SAM 4 2024

SAM MAGAZINE 4/24 | 19 Kun kapellimestari Osmo Vänskä nousee korokkeelleen orkesterin eteen ja nostaa tahtipuikkonsa ilmaan, ei ole väliä, johtaako hän orkesteria Suomessa vai Yhdysvalloissa – musiikin kieli on nimittäin sama kaikkialla maailmassa. Vaikka Vänskä ei ole koskaan kokenut joutuvansa luopumaan Suomesta tai suomalaisuudesta, ovat Yhdysvalloissa vietetyt vuodet muokanneet häntä ja hänen ajatuksiaan molemmista maista ja niiden kulttuureista. ■ TEKSTI: LOTTA TIKKALA tullaan jo hyvin valmistautuneena, työtä tehdään todella kovalla tasolla ja palkat ovat huomattavan kilpailukykyisiä. Nämä ennakkokäsitykset ovat Yhdysvalloissa työskentelyn myötä osoittautuneet Vänskän mukaan myös täysin paikkaansa pitäviksi, eikä Yhdysvaltoja syyttä pidetä monien maailman parhaimmistoon lukeutuvien orkesterien kotimaana. Musiikkialan ammattilaisille urakehityksen kannalta tärkeää on päästä aina edellistä parempaan orkesteriin, minkä takia monet alan huipuista suuntaavatkin ainakin jossain vaiheessa uraansa Yhdysvaltoihin. Tekemisen korkea taso ja hyvä palkkaus houkuttelevat kuitenkin ihmisiä mahdollisuuksien maana pidettyyn Yhdysvaltoihin myös muilla aloilla. ”Paljon on mahdollisuuksia, mutta kaikki on itsestä kiinni”, kiteyttää Vänskä amerikkalaiselle työkulttuurille ominaisia piirteitä. Vänskällä oli takanaan pitkä ja menestynyt kansainvälinen ura jo ennen Minnesotan orkesterin pääkapellimestarin tehtävää. Myös klarinettitaiteilijana tunnettu Vänskä on toiminut monissa tehtävissä, kuten Islannin sinfoniaorkesterin ja Sinfonia Lahden ylikapellimestarina, sekä voittanut työstään myös palkintoja. NAYELIE AVALOS Näistä ehkä merkittävimpänä voidaan pitää hänen Minnesotan orkesterin kanssa vuonna 2014 voittamaansa Grammy-palkintoa. On selvää, että tinkimätön työnteko ja rakkaus musiikkia kohtaan ovat kantaneet häntä pitkälle. Vaikka Vänskän menestys on kovalla työllä hankittua, katsoo hän myös, että monilla ulkoisilla tekijöille on suurta vaikutusta työntekoon. Yhdysvalloissa orkesterit ovat yksityisiä, ja esimerkiksi rahoituksen hankkiminen erilaisiin projekteihin on usein helpompaa ja nopeampaa kuin Suomessa, missä erilaisten taidelaitosten rahoitus kulkee laajalti poliittisen päätöksenteon kautta. Mikäli Yhdysvalloissa keksii hyvän idean, voi ulkopuolinen rahoitus projektille järjestyä päivissä. Tällainen kyky reagoida nopeasti onkin suureksi eduksi varsinkin erilaisten aikaan sidottujen projektien kohdalla. Toisaalta tämä asettaa kuitenkin myös suuret paineet projektien ideoinnille, sillä rahoituksesta käydään kovaa kilpailua, jossa vain parhaat ideat menestyvät. Kulttuurieroihin tottuminen vie aikansa mutta palkitsee lopulta Yhdysvalloissa jo yli kaksi vuosikymmentä asunut Vänskä kokee edelleen Mahdollisuuksien Yhdysvallat houkuttelee ihmisiä Yhdysvaltoihin ja siellä vallitsevaan työkulttuuriin liitetään yleisesti paljon erilaisia mielikuvia. Ennen kuin Vänskä aloitti vuonna 2003 Minnesotan orkesterin pääkapellimestarina, hän kertoo tienneensä, että Yhdysvalloissa orkesterien aikataulut ovat tiukkoja ja harjoitusaikaa jää niukasti, jolloin ensimmäiseen harjoitukseen

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==