48 • OHUTLEVY 2025 www.ohutlevy.com 2. Loimaa & Teknologiaklusteri – mahdollistamassa menestystarinoita Kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen ja Teknologiaklusterin johtaja Janne Rauhala Maatalouden rakennemuutos, koneellistuminen ja rautatieyhteys Turkuun 1900-luvun alussa toivat paikalle metalliteollisuutta. Taustalla oli ulkomaisia ja kotimaisia sijoittajia. Nykyinen Teknologiaklusteri on jo varsin kansainvälistynyttä. Vientiä on 102 maahan. Kasvun myötä Loimaan seutukuntaan syntyy myös uutta perinteiseen maatalouteen tukeutuvaa teollisuutta, esimerkkinä mm. globaalisti kasvava lemmikkieläinten ruoka (Rovio PET-Foods). Loimaan Teknologiaklusteri käsittää kymmenen yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on luokkaa 400 milj. €. Yritykset työllistävät paikkakunnalla yhteensä 1400 henkilöä. Klusteriyritykset ovat painottuneet metalliteollisuuteen, jolla on Loimaalla pitkät perinteet. Kymmenellä klusteriyrityksillä on yhteensä 495 toimintavuotta, mikä kertoo toisaalta Loimaan perinteistä, mutta myös yritysten muutoskyvyistä. Teknologiayritysten kasvu on jatkunut jo jonkin aikaa, jonka seurauksena on kasvava teollisten, akateemisten ja palvelukumppanuuksien tarve. Kuvassa 7 oleva lista kuvaa toimittaja- ja alihankintaverkoston laajentumiseen tarvittavia osa-alueita. Osa-alihankinnassa, kuten esimerkiksi ohutlevyosissa voidaan tukeutua olemassa oleviin yrityksiin, mutta tarvelistalla korostuvat selvästi seuraavat alueet: • raskaiden teräsrakenteiden palvelut • systeemi- ja projektitoimittajien vaatimat palvelut • osatoimittajien tarpeet, kuten koneistus, levyn työstö, ml. ohutlevyosien tuotanto ja pintakäsittelyt • systeemi- ja projektitoimitusten vaatimat ohjausjärjestelmät ja yleinen sähköistyssuunnittelu ja niiden palvelut • testauspalvelut. KUVA 6. Kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen kertomassa Loimaan teollistumisen historiasta. KUVA 7. Loimaan Teknologiaklusterin kasvutavoite 2028 tarkoittaa myös kasvavaa alihankkija- ja palvelukapasiteetin tarvetta Loimaan seutukunnalle. Kasvavaa kumppaniverkostoa pyritään saamaan myös muille seutukunnan osaamisalueille teollisuuden kasvua vauhdittamaan. KUVA 8. Loimaan monikampuksen tavoitteena on kytkeä yhteen paikalliset oppilaitokset ja lähikaupunkien yliopistot. Loimaan Teknologiaklusteri tekee yhteistyötä esim. Turun Yliopiston ja AMK:n kanssa koulutuksessa ja mahdollisuuksien mukaan myös tutkimuksessa. Valmistavan teollisuuden tulevaisuuden näkymät Loimaalla Puolustusvälineteollisuuden mahdollisuudet vaikuttavat myös Loimaalla. Muita kehityksen vetureita ovat vetyteknologia ja tuulivoima. Alihankintasektorin kasvava merkitys korostuu. Osa loimaalaisista yrityksistä on jo järjestelmätoimittajia, joiden on mahdollista mukautua muuttuvaan kansainväliseen kysyntään. Teknologiaklusteriin kuuluvat yritykset: Charmia Charmia on tehnyt suomalaisten keittiöistä viihtyisämpiä jo 30 vuoden ajan
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==