SAM 2 2024

Vuosikymmenten aikana halloweenin vietto on muotoutunut suurista juhlista pienemmäksi, mutta suosituksi kurpitsankaiverrustapahtumaksi. viihtyisään taloon muuttamista Kansakoulunkujanteelle 1980-luvun lopulla. Tuolla vieraili 1990-luvulla jopa kaksi Yhdysvaltain suurlähettilästä, ensin John Weinman ja sitten John Kelly. Leikkikoulussa toimi kaksi puolipäiväryhmää, aamupäivä- ja iltapäiväryhmä. Tuona aikana englanninkielinen leikkikoulutoiminta oli niin suosittua, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet kouluun. 1980-luvullakin yhdistyksen toiminta oli vauhdikasta ja monipuolista. Suomi-Amerikka yhdistysten Liitto oli järjestänyt jäsenille omia matkoja Yhdysvaltoihin jo 1970-luvulla, ja Turun paikallisyhdistys järjesti vuonna 1984 oman jäsenmatkan New Yorkiin ja Floridaan, joka jäi kuitenkin ainoaksi. Yhdistyksen ensimmäinen Halloween-juhla järjestettiin 1986, jossa juontajana oli Timo T.A. Mikkonen. Tapahtuma veti paljon väkeä paikalle. Myös 1990-luvulla järjestettiin pari kertaa suuret, ilontäyteiset ja menestyksekkäät Halloween-tapahtumat Turun VPK:n talolla yhteistyössä leikkikoulun edustajien kanssa. Näiden jälkeen kuitenkin Halloween-tapahtumia alkoi tulla enemmänkin Turkuun, joten yhdistys jättäytyi niiden järjestämisestä sivuun. 1990-luvun alussa jäsenmäärä oli korkeimmillaan jopa 4200, ja sitten se alkoi alentua hiljalleen. Vielä 2000-luvulla yhdistyksen ylläpitämällä leikkikoululla meni mainiosti Kansakoulunkujanteella, mikä oli suureksi osaksi Turun kaupungin avustusten ansiota. Valitettavasti avustukset leikkikoululle laskivat vain neljäsosaan aiemmasta kaupungin siirtyessä palvelusetelijärjestelmään. Myös lapsimäärät vähenivät aikaisemmasta. Näistä ja muista taloudellisista syistä leikkikoulutoimintaa ei enää kyetty pitämään yllä, ja toiminta lopetettiin pakon sanelemana keväällä 2013. Mainittavia yhdistyksen tapahtumia 2000-luvun lopulla olivat Turun seudun Suomi-Australia yhdistyksen kanssa järjestetyt esitelmätilaisuudet Siirtolaisuusinstituutissa. Siirryttäessä 2010-luvulle yhdistyksessä aloitettiin uudelleen englannin kielen keskustelukerhot syntyperäisten amerikkalaisten opettajien kanssa. Yhdistyksen tapahtumiin sisältyivät tuolloin esimerkiksi ystävänpäivä- ja halloweenjuhlat. 2020-luvulla maailman mullistanut COVID-19 pandemia hiljensi toimintaa rankasti, kun tapahtumia ei voitu samaan tapaan järjestää. Tuosta on päästy kuitenkin eteenpäin ja toiminta on aktivoitunut ihmisten lähtiessä taas liikkeelle. Vuosittaisia tapahtumia on ollut Halloweenin kurpitsankaiverrustapahtuma ja erilaiset yleisöluennot. Vuonna 2023 yhdistys järjesti kokeilevasti uusiakin tapahtumia jo perinteeksi tulleiden lisäksi: oli pääsiäismunien metsästystä, 4th of July -itsenäisyyspäiväjuhlaa, matkailuiltaa ja elokuvailtaa. Etenkin lapsiperheille suunnatut tapahtumat kiinnostavat ihmisiä. Nyt vuonna 2024 on yhdistyksen 80-vuotisjuhlavuosi, jota saamme tulevana syksynä ilolla juhlia! / Teksti: Katriina Rajaniemi, kuvat: SAM Turun arkisto Artikkelissa käytetyt lähteet: Turun Suomi-Amerikka Yhdistys ry. 70 vuotta -historiikki / Kirjoittajat: vuodet 1944-1999 Taru Luukkala-Virtanen, 2000-2009 Elli Heikkilä, ja 20102014 Markku Saarinen. SAM MAGAZINE 2/24 | 33

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==