Suunnistus on harrastuksena sellainen, jonka myötä metsiin pääsee tutustumaan ulkoilureittejä syvemmin. Koska metsä on suunnistajille harrastustila, on sanomattakin selvää, että monet suunnistajat kantavat huolta metsistä. Suunnistuskarttaa ei oikein kannata tehdäkään sellaisesta alueesta, jossa tiedetään olevan lähitulevaisuudessa laajoja avohakkuualueita. Luinkin ilolla uutisia uudesta metsäsertifikaatista, johon pääsy edellyttää metsänomistajilta jatkuvaa kasvatusta sekä metsien suojelua. Pientä lohtua tuo se, että talousmetsissä metsä kasvaa kuitenkin aina takaisin. LemPi-metsän osalta tilanne olisi toinen, jos huolestuttavat suunnitelmat toteutuisivat. Moottoritien ja teollisuusalueiden myötä suuri osa metsästä olisi menetetty iäksi. "Suoraan menevä reitti ei aina ole paras." Suunnistusharrastuksessa metsä on konkreettisesti läsnä. Tavoitteena on löytää suunnistuskartan ja kompassin avulla karttaan merkityt rastit tietyssä järjestyksessä. Lajissa pärjääminen edellyttää hyvää hahmotuskykyä, fyysistä kestävyyttä ja koordinaatiota, jotta kovassa vauhdissa pystyy vielä löytämään rastit ilman suuria virheitä. Pitkillä rastiväleillä korostuu rastinoton lisäksi nopeimman ja varmimman reitin valinta. Suoraan menevä reitti ei aina ole paras. Viehätys on monen mielestä juuri siinä, että pelkät fyysiset ominaisuudet eivät ratkaise, vaan on oltava myös taitava suunnistaja. Why just run, orienteering is more fun! Ellei kilpaileminen ole oma juttu, suunnistusta voi mainiosti harrastaa myös kilpailematta. Monelle Löytämisen iloa metsässä Olen juuri tullut kotiin Hämeen suunnistuksen aluemestaruusviestistä. Kilpailukeskus oli hakkuualueiden syleilyssä, mutta ratojen suunnittelusta vastaavat ratamestarit olivat onnistuneesti käyttäneet kartoitetun metsän hienoimmat alueet. Rasteilla on oranssivalkoinen rastilippu. Teksti ja kuva: Katariina Nissinen 64
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==