22 • OHUTLEVY 2025 www.ohutlevy.com Kim Nivalinna LQM:ltä kertoo itse lehdentekoprosessista näin: ”Olemme jo kerran aiemmin toteuttaneet hiukan vastaavan kirjan ”Iki-Kalevalan” alumiinisesta ohutlevystä ja tällöin koko prosessiin meni teknisine ratkaisuineen puoli vuotta. Tällä kertaa Simon Ohutlevy-lehden kanssa suurimpana haasteena oli aika, jota oli vain muutama päivä. Oikeastaan tätä rosterista Ohutlevy-lehteäkin voisi pitää kirjana, sillä se on nahalla sidottu. Iki-Kalevala tehtiin mustavalkoisena, mutta nyt käytettiin värejä. Värit tulevat siitä, kun terästä lämmitetään laserilla tiettyyn lämpötilaan, jolloin värit tulevat metallista itsestään. Tekniikka ei ole helpoimmasta päästä, mutta meillä on kokemusta tästä jo Nokia-ajoilta saakka. Voisi myös sanoa, että tässä tekniikassa olemme globaalisti keihään kärjessä. Meillä on täällä käytössä 10 erilaista laseria eri merkeiltä ja tähän työhön soveltui parhaiten suomalaisen Cajo Technologies Oy:n laserlaite. Grafiikkaa piti muokata uudestaan saaduista materiaaleista, jotta merkattavuus laserilla paranee. Käytännössä kaikki tekstit piti kirjoittaa uudelleen, Ohutlevy-logo piirtää kokonaan uudestaan sekä valokuvia muokata sopiviksi, jotta merkinnät onnistuisivat laserilla. Materiaalina käytettiin harjattua rosterilevyä koossa A5, jota löytyi valmiiksi hyllystä. Toinen puoli levyistä harjattiin käsin, jotta kirjasta tuli yhtenäinen eikä toinen puoli olisi normaaliin tapaan mattamainen ja naarmuinen. Reiät porattiin myös käsin, jotta kirja saatiin nahalla sidottua kasaan. Kirja sidottiin naapurissa yrityksessä HV-Nahkatavarat Oy (https://www.nahkatavarat.com).” ■ • REETA LUOMANPÄÄ, ASIANTUNTIJA, TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Laser Quality Markings Oy (LQM) LQM on teknologiayritys, joka tarjoaa lasermerkintäpalveluita. Keskeisenä toimintaperiaatteena on omistautuminen asiakkaiden ongelmien, haasteiden ja tarpeiden ratkaisemiseen. LQM on erikoistunut teollisiin merkintöihin ja haastaviin värimerkintöihin. LQM tarjoaa päteviä, ympäristöystävällisiä merkintäratkaisuja, jotka eivät vaadi kemikaaleja ja jotka kestävät pitkään. Lasermerkkaus sopii kaikille materiaaleille ja on tarkka, nopea, ympäristöystävällinen ja kustannustehokas ratkaisu! Lisätietoa osoitteesta https://www.lqm.fi. KUVA 4. Kim Nivalinna LQM:ltä luovutti valmiin lehden tyylikkäässä puulaatikossa.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==