2 PALVELUESIMIES 3/2025 PÄÄ- KIRJOITUS Mika Valkonen, päätoimittaja KIUSAN TEKEMINEN ON PÄIVÄN SANA Edessämme häämöttää kaikkia palkansaajia koskien epävarmuus työsuhde- ja sosiaaliturvaan tehtyjen ja tehtävien muutosten vaikutuksista. Kukaan ei voi luottaa työnsä säilymiseen, ainakaan entisen sisältöisenä. Ammattiliitoissa pähkitään enemmän tai vähemmän muun ohessa sitäkin, mikä heijastus kullakin alalla järjestäytymiseen ja edunvalvontaan on sillä, että ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuteen ollaan puuttumassa. Pikainen kelaus palkansaajan aseman muutoksiin lähimenneisyydessä. Työttömyysturvan lapsikorotukset ja korotusosat on poistettu, omavastuuaika pidennetty, työssäoloehto tuplattu, suojaosa poistettu, lomakorvaukset ovat jälleen jaksotuksen piirissä siirtäen etuusoikeuden alkamista, ansiopäivärahaa leikataan jo noin kahden kuukauden jälkeen. Samaan aikaan asumistukia on leikattu, ansiotulovähennys poistettu, omistusasumiseen ei saa enää tukea ja viimeksi opiskelijat on siirretty opintotuen asumislisälle tuen pienentyessä tai poistuessa. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on vuoden alussa laajennettu työnantajien elämän helpottamiseksi ja yhteistoimintalain soveltamisalan ulkopuolelle on työnantajien tuskan minimoimiseksi pudotettu väkeä heinäkuun alusta lukien. Työnantajien ei tarvitse vuoropuhelussa enää rasittaa itseään samoilla muodollisuuksilla kuin ennen ja palkkakustannuksissa syntyy säästöä, kun irtisanomiset voidaan toimittaa aikaisemmin. Paikallisen sopimisen laajennus ei ainakaan työsuojeluviranomaisten raportoinnin perusteella ole maamme työllisyyttä pelastamassa. Ne paikalliset sopimukset, joita on nähty kaupan kentässä, ovat pääsääntöisesti lisäksi joko työsopimuksen vastaisina laittomia tai muutoin vain työnantajan intressissä tehtyjä. Lisää tuiskua tupaan ensi vuoden alkupuolelta. Suunnitelmissa on työttömyysturvan karenssien kiristäminen ja toimeentulotuen leikkaaminen. Toteutetut leikkaukset ja heikennykset lisäävät entisestään työttömien ja pienituloisten toimeentulo-ongelmia. Eikä se siihen ole varmaankaan jäämässä. Valtaa pitävien motivaattorina vaikuttaa olevan myös tarkoitus murentaa järjestäytynyt ammattiyhdistysliike, jotta se ei voi puolustaa tai ajaa työntekijöiden oikeuksia. Vaikuttimet muutoksiin ovat osin vain poliittisia ja ideologisia. On realismia yhtäältä tunnistaa, että meillä ei ole yhteiskuntana varaa nykyisen palvelutason ylläpitämiseen. On hyväksyttävä johonkin mittaan, että tulevaisuudessa palvelujen saanti vaikeutuu, kynnys nousee ja laatu laskee. Helppoja vuosia tai helppoja poliittisia ratkaisuja ei ole varmasti edessä - ei nyt eikä lähitulevaisuudessa. On vastuutonta huudella, kuinka ainakaan niiltä ja näiltä ryhmiltä ei voida ottaa mitään pois vaikeroimalla, että kärsimys ja köyhyys muutoin lisääntyy. Talouskasvu on Euroopassa hidastunut todennäköisimmin pysyvästi. Ilmastonmuutos ja panostukset turvallisuuteen pakottavat väkisinkin leikkaamaan muualta. Julkiseen talouteen syntynyt krooninen alijäämä ei ainakaan vastuullisten päättäjien työtä helpota. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttää työtä ja kestävää kasvua eikä sellaista kuvaa osaa tänä päivänä kukaan skissata. Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta on korostanut yksilöiden oikeuksia ja nyt on jonkinasteisen takapakin aika. Oikeuksia ei voida koko ajan vain lisätä ilman velvollisuuksia. Tarvitaan keskustelua siitä, mihin hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin viiva on tulevaisuuden Suomessa realiteetit huomioiden vedettävä. Ratkaisu ei löydy Robin Hoodin maailmasta, vaikka sen perään vasemmalta huudellaankin. Ei eriarvoisuutta korjata varastamalla rikkailta ja antamalla köyhille. Hiukankin valistuneempi havaitsee, että valtaa vailla oleva oppositio ottaa tänä päivänä kaiken ilon irti siitä, ettei työllisyystilanne ole kohentunut ja maksimaalisen sympatiahyödyn siitä, kuinka joku jossakin mahdollisesti menettää jotakin. Sillä, tapahtuuko näin missä laajuudessa tai onko sellaiseen mitään vakavasti varteen otettavaa korjausliikettä, ei ole merkitystä, jos ”vääryyden” vain sellaisena saa potentiaalin äänestäjäkunnan korvissa kuulostamaan. Siihen, että itsekin rämmittäisiin samassa suossa, ei vahingossakaan vertailla. Asiat koetetaan saada näyttämään muiden vioilta tai ei ainakaan omilta ja aina löytyy selitys sille, miksi aikaisemmin oltaessa itse päätöksiä tekemässä, tilanne oli vähintäänkin korjaantumassa, taikka ainakin jatkossa kaikki pelastetaan, jos päästään jälleen vaikuttamaan. Viesti saadaan varmemmin perille, kunhan kärsijöinä muistetaan tuoda esiin kaikkein vähäosaisimmat, joita muita ei esiintuodussa argumentoinnissa tunnu sillä hetkellä olevankaan. Prosessia kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi. Se esimerkiksi, että lainsäädäntöhankkeen yhteydessä keskustellaan siitä, ettei alisuoriutumista voisi ottaa erilliseksi irtisanomisperusteeksi, on naivismia. Alisuoriutuminen on ollut oikeuskäytännössä kymmeniä vuosia vakiintunut irtisanomisperuste ilman, että sitä sanana on laissa mainittu erikseen. Siitä hallituksen sisällä väitteleminen, että hallitusneuvotteluissa ei oltu sovittu, että alisuoriutuminen olisi jatkossa irtisanomisperuste, kuvastaa sitä, ettei hallitustasolla tiedetä, miten sekin asia jo on aina ollut. Sille, että oppositiosta mediaan lisäksi huudellaan, että alisuoriutumisen lisääminen irtisanomisperusteeksi on epäinhimillistä ja eikö hallitukselle riitä mikään, ei jaksa edes päätään enää pyörittää. Mihinkään ei pääse päätelmästä, että se homman hanska on ainakin kaikilta hukassa. Peilistä ei näy, miten enemmän tai vähemmän väritetyllä totuudella tai kertomatta jättämisellä vastustetaan työmarkkinauudistuksia myös tilanteissa, joissa se tarkoittaisi vain perusvelvollisuuksien palauttamista työelämään. Tuhkaa ei pitäisi olla tarvetta pesästä kokonaan viedä, mutta rapautunutta pesää ei kannata myöskään jättää siivoamatta tai korjaamatta. Toisille työmarkkinauudistuksille on myös tilausta.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==