SAM Helsingin jäsenet pääsivät seuraamaan podcastin nauhoitusta maaliskuussa SAM Helsinki järjesti Vaalirankkurit-podcastin kanssa maaliskuussa ainutlaatuisen podcast-elämyksen. Maaliskuun hämyisessä torstai-illassa vallitsi iloinen tunnelma, kun osallistujat pääsivät todistamaan Vaalirankkurit-podcastin jaksojen syntyä. Illan teemana olivat Yhdysvaltain presidentinvaalit, ja ilta täyttyi rennolla keskustelulla, hulvattomalla huumorilla ja syvällisellä pohdinnalla Yhdysvaltain poliittisesta tilanteesta. Kiitokset tapahtumasta podcastin isännille, Sami Lindforsille ja Tuomo Hyttiselle, jotka kävivät läpi Yhdysvaltain politiikan kiemuroita kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Leffailta Oscar-gaalan tunnelmissa SAM Helsingin jäsenet kokoontuivat tunnelmalliseen Kino Engeliin nauttimaan elokuvaillasta Oscar-teemalla. Pääsimme kurkistamaan elokuvapalkintojen kulissien taakse, sillä illan vieraana oli Filmiaura ry:n puheenjohtaja Riina Liukkonen. Liukkonen kertoi esimerkiksi Jussi-palkintojen jaosta ja jakoi omat veikkauksensa Oscar-voittajiksi yleisölle. Illan elokuvana oli parhaan elokuvan palkintokategoriassa ehdolla ollut The Holdovers ja leffaherkut tarjosi suomalainen maahantuojayritys Lejos Oy. JÄSENYHDISTYKSILTÄ ESPOO SAM Espoo sai uuden hallituksen SAM:n Espoon jäsenyhdistys valitsi 14.3. pidetyssä sääntömääräisessä kevätkokouksessa uuden yhdistyksen hallituksen. Hallitukseen valittiin jäseneksi Reeta Vilhu, Raija Lumme, Leila Sierla, Oski Ritoranta, Olavi Lindholm, Taisto Nuutinen, Kaija Todd, Timo Nyberg. Onneksi olkoon! Vierailu eduskunnassa Espoon SAM vieraili eduskunnassa 24.4.24 kansanedustaja Pekka Toverin vieraana. Toveri piti vierailulla asiantuntevan esitelmän aiheesta Euroopan turvallisuus ja riskit. Suosittelemme lämpimästi eduskunnan opastettuja kierroksia, jotka Espoon SAM on varannut jäsenilleen keskiviikoksi 5.6 klo 10.00. Löydät tarkemmat ilmoittautumistiedot tapahtumakalenterista. KUOPIO Vierailu Haapaniemen voimalaitokselle Kovat pakkaset olivat jo ohi tältä talvelta, kun ryhmä Kuopion Suomi-Amerikka Yhdistyksen jäseniä vieraili Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitoksella 25. maaliskuuta. Voimala tuottaa kaukolämpöä ja sähköä kuopiolaisille. Viime vuonna voimalaitoksella käytetystä polttoaineesta noin 73 % oli uusiutuvaa biopolttoainetta. Voimalan kattilassa poltetaan pääasiassa puuta ja lisäksi vähän turvetta, tuotantojohtaja Peter Seppälä kertoi. Ukrainan sodan takia polttoaineen hinta on noussut 100 % kahdessa vuodessa, Seppälä jatkoi. Tuotantojohtaja Peter Seppälä (vas.) selostaa valvomon toimintaa. Kuvassa vieraista vas. Erkki Lampainen, Tapio Rissanen, Ritva Lampainen ja Laila Bunn. 30 | SAM MAGAZINE 2/24
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==