ELIITTITASOLLA KILPAILEMINEN
vaatii kovaa
harjoittelua, ja siksi vastapainoa on hyvä
hakea levosta.
–
Lepopäivät auttavat suoriutumaan
treenistä. On tärkeää pitää niistä kiinni,
sanoo Emil.
–
Pyrimme siihen, että lepopäivinä ei
ole aikatauluja. Ne ovat kellottomia päiviä
ilman vaatimuksia. Silloin saatamme esi-
merkiksi nauttia pitkästä herkutteluaami-
aisesta. Tai menemme jonnekin luontoon
ja vain olemme. Se on meille laatuaikaa.
Avaimet hauskaan harjoitteluun löytyy
pariskunnan mielestä vaihtelusta ja uusi-
en asioiden keksimisestä.
–
Palaisimme loppuun, jos tekisimme sa-
moja asioita koko ajan. Vaihtelu tekee hyvää
sekä keholle että mielelle, sanoo Emil.
–
Tekemällä pitkistä lenkeistä pieniä seik-
kailuja treeniin voi saada ihan uuden tun-
tuman. Yritämme myös löytää uusia asioita
treenin aikana. Harjoittelun ei tarvitse olla
ikuista kuntosalilla käymistä, Anna toteaa.
–
Monet määrittelevät treenin tarkan
kaavan mukaan, mutta mielestämme
harjoittelu voi olla vaikkapa vesiämpäreiden
kantamista tai pihan haravointia. Kunhan
sydän vain lyö vähän ahkerammin. Jo pieni
kävely ulkona on parempi kuin ei mitään.
Ei aina tarvitse rehkiä niin kovasti.
Anna ja Emil vaikuttavat pariskunnalta,
jotka haluavat pitää asiat selkeinä ja yksin-
kertaisina. Heidän aktiivinen elintapansa
vaatii tietysti paljon ruokavaliolta, mutta
ruoankin suhteen heillä on rento asenne.
–
Syömisestä ei kannata tehdä liian
hankalaa. Käytämme Lifen urheilujuomia
edistämään palautumista treenin jälkeen,
mutta muuten meille riittää ihan tavallinen
ruoka, Anna sanoo.
–
Tärkeintä on syödä paljon ja säännöl-
lisesti. Jos esimerkiksi treenin jälkeen syö
huonosti, sen kyllä huomaa tuloksissa,
toteaa Emil.
Näin treenaamme
”
Palaisimme
loppuun, jos
tekisimme samoja
asioita koko ajan.
Vaihtelu tekee
hyvää sekä keholle
että mielelle.”