tuoksu erottuu, kun niitä hieroo sormissa. Parhaiten lehmuksen tunnistaa sydämenmuotoisista, sahalaitaisista lehdistä ja siitä, että lehtien alapinta on hieman vaaleampi kuin yläpinta. Metsälehmus ei ole enää yleinen näky Suomen metsissä. Sitä esiintyy luonnonvaraisena pääasiassa Etelä- ja Kaakkois-Suomessa. Se on osa sellaista metsänhistoriaa, jota ei synnytetä uudelleen muutamassa vuosikymmenessä. Lehmus ei kasva takaisin, jos sen kasvupaikka katoaa. Kevätlinnunherne Kevätlinnunherne on keväisen lehdon värikäs ilopilkku. Kun muu metsä vielä heräilee talviunestaan, tämä hentovartinen, mutta näyttävä hernekasvi nostaa liilat kukkansa valoa tavoittelemaan. Se kukkii aikaisin, usein jo toukokuun alussa ja ehtii hoitaa elämänsä tärkeimmät asiat ennen kuin lehtipuut varjostavat maan. Laaja metsäalue palvelee hirvieläimiä. Kuva: Lasse Kurkela kalliorinteillä. Nämä ovat piirteitä, joita LemPi-metsässä riittää. Maiseman avaruus palvelee myös varmasti alueella eläviä hirvieläimiä. Suurikokoinen kasvinsyöjä, hirvi, tarvitsee sekä tiheitä metsän suoja-alueita että ravinteikkaita taimikoita ja lehtipuuvaltaisia laikkuja laiduntaakseen. Hirvieläinten runsautta seuraavat luonnollisesti myös niitä saalistavat pedot. Saukko Jos näet talvisella joenpenkalla liukumäkimäisiä jälkiä, saatat olla saukon jäljillä. Tämä yöaktiivinen ja arka, mutta leikkisä nisäkäs liikkuu rantaviivoja pitkin, sukeltaa kalan perässä ja luikahtaa takaisin pesäluolaansa vedenrajan tuntumaan. Usein juurakon, kivikon tai risukon suojaan. LemPi-metsän alueelta on tehty varma havainto saukosta, ja Sääksjärven alueen luontoselvityksessä laji mainitaan mahdollisesti alueella esiintyväksi. Lisäksi luontoharrastajat ovat kertoneet nähneensä yksilöitä, ja Kiikonojalla havaittiin jälkiä talvella 2024. Nämä havainnot tukevat käsitystä siitä, että saukko kuuluu alueen lajistoon. Saukko on erittäin vaatelias elinympäristönsä suhteen. Se tarvitsee puhtaita vesistöjä, riittävää kalakantaa ja rauhallisia rantoja, joilla ei ole jatkuvaa häiriötä. Vaikka sen kanta on vahvistunut ja laji luokitellaan nykyään elinvoimaiseksi, pysyy sen esiintyminen merkkinä hyvästä ympäristöstä. Etenkin Etelä-Suomessa, jossa luonnontilaisia rantoja on yhä vähemmän. Metsälehmus Metsälehmus, toiselta nimeltään niinipuu, on metsämaiseman hiljainen aarre, yksi luonnonvaraisista jaloista lehtipuistamme. Se ei loista värikkyydellään, mutta erottuu edukseen lempeällä olemuksellaan: kookas, usein monihaarainen runko, pyöreähköt ja pehmeäreunaiset lehdet sekä kaarevasti laskevat oksat tuovat metsään oman, pehmeän tunnelmansa. Parhaimmillaan lehmusmetsä tuntuu aivan toiselta maailmalta. Suojaisalta ja kostealta, vähän kuin ajan pysäyttävältä satamalta. Lehmus kukkii yleensä heinäkuussa, ja sen pienet, kellertävät kukat tuoksuvat miedosti hunajalle. Kukinta voi olla helposti huomaamaton, mutta hyvä hajuaisti ja lämmin kesäilta voivat paljastaa puun olemassaolon. Myös sen karvasmausteinen lehtien 9
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==