14 | SAM MAGAZINE 4/24 halu säilyttää kulttuuriset juurensa esimerkiksi opettamalla lapsilleen suomen kieltä ja vahvistamalla heidän suomalaisen kulttuurin tuntemustaan. 3Alueeni monimuotoisuus ja hajanaisuus tuottavat jonkin verran haasteita etenkin, koska alueella asuu sekä pysyvästi asettuneita suomalaisia perheitä että paljon lyhytaikaisilla työkomennuksilla tai opiskelijavaihdossa olevia suomalaisia. Yhteisön asuminen laajalla alueella sekä ihmisten vaihtuvuus vaikeuttavat pitkäaikaisten suhteiden luomista ja ylläpitoa, mutta samalla myös luovat erittäin kiinnostavia verkostoitumismahdollisuuksia eri alojen osaajille. Suomalaiset myös sopeutuvat pääasiassa nopeasti uuteen ympäristöön, jolloin alueelle asettuvat suomalaiset eivät välttämättä edes hakeudu yhteyksiin muiden alueen suomalaisten kanssa. Sama haaste liittyy myös alueella ainoastaan väliaikaisesti oleskeleviin suomalaisiin. 4 Uuden Englannin alueella on monia mahdollisuuksia kulttuuriseen ja tieteelliseen yhteistyöhön paikallisten viranomaisten ja organisaatioiden kanssa, ja alueen viranomaisiin on suhteellisen helppoa luoda yhteys. Olen aktiivinen alueen kansainvälisessä konsulikunnassa, joka järjestää jatkuvasti eri maiden tilaisuuksia ja myös yhteisvierailuja alueen yrityksiin ja organisaatioihin. Lisäksi minulla on yliopistoihin, yrityksiin ja hautomoihin hyviä kontakteja työni puolesta. Alueella toimii useita suomalaisia ja suomalaistaustaisia organisaatioita, kuten Henna Caponen johtama Finlandia Foundation Boston Chapter, jonka kanssa teemme paljon yhteistyötä. Myös Uuden Englannin Suomi-koulu sekä Saima Park, Cape Ann Finns, ja Finnish American Heritage Society of Maine ovat merkittäviä toimijoita. Lisäksi UKTS - Uljas Koitto Temperance Society tarjoaa suomalaista saunatunnelmaa alle tunnin ajomatkan päässä Bostonista. 5Kuluneen vuoden aikana olen auttanut joitain suomalaisia opiskelijoita mentoroimalla heitä heidän saapuessaan alueelle tai heidän valmistuessaan. Olen myös auttanut yhtä suomalaista lukiota löytämään yhteistyökumppaneita alueelta. 6Suomi-koulu tukee vahvasti alueen lasten suomen kielen oppimista, ja kielikursseja järjestetään myös aikuisopiskelijoille. Mahdollisuuksia oppia ja ylläpitää kielitaitoa siis löytyy. Moni toisen ja kolmannen sukupolven suomalaisista haluaa säilyttää siteet kulttuuriin, vaikka kieli ontuisikin. Suomi-koulun kautta pidetään aktiivisesti yllä myös suomalaista kulttuuria ja perinteitä esimerkiksi vappu-, kevät- ja joulujuhlien muodossa. Lisäksi järjestetään muun muassa vierailuja UKTS:n saunalle sekä leivontakursseja. Alueen Finlandia Foundation järjestää myös tapahtumia, kuten musiikkikonsertteja, luentoja ja elokuvailtoja sekä ylläpitää amerikansuomalaisille opiskelijoille ja taiteilijoille suunnattuja stipendiohjelmia. 7Alueen suomalaisyhteisön luonne on muuttunut viimeisen noin sadan vuoden aikana. Aikoinaan suomalaiset siirtolaiset saapuivat alueelle etsimään parempia taloudellisia mahdollisuuksia erityisesti teollisuuden ja maanviljelyn parissa, mutta nykyään alueelle tulee paljon korkeasti koulutettuja ammattilaisia ja opiskelijoita. Nuoremman sukupolven lisääntynyt kiinnostus suomalaista kulttuuriperintöä kohtaan on myös yksi alueen suomalaisyhteisössä havaittavissa oleva muutos. Tämä on tuonut yhteisöön uutta elinvoimaa. 8Bostonin suomalaisyhteisö erottuu muista suomalaisyhteisöistä vahvan akateemisen ja teknologisen painopisteensä ansiosta. Alue houkuttelee suomalaisia tutkijoita, opiskelijoita ja ammattilaisia. Kaupunki tunnetaan erityisesti bio- ja terveysteknologian alojen edelläkävijänä, ja lisäksi Bostonin innovatiivinen ekosysteemi tarjoaa monia mahdollisuuksia erilaisille startupeille ja yrityksille. Myös muut Uuden Englannin alueet tarjoavat omat erityiset vahvuutensa suomalaisille ammattilaisille ja perheille. Massachusettsin, New Hampshiren, Mainen, Rhode Islandin ja Vermontin osavaltioissa korostuvat luonnonläheisyys, korkea elämänlaatu sekä vahva panostus kestävään kehitykseen ja uusiutuviin energialähteisiin. 9Bostonin ja Uuden Englannin alueella on merkittäviä mahdollisuuksia Suomen ja Yhdysvaltojen väliselle yhteistyölle erityisesti koulutuksen, tutkimuksen ja teknologian aloilla. Alueella sijaitsevat maailman johtavat yliopistot tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia akateemiseen yhteistyöhön. Lisäksi alueen vahva teknologia- ja biotieteiden sektori luo otollisen ympäristön innovaatioille ja yhteisille tutkimushankkeille. Kunniakonsulina edistän kaupallisia ja kulttuurisia suhteita järjestämällä verkostoitumistilaisuuksia, seminaareja ja kulttuuritapahtumia, jotka tuovat yhteen suomalaisia ja paikallisia toimijoita. Yhteistyö paikallisten yritysten, yliopistojen ja kulttuuriorganisaatioiden kanssa mahdollistaa uusien kumppanuuksien syntymisen ja syventää maiden välisiä suhteita. 10Yhdysvaltojen markkinoille pääsy edellyttää vahvaa kilpailukykyä, osaamista ja resursseja. Sitoutuminen, pitkäjänteisyys ja luovuus ovat välttämättömiä menestyksen saavuttamiseksi. Useimmissa tapauksissa yrityksen on myös oltava jollain muotoa läsnä Yhdysvalloissa. Yrityskontakteissa on osattava ja uskallettava viestiä vaikuttavasti omista vahvuuksista ja arvolupauksesta. ”Tuppisuille” USA on kylmä paikka, eikä suomalaisuus merkitse amerikkalaiselle ostajalla välttämättä mitään. KUNNIAKONSULIT
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==