SAM 4 2024

SAM MAGAZINE 4/24 | 17 voittamattomana pidetyn Neuvostoliiton sekä ratkaisevassa, seuraavassa ottelussa Suomen. Suomessa jääkiekon rooli kehittyi tasaisesti maan kaupungistumisen myötä. Jäähallien rakentamisen ja maailmanmestaruuskilpailujen järjestämisen myötä odotukset kansainvälisen menestyksen saavuttamisesta kasvoivat, mutta mitalit karttoivat Suomea. Vasta vuonna 1988 Suomi saavutti ensimmäisen, laajalti arvostetun arvokisamitalin, kun Calgaryn olympialaissa joukkue saavutti hopeaa. Jääkiekon suosio kasvoi tämän jälkeen vauhdilla, ja ensimmäisen vuonna 1995 voitetun maailmanmestaruuden myötä jääkiekko vakiinnutti asemansa Suomen uutena kansallislajina. Yhdysvaltojen ja Suomen voitot saavuttivat laajaa kansansuosiota. Yhdysvaltojen vuoden 1980 olympiakulta tunnetaan ympäri maailman nimellä ”Miracle on Ice”, ja Suomen maailmanmestaruuden puolestaan kerrotaan lopettaneen maata vuosia kurittaneen talouslaman. Yhteistä molemmille voitoille on kuitenkin se, että ne tapahtuivat arvokilpailuissa, joissa maailman parhaina pidetyt NHL-pelaajat eivät pelanneet yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Pienen mutta äänekkään vähemmistön mukaan tämänkaltaiset arvokisasaavutukset ovat siten väärin voitettuja, ja ne tulisi siitä syystä jättää vähäiselle huomiolle. Yhdysvallat on voittanut kerran huippupelaajista koostuneen jääkiekon World Cupin vuonna 1996. Suomi ei vastaavan kategorian temppuun ole vielä pystynyt, sillä NHL-pelaajat eivät osallistuneet ryhmänä vuoden 2022 olympialaisiin tai vuosien 2011, 2019 ja 2022 maailmanmestaruusturnauksiin. Seuraavan kerran kaikkien tahojen hyväksymästä turnausvoitosta kamppaillaan helmikuussa 2025. Tuolloin Kanada, Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat pelaavat Montrealissa ja Bostonissa järjestettävässä uudenlaisessa 4 Nations Face-Off -turnauksessa. WIKIMEDIA COMMONS - HENRY ZBYSZYNSKI Olympiakultaa vuonna 1980 voittanut Yhdysvaltojen jääkiekkomaajoukkue kukisti muun muassa voittamattomana pidetyn Neuvostoliiton joukkueen.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==