SAM MAGAZINE 4/24 | 33 JÄSENYHDISTYKSILTÄ JOENSUU Kurpitsankaiverrusta Joensuussa SAM Joensuu järjesti jo neljättä kertaa leikkimielisen kurpitsankaiverruskilpailun, johon ilmoittautui paljon innokkaita osallistujia. Vaikka sää oli kylmä, oli kilpailun tunnelma lämmin. Tapahtuma toi yhteen ihmisiä eri ikäryhmistä, ja monet osallistuivat kilpailuun ensimmäistä kertaa. Kilpailuun osallistui yhteensä 16 joukkuetta tai yksilöä. Järjestäjien puolesta osallistujien käyttöön tarjottiin kurpitsat ja sopivia työkaluja, jotta osallistujat pääsivät kokeilemaan taitojaan. Osallistujien käsittelyssä kurpitsoista muotoutui toinen toistaan luovempia ja omaperäisempiä taideteoksia. Tilaisuudessa oli sponsoreiden ansiosta tarjolla virvokkeita ja makeisia sekä tietysti laadukkaita palkintoja. Jokainen osallistuja palkittiin, ja valmiit kurpitsalyhdyt pääsivät koristamaan toria. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut ja toi iloa syksyn pimeyden keskelle. Kurpitsankaiverruskilpailu järjestetään myös ensi vuonna samoihin aikoihin Yhdysvalloissa vietettävän Halloweenin kanssa. Kilpailusta onkin jo tullut yksi uusi perinne Joensuun syksyn tapahtuminen joukkoon. HÄMEENLINNA Hämeenlinnassa virittäydyttiin halloween-tunnelmaan Hämeenlinnan Suomi-Amerikka yhdistys eli tuttavallisemmin SAM Hämeenlinna kävi toimittamassa puheenjohtajiensa Veli-Pekka Kulmalan ja Petteri Salmelan voimin Hämeenlinnan englanninkielisen päiväkodin eli ”Enkkulan” lapsille hämäläisen viljelijän lahjoittamat kurpitsat Halloweenia varten. KUOPIO Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittyvät tilaisuudet herättivät kiinnostusta Kuopiossa SAM Kuopio järjesti kaksi kaikille avointa yleisötilaisuutta Yhdysvaltojen presidentinvaaleista. Toteutimme tiistaina 1.10. yhteistyössä Kuopion kaupunginkirjaston kanssa kirjaston luentosalissa tilaisuuden ”Punnitun tiedon ilta – 10 haavaa Amerikan sydämessä”. Tilaisuus osoittautuikin yleisömenestykseksi, ja veti tilan 88 osallistujallaan täyteen. Illan tähtiesiintyjä oli New Yorkin Columbian yliopistossa journalistiikkaa opiskellut Helsingin Sanomien Washingtonin kirjeenvaihtaja (2020–22) Anna-Sofia Berner. Bernerin erinomaisesti taustakuvitettu esitys perustui hänen viime keväänä julkaisemaansa kirjaan 10 haavaa Amerikan sydämessä (väestö, politiikka, raha, rasismi, uskonto, media, väkivalta, ilmastonmuutos, sota, vapaus). Luentosali täyttyi kaikenikäisistä kuopiolaisista. Kysymyksiä, vastauksia ja keskustelua olisi esityksen jälkeen riittänyt pitkälle sovitun kahden tunnin määräajan ylikin. Kuopion kansalaisopiston kanssa yhteistyössä toteutettiin puolestaan keskiviikkona 9.10. opiston Kallavesi-salissa tilaisuus ”Presidentinvaalit Yhdysvalloissa – ehdokasasettelusta virkavalaan, sekä katutason kokemuksia aiemmista vaaleista”. Tilaisuuden aluksi jaoimme 24 osallistujalle Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton julkaiseman erinomaisen lehtisen, Yhdysvaltojen Poliittinen Järjestelmä, ja puheenjohtajamme Matti Jantunen kuvasi presidentinvaaliprosessin kaksivuotisen aikataulun alkaen ehdokkaiden ilmoittautumisesta ja päättyen valitun presidentin virkaanastujaisiin. Seuraavaksi Vermontista Iisalmeen kolme vuotta sitten muuttaneet Jack Green ja Teija Huttunen-Green kertasivat omia kokemuksiaan kansalaisina ja äänestäjinä eri presidentinvaaleista. Jack on äänestänyt vaaleissa Nixonista Bideniin ja Teija Clintonista alkaen. Lopuksi viisi tilaisuuteen saapunutta ja Yhdysvalloissa (1960–2020) presidentinvaalien aikaan elänyttä kuopiolaista kuvaili omia presidentinvaalikokemuksiaan. Heistä nuorin, Katarina Suviniitty, muisteli 2016 vaaleja, ja vanhin, professori Ossi Lindqvist palasi muun muassa Kennedyn murhauutisen aiheuttamaan shokkiin, kun hän opiskeli Kalifornian Berkeleyssa tapahtuman aikaan. Näiden kokemusten perusteella puolueiden ja äänestäjien polarisoituminen on alkanut häiritä jo 1970-luvulla, mutta äärimmäinen kärjistyminen on alkanut pelottaa vasta 2007 alkaneen pankkikriisin jälkeen.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==