Otetaan ihan käytännön esimerkki, joka lienee useimpien lukijoidenkin kokemusmaailmaa. Kun umpimetsään tehdään tie, tienvarret ovat reunavaikutteisia metsänreunoja. Valoisuus, lämpötila ja tuulisuus lisääntyvät, ilmankosteus vähenee. Maallikkokin huomaa, että muutamassa vuodessa osa kuusista kuivuu pystyyn. Tätä usein kutsutaan kirjanpainajatuhoiksi, mutta puiden kuoleminen on monen tekijän summa. Juurineen kaatuneet, vinot konkelot tai tuulen katkomat puut ovat tyypillisiä ihmisen aiheuttaman reunavaikutuksen seurauksia. Muutamassa vuodessa tienvarsien kasvillisuus alkaa huomattavasti erota alkuperäisestä metsäkasvillisuudesta. Ihmistä ilahduttaa kukkivien kasvien, kuten virnat, kellokukat ja päivänkakkara, ilmestyminen kuin tyhjästä (usein maaperän siemenpankista). On kasveja, jotka ovat kärsivällisesti odottaneet jopa satoja vuosia auringonpaisteen lämpöä, tästä esimerkkinä tulikukat. Tienvarret voivat siis parhaimmassa tapauksessa elvyttää muinoin niitty- ja ketokasveina tunnettuja kukkia. Tästä hyötyvät pölyttäjähyönteiset ja perhoset, ainakin ne yksilöt, jotka eivät liiskaudu tuulilaseihin. Reunavaikutusta on ollut Suomen metsissä aina. Esimerkiksi suon tai vesistön osan ja metsän vaihettumisalue on erityisen monilajinen ja kiinnostava, lintujen ja moninaisten hyönteisten suosima vyöhyke. Mutta kun puhumme ensin laajasta metsäalueesta, niin sanotusta metsäbiotoopin ydinalueesta, ja siihen kohdistuvasta ihmistoiminnasta, reunavaikutus on ilmeinen, mutta ei ilahduttava. Moottoritien yli ollaan rakentamassa yhtä tai useampaa riistan ylikulkusiltaa. Ne ovat toki parempi kuin ei mitään, mutta kaikki eläimet eivät osaa etsiytyä ylikulkusillalle, tai eivät rohkene sitä käyttää. Mitä enemmän ihmiset, kuten lenkkeilijät ja koiranulkoiluttajat, hakeutuvat riistalle tarkoitetulle ylikulkusillalle, sitä vähemmän kulkureitti miellyttää arkoja metsäeläimiä. Hirvieläinten pitäisi pystyä näkemään vastapuolella sijaitseva metsä koko ajan ylitystä yrittäessään. Muutamat ”liiskaantumiselle” alttiit lajit, kuten siilit ja kutulammikoille vaeltavat sammakot, valitsisivat mieluiten alikulun, hirvet taas haluavat nähdä ympärilleen ja edessä häämöttävän metsän. Moottoritien sijoittaminen osittain tunneliin auttaisi luontoa enemmän. Puskiaisten moottoritien rakentaminen Lempäälän ja Pirkkalan väliselle metsäalueelle toisi mukanaan erilaisia reunavaikutuksen seurauksia. 1 Pienilmastoksi kutsutaan sitä lämpö-kosteus-valoisuustuulisuusolosuhdetta, joka vallitsee metsässä puiden juurella. Metsän pienilmasto riippuu eniten paikallisista kosteusolosuhteista, eli vesistöjen läheisyydestä ja mahdollisista ojituksista, ja puuston määrästä ja lajistosta. Muun muassa naavat ja lupot vaativat kosteaa pienilmastoa, ja ovat puolestaan esimerkiksi ravinnonetsintäpaikkoja tai pesämateriaaleja tietyille metsälinnuille. Myös varjoisten metsien sammalet, kääväkkäät ja sienet sekä tietyt kasvilajit häviävät reunavaikutuksen tuomien kuivumisen, tuulisuuden ja auringon säteilyn sekä myös aukeanpaikan lajien menestyksekkään leviämisen myötä. 2 Liikkumiseste eläimille Pienilmaston muutos kymmenien hehtaareiden alueelle 37
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==