnkonstellationer, de flesta från antiken och arabernas intresse för stjärnhimlen. Astrologerna försökte se framtiden via solens gång över stjärnhimlen och alla känner väl till dessa bilder. Det är sedan en annan sak att finna dem bland stjärnorna. Polstjärnan och Karlavagnen är dock kända för de flesta. Boken berättar på ett enkelt sätt hur man finner dessa stjärnbilder. Genom beskrivande teckningar kan man lätt via Karlavagnen Stjärnhimlen omistajalla on kunnollinen kiikari mukanaan. Vastaavia kirjoja ei ole montaa – esipuheen mukaan vain yksi muu: Patrick Mooren Naked Eye Astronomy vuodelta 1966. Paljain silmin voi nähdä paljon. Valitettavasti tähtien ja planeettojen näkeminen on vaikeaa kaupungin valojen vuoksi. Täytyy hakeutua maaseudulle tai korkealle vuorelle nähdäkseen tähtitaivaan kunnolla. Ihmisen mielikuvitus on luonut tähtikuvioita – useimmat antiikista ja arabien tähtitieteen kiinnostuksesta lähtöisin. Astrologit yrittivät ennustaa tulevaa auringon liikkeistä tähtitaivaan poikki, ja nämä kuviot ovat kaikille tuttuja. Toinen asia on sitten, kuinka ne oikeasti löytää tähtien joukosta. Pohjantähti ja Otava ovat kuitenkin useimmille tuttuja. Kirjassa kerrotaan yksinkertaisesti, kuinka nämä tähtikuviot löydetään. Kuvien avulla voi Otavan kautta löytää muita kuvioita: Leijonan, jossa on Regulus-tähti, Kaksoset Castor ja Pollux -tähdillä. Kassiopeia on toinen tunnettu tähtikuvio. Myös Pegasuksen neliö ja kolmio, jonka muodostavat Deneb, Vega ja Altair, löytyvät helposti. Merenkulkijat ja muut, jotka ovat olleet eteläisellä pallonpuoliskolla, ovat nähneet aivan erilaisia tähtikuvioita – Etelän risti on ehkä tunnetuin. Tähtien kirkkautta ilmaistaan magnitudiasteikolla, joka on logaritminen ja voi tuntua vaikeaselkoiselta. Kreikkalainen tähtitieteilijä Hipparkhos jakoi paljain silmin näkyvät tähdet kuuteen suuruusluokkaan jo antiikin aikana. Vasta 1800-luvulla järjestelmää muutettiin. Englantilainen Norman Pogson halusi kuitenkin säilyttää Hipparkhoksen luokituksen, jossa suurempi numero tarkoittaa himmeämpää tähteä. Siksi yksi kirkkaimmista tähdistämme, Sirius, on kirkkausluokaltaan -1,44. Kiikarilla voi nähdä tähtiä, joiden magnitudi on 9–10. Kirjassa käsitellään myös aurinkoa ja kuuta – luonnollisesti myös auringon- ja kuunpimennyksiä. Kuunpimennyksiä tapahtuu useammin kuin auringonpimennyksiä. Seuraava Suomessa näkyvä auringonpimennys on 80-prosenttinen ja tapahtuu 12.8.2026. Se on täydellinen Espanjassa, Islannissa ja Grönlannissa. Tähtien liikkeet ovat hitaita ja tuskin havaittavissa ihmisen elinaikana. Planeetat sen sijaan liikkuvat näkyvästi maan näkökulmasta. Merkuriusta, Venusta, Marsia ja Jupiteria voi seurata paljain silmin. Kirjassa mainitaan, että myös Saturnus ja Uranus voi nähdä, mutta minä en ole onnistunut. Merkurius on vaikea havaita, koska se on niin lähellä aurinkoa. Kirja käsittelee myös muita taivaan ilmiöitä. Mukana ovat komeetat ja pienplaneetat sekä tähdenlennot. Myös revontulet ja tietysti satelliitit. Muistan, kun Neuvostoliitto laukaisi ensimmäiset satelliitit – sanomalehdissä kerrottiin, milloin niitä voisi nähdä. Olin silloin aliperämieskurssilla Turussa, ja seurasimme tapahtumia tarkasti. Nykyään satelliitteja on niin paljon, että niitä seuraavat vain tähtitieteen tutkijat. Maapallon lähiympäristö alkaa täyttyä roskasta kaikkien laukaistujen satelliittien takia, ja ongelma vain pahenee. Kirja on kiinnostava harrastelijatähtitieteilijöille, joilla ei ole muuta välineistöä kuin tavallinen kiikari. Joitakin tietoja – kuten auringon nousu- ja laskuajat sekä planeettojen sijainti suhteessa kuuhun – löytyy myös Helsingin Yliopiston almanakasta. SVEN-ERIK NYLUND Kirja: Olli Manner ja Veikko Mäkelä: Tähtitaivas paljain silmin Julkaisija: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry 5. painos, painettu EU:ssa
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==