LemPi-metsän puolesta Satojen miljoonien säästöt s. 44 Luonnon terveysvaikutukset s.48 Veto- ja pitovoimaa LemPi-metsästä s.24 Moottoritien haitat ovat paljon arvioitua suuremmat s.26 Tampereen seudun monipuolisin lintualue s.12
LemPi-metsän puolesta -julkaisu 2025 Toimituksen yhteystiedot: lempimetsainfo@gmail.com Päätoimittaja: Teemu Hiltunen Taitto: Tuulia Aho Kansikuva: Johanna Raivio. Näkymä Pirkkalan Kurikkakalliolta. Paino: PunaMusta Oy, Tampere Sisällys 2 3 4 6 7 12 16 18 21 24 26 33 34 36 40 42 44 48 49 50 53 54 58 59 60 64 Pääkirjoitus Romaanin ja metsän poluilla Ylisukupolvista vastuuta moottoriteiden sijaan Elämä mahtuu LemPi-metsään Tampereen seudun monipuolisin lintualue LemPi-metsän linnut tarjoavat täsmätietoa tutkimukseen Lempäälän lempialue - yhtenäinen kokonaisuus uhattuna Keskeisiä kohteita Lempäälän LemPi-metsässä Tampereen seudun lähiluonto on vetovoimatekijä, joka luo pitovoimaa Väärin arvioitu Pulkajärven Natura-alue LemPi-metsän kartta Reunavaikutus Kasvillisuuden vaikutus ilmastoon Vesilaki suojelee pienvesiä Puskiaisten oikaisu - Moottoritie luonnon kustannuksella Luonnon terveysvaikutuksia Luonto tekee hyvää Suomalaisten ristiriitainen luontosuhde Lähiluonnon ja metsän voima arjessamme Vieraana Kotimetsässä Taaporinvuori Ääniä seitsemän minuutin puille Kun aloin maalata metsää Löytämisen iloa metsässä
LemPi-metsä ei ole kartan tyhjä tila Lempäälän ja Pirkkalan välissä. Se on Tampereen seudun suurin yhtenäinen metsäalue – monimuotoinen metsämanner, jossa talousmetsät kohtaavat vanhat kuusikot, ojittamattomat suot ja monet metsäjärvet ja -lammet. Se tarjoaa turvapaikan niin ihmisille kuin lukemattomille eläin-, kasvi-, sieni- ja jäkälälajeille. Se on lähiluontoa, jossa voi unohtaa kiireen ja tuntea metsän elvyttävän voiman. Tutkimukset ovat yksiselitteisiä: luonto laskee verenpainetta, lievittää stressiä ja suojaa masennukselta. Lähiluonto ei ole luksusta, vaan tasa-arvoa luovaa kansanterveyttä. Metsässä kävely on lääkettä, jota ei voi valmistaa laboratorioissa. LemPi-metsä on juuri tällainen lähimetsä kymmenilletuhansille kaupunkiseudun asukkaille. Samalla se on biologisesti korvaamaton. Muun muassa metso, monet pöllöt, hömötiaiset sekä ilves tarvitsevat sen metsiä. Suot, järvet ja yhtenäinen metsä ylläpitävät ekosysteemejä, joita muualla Pirkanmaalla on jo menetetty. Tätä kokonaisuutta ei voi korvata pirstaleisilla viherkaistoilla. Silti LemPi-metsää uhkaa lyhytnäköinen ja monella tapaa vahingollinen moottoritien uusi linjaus ja sen varaan suunniteltu massiivinen rakentaminen. Tie ja kaavoitus eivät toisi metsään vain asfalttia, terästä ja betonia, vaan myös tuhoisan reunavaikutuksen. Muuttuva pienilmasto ja kuivuva maaperä hävittäisivät herkän lajiston paljon "kehityksen" tieltä hakattavaa ja rakennettavaa aluetta laajemmin. Melu ja valosaaste karkottaisivat linnuston, ja ekologiset yhteydet katkeaisivat. Lopputulos olisi ”vankileirien saaristo”: sirpaleisia metsäsaarekkeita ilman toimivia yhteyksiä. On paradoksaalista, että samaan aikaan kun juhlapuheissa puhutaan ilmasto- ja luontotavoitteista, päätöksenteossa ollaan valmiita uhraamaan tuhansien hehtaarien hiilivarasto ja luonnon monimuotoisuus. Tämä paljastaa suomalaisen luontosuhteen ristiriidan: toisaalta kutsumme itseämme metsäkansaksi, mutta toisaalta näemme metsät lähinnä puukuutioina ja rakennusmaana – etenkin kasvavilla kaupunkiseuduilla, missä yhtenäisille luontoalueille olisi suuri tarve. Maakuntakaavoja voidaan muuttaa – ja niitä on muutettu monta kertaa, kun ymmärrys on lisääntynyt ja aiemmat suunnitelmat on todettu kestämättömiksi. Puskiaisten moottoritie kuuluu niihin hankkeisiin, jotka historian valossa olisi parempi jättää tekemättä. Ihmiset eivät muuta Pirkanmaalle moottoriteiden ja peltihallien takia, vaan metsien, järvien ja hyvän elinympäristön vuoksi. LemPi-metsä on Pirkanmaan sydän – luonnon ja ihmisten yhteinen turvapaikka. Sen säilyttäminen on investointi sekä monimuotoisuuteen että hyvinvointiin. Nyt on meidän aikamme valita: säilytämmekö LemPi-metsän – niin metsätalouden kuin luonnon ja siellä virkistyjien iloksi – vai annammeko sen tuhoutua. Meillä on yhä mahdollisuus tehdä päätös, josta tulevat sukupolvet kiittävät. LemPi-metsä on Pirkanmaan sydän Pääkirjoitus Teemu Hiltunen 3
Romaanin ja metsän poluilla Tein ensimmäinen retkeni Pirkkalan ja Lempäälän väliselle metsäalueelle parikymmentä vuotta sitten. Pyöräilin Ylöjärveltä Pirkkalaan, jatkoin Ylä-Haikan kioskin ohi metsän reunaan ja taivalsin IsoNaistenjärvelle. Retkeltä jäi hyviä muistoja ja myös jälki esikoisromaaniini Kultarintaan, joka ilmestyi vuonna 2014. Romaanin päähenkilö päätyy ottolapseksi perheeseen, jonka sukunimi on Pirkkalan tapausta hieman soveltaen Yli-Haikka. Tämä on esimerkki siitä, miten monin tavoin metsäretkeily ihmiseen vaikuttaa; matkan varrelta voi saada apua vaikkapa tarinan kirjoittamiseen. Tutkimusten mukaan metsässä käveleminen laskee verenpainetta ja vihreä ympäristö suojaa masennukselta. Metsä vaikuttaa meihin monin tavoin, mikä on pohjimmiltaan hyvin ymmärrettävää. Nykyihminen syntyi noin 300¬000 vuotta sitten. Siitä ajasta olemme eläneet kaupungeissa enimmilläänkin vain noin 10¬000 vuotta, muutaman prosentin koko olemassaolostamme. Ei ihme, jos alitajuisesti koemme metsät yhä kotoisiksi. Kirjailijan kannalta kiinnostavampia ovat metsät, joissa merkkejä ihmisen toimista näkyy mahdollisimman vähän. Pitkään rauhassa olleessa metsässä kasvaa kaikenkokoisia puita pienistä taimista ikivanhoihin. Teksti: Anni Kytömäki 4 Marko Ojala
Osa puista on jo kuollut ja makaa sammalen alla matalana kohoumana, joka hitaasti lahoaa ja ruokkii metsän pieniä eliöitä, elämän kiertokulkua. Metsä rapisee, kohisee, huojuu, kivertyy kivenlohkareiksi, solisee purona, avaa keskelleen välillä lähteen tai lammensilmän. Lukuisia tällaisia paikkoja on myös LemPi-metsässä. Suomen metsistä suurin osa on aktiivisen ”hoidon” eli hakkuiden piirissä. Nämä metsät ovat usein puustoltaan harvoja ja yksipuolisia, hankalia paikkoja elää monille villin luonnon lajeille ja ihmisillekin suojattomia. Metsät ovat kautta aikojen olleet suomalaisille turvapaikkoja silloin, kun ihmisyksilö tai koko yhteisö kohtaa hädän. Eri puolilla Suomea kerrotaan tarinoita, miten kylänväki pakeni vaikkapa tiettyyn luolaan vainolaisen tullessa. Nykypäivänä sama jatkuu, mutta kätketymmin: murheen tai muun voimakkaan tunteen kohdatessaan moni hakeutuu metsään suodattamaan ajatuksia, ja palaa kotiin tavalla tai toisella uutena ihmisenä. "Parhaimmillaan metsä myös opettaa myötätuntoa ja kykyä asettua toisen asemaan" On äärimmäisen tärkeää, että asutuksen lähellä on omassa rauhassaan humisevia metsiä. Mitä suurempia, sen parempi, sillä laajalla metsäalueella pystyy hetken kokemaan vapautta, jota tiiviisti rakennetulla alueella ei ole. Metsä palauttaa meidät alkujuurillemme, asettaa mittasuhteet ja saa tuntemaan myönteistä mitättömyyttä luonnon edessä. Parhaimmillaan metsä myös opettaa myötätuntoa ja kykyä asettua toisen asemaan – on ”toinen” sitten havumetsän hämärässä huikkiva punatulkku, sammalten seassa tuikkiva valkolehdokki tai polun yli välkähtävä metsäsittiäinen. Nimitän metsää tärkeimmäksi kirjailijakoulukseni, sillä kirjailijan olennaisimpia taitoja on eläytyminen joksikin toiseksi. Juuri se kyky metsässä karttuu, huomaamatta. Luonnonsuojelukielessä laajoja, melko yhtenäisinä säilyneitä metsäalueita kutsutaan metsämantereiksi. Sellainen on myös Pirkkalan ja Lempäälän välinen LemPimetsä. Se on tuttu ja tuntematon manner, eliökunta ihmisten kuntarajojen sisällä. Todellisuudessa metsämantereella vallitsevat omat lakinsa, joita ihmistenkin on syytä kunnioittaa. "Kaikkialla missä häämöttää havunvihreä metsänseinä, on myös ihmiselämällä turvakaari. Sitä ei pidä katkaista." Emme tiedä, mitä tapahtuu, jos luonnon verkostot köyhtyvät ympärillämme – missä vaiheessa meidänkin elämästämme tulee huomattavasti nykyistä vaikeampaa, kun ikiaikaisia ekologisia lainalaisuuksia murennetaan. On suuri onni, että ympärillämme humisee vielä metsiä, joissa pääosassa on villi luonto. Monimuotoinen ekosysteemi kestää muutoksia paremmin kuin valjastettu luonto. Sama pätee myös meihin. Kaikkialla missä häämöttää havunvihreä metsänseinä, on myös ihmiselämällä turvakaari. Sitä ei pidä katkaista. 5 Johanna Raivio Johanna Raivio
Kysymyksessä rakentaako Puskiaisten moottoritie vai eikö rakentaa, keskustelu poukkoilee ääripäiden välillä. Toisessa laidassa ovat moottoritien puolustajat ja toisella puolen luontoarvojen puolesta puhuvat moottoritien vastustajat. Molemmilta osapuolilta näyttää unohtuvan olennainen seikka eli se, että kyseinen metsäalue on pääsääntöisesti yksityisessä omistuksessa olevaa talousmetsää. Itse katselen Lempäälän pohjoisosan metsäaluetta Nurmen kylästä, Lempäälän eteläreunalta, johon asutus ensimmäisenä Pyhäjärven rannalle saapui. Talot rakennettiin hyvien viljelysmaiden äärelle, ja viimeistään isojaossa nyt keskustelun kohteena olleet metsät jaettiin talojen palstoiksi, pitkiksi ja kapeiksi tiluksiksi, jolloin kaikki saivat hyvää ja huonoa maata, yhtä lähelle ja yhtä kauas. Tilusrakenne on nyt nähtävissä vaikkapa peruskartalta etelästä pohjoiseen Pirkkalan rajalle kulkevine pitkine sarkoineen. Metsät ovat tuoneet tukea ja turvaa vuosisatojen ajan. Polttopuut ja rakennuspuut on haettu talojen metsistä. Riista on tuonut ruokaturvaa katovuosien sattuessa. Metsäteollisuuden myötä puuraaka-aineelle on tullut markkinahinta, jolla on rahoitettu elinkeinojen investointeja. Moottoritiekeskustelun velloessa kysymys siitä, mitä monasti jo ylisukupolvisesti metsänsä omistavat asiasta pohtivat, on siis unohtunut. Varmaankin joukossa on heitä, jotka haluavat realisoida maansa pikavoiton tapaan nopeasti toivoen kallista yritystonttia metsäänsä piirrettävään kaavaan. Uskon kuitenkin, että suurempi joukko on heitä, jotka haluavat jatkaa pitkäjänteistä metsätalouden harjoittamista. Heille metsällä on muitakin arvoja kuin nopea taloudellinen hyöty. Monet heistä metsästävät, retkeilevät, marjastavat ja sienestävät. Oma tupa tarvitsee polttopuut. Ja elämä saa metsästä turvaa yllätysten varalta, puukauppa on aina mahdollinen. Metsä uudistetaan ja seuraava metsänomistajasukupolvi saa nauttia samoista eduista. Luonnonsuojelu ja metsätalous asetetaan nykyään monasti vastakkain. Moottoritiekeskustelussa huomaammekin yllättäen näiden olevan samalla puolella. Olennainen yhdistävä tekijä on vastuu tulevaisuudesta ja tulevien sukupolvien mahdollisuudesta tehdä omat valintansa omassa ajassaan. Metsään rakennettu moottoritie on peruuttamaton tuho, jota ei saa korjattua, vaikka se osoittautuisikin joskus turhaksi työksi. Moottoritietä perustellaan kasvulla, nopeudella ja tehokkuudella ja etenkin turvallisuudella. Perusteluja kuunnellessani en voi olla pohtimatta sitä, milloin moottoritietä tai muuta vastaavaa on tarpeeksi. Montako moottoritietä lopulta on tarpeeksi? Varminta olisi varmaankin näillä perusteilla saman tien rakentaa jokaiselle autolle oma moottoritie. Onneksi tämä ei liene mahdollista. Ehkä parempi vaihtoehto on kuitenkin nostaa vähän jalkaa kaasupolkimelta. Näin ehtii paremmin reagoida edellä olevan kanssa-autoilijan jarrutukseen. Kasvua ainakin yleiseen hyvinvointiin saamme stressitason laskiessa ja tehokkuus työssäkin paranee. Ja nopeus riittää nyt jo varmasti, ainakin tämän keski-ikäisen kirjoittajan ohitse vilisevässä omassa elämässä. Mikko Tappura, MTT, metsätalousyrittäjä, Nurmen kylä Ylisukupolvista vastuuta moottoritien sijaan "Metsät ovat tuoneet tukea ja turvaa vuosisatojen ajan." Muinaismuistona suojeltu rajapyykki. Kuva: Johanna Raivio
Elämä mahtuu LemPi-metsään LemPi-metsä on Tampereen kaupunkiseudun suurin yhtenäinen metsäalue. Useiden satojen hehtaarien kokoinen metsävyöhyke, jossa voi kokea luonnonrauhaa ja kulkea kilometrikaupalla törmäämättä vastaantulijaan. Metsä ei ole yksipuolinen: karujen kangasmetsien keskellä avautuu reheviä lehtolaikkuja, joissa viihtyy vaatelias ja harvinainen lajisto. Alueen arvo ei perustu vain sen kokoon, vaan myös monimuotoisuuteen: vanhat kuusikot, korvet, suot, metsäjärvet ja lammet tarjoavat elinympäristön hyvin erilaisille lajeille. 7 Kuva: Tuomo Hoikkala
Suurpedot ja hirvieläimet Suurpedot tarvitsevat rauhaa. Karhu, susi ja ilves ovat lajeja, jotka eivät asetu moottoriteiden, hakkuiden ja haja-asutuksen lomaan. Ne vaativat laajoja, yhtenäisiä metsäalueita, joissa ne voivat liikkua, levätä ja lisääntyä ilman jatkuvaa ihmisen läsnäoloa. LemPi-metsän alueelta on kertynyt reilusti havaintoja suurpedoista. Paaren suunnalla, alueen eteläosissa, on varmoja havaintoja sudesta vuodelta 2024 ja karhusta 2020-luvun alkuvuosilta mm riistakamerakuvia. Ilveksiä on nähty laajasti eri puolilla metsää. Eteläosan Saarikontien päässä on lisäksi tehty melko varma jälkihavainto ahmasta. Myös näätä on havaittu alueella. Karhu vaeltaa keväällä kymmeniä kilometrejä etsiessään ruokaa, susi tarvitsee koko perhelaumalleen reviirin, joka voi ulottua yli sadan neliökilometrin alueelle. Ilves vaanii saalistaan hiljaisissa kuusikoissa ja LemPi-metsässä on tehty havaintoja metsän kuninkaasta. Karhu vaeltaa keväällä ruoanhaussa kymmeniä kilometrejä, joten se ei selviä erillisiksi pieniksi saarekkeiksi pirstoutuneissa metsissä. Karhu tarvitsee laajan yhtenäisen elinalueen. 8 Lasse Kurkela
tuoksu erottuu, kun niitä hieroo sormissa. Parhaiten lehmuksen tunnistaa sydämenmuotoisista, sahalaitaisista lehdistä ja siitä, että lehtien alapinta on hieman vaaleampi kuin yläpinta. Metsälehmus ei ole enää yleinen näky Suomen metsissä. Sitä esiintyy luonnonvaraisena pääasiassa Etelä- ja Kaakkois-Suomessa. Se on osa sellaista metsänhistoriaa, jota ei synnytetä uudelleen muutamassa vuosikymmenessä. Lehmus ei kasva takaisin, jos sen kasvupaikka katoaa. Kevätlinnunherne Kevätlinnunherne on keväisen lehdon värikäs ilopilkku. Kun muu metsä vielä heräilee talviunestaan, tämä hentovartinen, mutta näyttävä hernekasvi nostaa liilat kukkansa valoa tavoittelemaan. Se kukkii aikaisin, usein jo toukokuun alussa ja ehtii hoitaa elämänsä tärkeimmät asiat ennen kuin lehtipuut varjostavat maan. Laaja metsäalue palvelee hirvieläimiä. Kuva: Lasse Kurkela kalliorinteillä. Nämä ovat piirteitä, joita LemPi-metsässä riittää. Maiseman avaruus palvelee myös varmasti alueella eläviä hirvieläimiä. Suurikokoinen kasvinsyöjä, hirvi, tarvitsee sekä tiheitä metsän suoja-alueita että ravinteikkaita taimikoita ja lehtipuuvaltaisia laikkuja laiduntaakseen. Hirvieläinten runsautta seuraavat luonnollisesti myös niitä saalistavat pedot. Saukko Jos näet talvisella joenpenkalla liukumäkimäisiä jälkiä, saatat olla saukon jäljillä. Tämä yöaktiivinen ja arka, mutta leikkisä nisäkäs liikkuu rantaviivoja pitkin, sukeltaa kalan perässä ja luikahtaa takaisin pesäluolaansa vedenrajan tuntumaan. Usein juurakon, kivikon tai risukon suojaan. LemPi-metsän alueelta on tehty varma havainto saukosta, ja Sääksjärven alueen luontoselvityksessä laji mainitaan mahdollisesti alueella esiintyväksi. Lisäksi luontoharrastajat ovat kertoneet nähneensä yksilöitä, ja Kiikonojalla havaittiin jälkiä talvella 2024. Nämä havainnot tukevat käsitystä siitä, että saukko kuuluu alueen lajistoon. Saukko on erittäin vaatelias elinympäristönsä suhteen. Se tarvitsee puhtaita vesistöjä, riittävää kalakantaa ja rauhallisia rantoja, joilla ei ole jatkuvaa häiriötä. Vaikka sen kanta on vahvistunut ja laji luokitellaan nykyään elinvoimaiseksi, pysyy sen esiintyminen merkkinä hyvästä ympäristöstä. Etenkin Etelä-Suomessa, jossa luonnontilaisia rantoja on yhä vähemmän. Metsälehmus Metsälehmus, toiselta nimeltään niinipuu, on metsämaiseman hiljainen aarre, yksi luonnonvaraisista jaloista lehtipuistamme. Se ei loista värikkyydellään, mutta erottuu edukseen lempeällä olemuksellaan: kookas, usein monihaarainen runko, pyöreähköt ja pehmeäreunaiset lehdet sekä kaarevasti laskevat oksat tuovat metsään oman, pehmeän tunnelmansa. Parhaimmillaan lehmusmetsä tuntuu aivan toiselta maailmalta. Suojaisalta ja kostealta, vähän kuin ajan pysäyttävältä satamalta. Lehmus kukkii yleensä heinäkuussa, ja sen pienet, kellertävät kukat tuoksuvat miedosti hunajalle. Kukinta voi olla helposti huomaamaton, mutta hyvä hajuaisti ja lämmin kesäilta voivat paljastaa puun olemassaolon. Myös sen karvasmausteinen lehtien 9
Kasvin voi löytää LemPi-metsän lehtolaikuista: ravinteisista, kosteahkoista metsän notkelmista ja puronvarsista, joissa lehtipuut, kuten metsälehmus ja haapa, luovat hajavaloa ja pehmeän kasvualustan. Vaikka kevätlinnunherne ei ole äärimmäisen harvinainen, se on vaatelias ympäristönsä suhteen. Kevätlinnunherneen voi tunnistaa pariliuskaisten lehtiensä ja kaartuvien kukkavarsien perusteella. Kukat ovat roosasta sinivioletteihin vivahtavia, joskus kaksivärisiäkin, ja muistuttavat pieniä herneenkukkia. Laji ei tuoksu voimakkaasti, mutta sen aikainen kukinta ja viehkeä ulkonäkö tekevät siitä helposti mieleen jäävän. Raidankeuhkojäkälä Raidankeuhkojäkälän voi löytää vasta, kun pysähtyy. Sen leveät, lehtimäiset, hieman kurttuiset lapaosat sulautuvat puunrunkoon kuin haalistunut kartta. Mutta kun sen näkee, ymmärtää, että on tullut vanhaan metsään, sellaiseen, jossa aika on saanut kulua rauhassa. Raidankeuhkojäkälä luokitellaan kategoriaan “silmälläpidettävä” suuressa osassa maata, ja on edelleen uhanalainen eteläisimmässä Suomessa. Raidankeuhkojäkälä on niin sanottu indikaattorilaji: se tarvitsee puhtaan ilman, lehtomaisen varjostavan metsän ja vanhojen lehtipuiden rungoille aikaa kasvaa. Se ei siedä jatkuvaa kuivuutta, hakkuita eikä ilman saasteita. Laji voi elää jopa satoja vuosia samalla rungolla, jos sen annetaan olla. Raidankeuhkojäkälää on löytynyt mm LemPi-metsän Pulkajärven ympäristöstä. Raidankeuhkojäkälä on saanut nimensä ihmisen keuhkoja muistuttavasta muodostaan, eikä vertaus ole vain visuaalinen. Sitä on ennen vanhaan käytetty jopa rohtona keuhkosairauksiin. Nykyään se kertoo ennen kaikkea metsän hengityksestä. Siitä, että metsä saa elää omassa rytmissään, ilman jatkuvaa häiriötä. Lahokaviosammal Lahokaviosammalen löytää vain harva, ei siksi, että se olisi äärimmäisen harvinainen, vaan koska se on pieni, huomaamaton ja kasvaa paikoissa, joihin harva vilkaisee. Tämä laji ei etsi valoa tai ääntä, Ravinteista lehtomaista maaperää tarvitseva kevätlinnunherne on vaatelias laji, mutta LemPi- metsästä sille löytyy lukuisia soveltuvia kasvupaikkoja. Lehdot ovat Suomessa uhanalainen luontotyyppi, minkä vuoksi LemPi-metsä lehtolaikkuineen ei ole ns. “tavallista talousmetsää” vaikka osa alueesta onkin metsätalouskäytössä. 10 Johanna Raivio
vaan kosteutta, varjoa ja hiljaisuutta. Ja ennen kaikkea kosteassa paikassa yli kaksikymmentä vuotta maassa lahonnutta puunrunkoa. Lahokaviosammal on lahopuuhabitaattien erikoistunut asukas, joka tarvitsee vanhan metsän rauhaa selviytyäkseen. Se kasvaa kosteilla, varjossa maatuvilla puiden rungoilla, joskus koivuilla mutta pääsääntöisesti kuusilahopuulla. Laji ei viihdy kuivassa, pirstoutuneessa tai käsitellyssä metsässä, eikä se siedä suuria muutoksia ympäristössään. LemPi-metsässä tätä vaateliasta sammallajia on löydetty useasta paikasta, esimerkiksi Kaitajärven itäpuolelta ja kuntarajan eteläpuolelta. Lahokaviosammalta kasvaa varjoisilla rinteillä, joilla järeät puut ovat saaneet kaatua ja lahota rauhassa. Rajajärven ja Pikkurajajärven itäpuolelta on löytynyt lisää esiintymiä, alueilta, joissa lehtipuuvaltaisuus, lahopuun määrä ja ilmankosteus muodostavat juuri oikean mikroilmaston lajin elämälle. Luontoliiton kartoituksessa mainitaan lisäksi useita esiintymiä Lempäälän Isonkivenmaan vanhoissa metsissä. Alueilla, jotka uhkaavat jäädä teollisuusalueiden alle. Sirolampikorento Sirolampikorento on yksi Suomen harvinaisimmista sudenkorennoista. Se viihtyy vain kirkasvetisillä, rehevillä mutta ei umpeenkasvaneilla lammilla, joissa kasvaa runsaasti lumpeita ja muita kelluslehtisiä vesikasveja. Veden on oltava puhdasta, pohjan pehmeää ja häiriön vähäistä. LemPi-metsässä sirolampikorentoa esiintyy ainakin Kortejärvellä, Matojärvellä ja Pikkurajajärvellä. Kortejärvi on erityisen arvokas, siellä elävät sekä sirolampi- että lummelampikorento, hieman yleisempi mutta myös olosuhteiltaan vaativa laji. Lummelampikorento esiintyy myös Keskisenjärvellä ja Kaitajärvellä. Sudenkorennot ovat petohyönteisiä ja elinympäristönsä ilmentäjiä. Ne kertovat vesistön tilasta tarkemmin kuin silmä näkee. Harvinainen ja rauhoitettu sirolampikorento pysyy vain siellä, missä luonto on vielä tasapainossa ja missä vesi, ranta ja metsä elävät samassa rytmissä. Jarno Lipponen, luonto-ohjaaja opiskelija Raidankeuhkojäkälä on niin sanottu indikaattorilaji: se tarvitsee puhtaan ilman, lehtomaisen varjostavan metsän sekä kasvualustaksi sopivia lehtipuita, haapaa tai raitaa. Kuivana aikana jäkälä on harmaa ja huomaamaton, mutta syksyn kosteus saa sen hehkumaan vihreänä. Kuva: Johanna Raivio 11
Tampereen seudun monipuolisin lintualue 72 lajin LemPi-metsä 12 Teksti: Johanna Raivio Viirupöllön kuva: Tuomo Hoikkala
Aika ajoin kuulee väitteen, että Lempäälän ja Pirkkalan välinen metsä joutaa moottoritien ja rakentamisen alle, koska se on vain talousmetsää. Luontoarvojen kannalta asia on juuri päinvastoin. Väylä- ja kaavoitushankkeet ovat erityisen huono ratkaisu juuri LemPi-metsään, sillä alueella on kymmeniä uhanalaisia lajeja sekä EU-direktiivein suojattuja lajeja. Näistä yhden ison ryhmän muodostavat linnut. - Tältä istumalta sanoisin, että vastaavaa, linnustoltaan yhtä monipuolista aluetta ei Tampereen lähiseudulla ole, toteaa Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen suojeluvastaava Jukka T. Helin. Helin kertoo, että LemPi-metsässä on havaittu kaikkiaan 78 lintulajia, joista 72 on siellä pesiviä lajeja. Vertailukohdiksi Helin ottaa Kintulammin laajan luonnonsuojelualueen ja Kauppi-Niihaman alueen. - Esimerkiksi metsokanta on LemPi-metsässä suurempi kuin Kintulammilla. Kauppi-Niihama taas on alueena paljon pienempi, vain noin 800 ha. LemPi-metsän pinta-ala nousee tuhansiin hehtaareihin. Yhtenäistä metsää löytyy reilut 4000–6000 hehtaaria laskutavasta riippuen. EU-direktiiviin kuuluvien kanalintujen pesinnän kannalta merkittävää onkin juuri alueen laajuus ja yhtenäisyys. Toinen lajiston rikkauteen vaikuttava seikka on biotooppien monipuolisuus: LemPimetsästä löytyy yhdistelmä soita, metsäjärviä ja vanhaa metsää, joita talousmetsäkäytössä olevat alueet yhdistävät. Lisäksi metsän kaakkoiskulmaan liittyvillä peltoalueilla elää monipuolinen peltolinnusto, johon myös kohdistuu huoli väylähankkeen vaikutuksista. Metson pesintä paljastaa alueen luontoarvot Alueellisesti uhanalainen metso on EU:n lintudirektiivin tiukkaa suojelua nauttiva laji. Metso on Etelä-Suomessa harvinaistunut, koska riittävän laadukkaita elinympäristöjä on jäljellä vähän. Helinin mukaan LemPi-metsän metsokanta on Etelä-Suomen oloissa poikkeuksellisen runsas. - Pesiviä pareja on muiden havaintojen ohessa havaittu viisi, kolme Lempäälän ja kaksi Pirkkalan puolella. Metsohan on indikaattorilaji, eli se osoittaa alueen hyvyyttä. Metsolle otollisia, hyviä soidinalueita ovat laajat ja rauhalliset, vanhaa metsää ja soita sisältävät alueet, sillä laji sopeutuu huonosti kehnompiin olosuhteisiin. Metso onkin myös Pirkanmaalla vähentynyt metsien pirstoutumisen ja asutuksen lisääntymisen myötä. Ahtaalle joutuneen lajin kanta pienenee ja pesimätulos huononee. - Yksi merkki metson ahdingosta ovat ns. hullut metsot. Kun ne eivät löydä soidinkumppania, ne alkavat lähestyä ihmistä. Niitä on nykyään naaraissakin, ennen ne olivat yleensä vain koirasmetsoja. Uhanalaiset lajit vaativat vanhaa metsää LemPi-metsässä elää monipuolinen vanhoihin metsiin erikoistunut lajisto. Näitä ovat muun muassa hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen, puukiipijä, idänuunilintu ja pikkusieppo. Useimmat näistä lajeista ovat Pirkanmaalla vähälukuisia ja hömötiainen on koko Suomessa erittäin uhanalainen. - Jotkut lajit, kuten peippo, menestyvät 13 Töyhtötiaisen uhanlaisuusluokitus on kymmenen viimeisen vuoden aikana tipahtanut elinvoimaisesta vaarantuneeksi. Kuva: Tuulia Aho
monissa erilaisissa biotoopeissa, mutta uhanalaiset lajit vaativat nimenomaan vanhan metsän elinympäristökseen, Helin kertoo. LemPi-metsässä on linnuston kannalta lukuisia erityisen arvokkaita elinympäristöjä, joista Helin mainitsee Lempäälän puolelta Piimäpolun metsän, Perimmäisen vanhan metsän, Multivuoren ja Kaitajärvenojan ympäristöt sekä Rajajärven seudun. Pirkkalan puolella tällaisia ovat ainakin Taaporinvuoren ja Pyramiitinnotkon alue sekä Pulkajärven Natura-alue. Edellisten lisäksi on otettava huomioon selkälokin ja kalasääsken pesimäpaikat. Poikkeuksellista on myös LemPi-metsän runsas petolintukanta. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen tietojen mukaan alueella on havaittu helmipöllö ja huuhkaja sekä pesivinä lajeina varpuspöllö, viirupöllö ja lehtopöllö. Päiväpetolintujakin on runsaasti. Kanahaukka on mainittu Sääksjärven osayleiskaavan linnustoselvityksessä, mutta Helinin mukaan sen lisäksi myös mehiläishaukka, hiirihaukka ja varpushaukka on havaittu alueella. Näistä kahden viimeisen on todettu myös pesivän siellä. Vaikka kaavoituksessa säästettäisiin arvokkaimmat alueet rakentamiselta, olisi muutos lintujen kannalta silti tuhoisa. - Metsien pirstoutumisesta kärsivät etenkin uhanalaiset lajit. Reunavaikutus on juuri niille kohtalokas. Reunavaikutuksella tarkoitetaan esimerkiksi avohakkuun tai rakentamisen vaikutusta jäljelle jäävän luontoalueen reuna-alueilla. Talousmetsä toimii suojavyöhykkeenä Väylähankkeet ja kuntien kaavoitus lisäisivät reunavaikutusta monilla arvokkaimmilla lintualueilla. Tällä hetkellä arvokkaimmat alueet ovat talousmetsän ympäröimiä. Ei siis voi puhua ”vain talousmetsästä”. Jukka T. Helin näkee myös talousmetsällä olevan tärkeän merkityksen: - Talousmetsäkin saattaa olla linnustoltaan monipuolinen ja sitä voidaan kehittää. Se toimii lisäksi erittäin tarpeellisena suojavyöhykkeenä. Lempäälän puolella Sääksjärven osayleiskaavan luontovaikutusten arviossa on laskettu, että noin 40% metsäalasta muuttuisi rakennetuksi ympäristöksi väylä- ja kaavoitushankkeiden myötä. Vaikka rakentaminen tai väylähanke ei suoraan kohdistuisi arvokkaimpiin pesimäalueisiin, ei pelkkä arvoalueiden säästäminen Jukka T. Helinin mukaan riitä turvaamaan uhanalaisten lajien säilymistä. Lajien elinalueet ovat usein laajempia kuin pelkät suojelualueet. Lisäksi häiriötekijät, kuten melu, lisääntyvät ja heikentävät lajien selviytymistä. 14 Ukkometso on komea näky. Kuva: Johanna Raivio
Häiriöksi on laskettava myös lisääntyvä virkistyskäyttö. Jos kaavoitussuunnitelmat toteutuvat, pakkautuu kasvavan asukasmäärän virkistyskäyttö entistä pienemmille alueille, toisin sanoen juuri mainituille uhanalaisten lajien pesimäalueille. - Virkistysreitit kulkevat usein juuri kaikkein arvokkaimpien alueiden läpi, Helin harmittelee. Reittien uudelleenlinjaukselle olisi hänen mukaansa tarvetta ja suunnitellut hankkeet kärjistäisivät tilannetta entisestään. Jos metsä pirstoutuu kaavoituksen myötä, sen elinkelpoisuus lajien säilymisen kannalta riippuu myös ns. ekologisten käytävien laadusta. Ekologinen käytävä yhdistää erillisiä laajempia metsäalueita toisiinsa. Toimivan ekologisen käytävän minimileveys on 300 metriä. Helin näkee ongelmia mm. Sääksjärven osayleiskaavan ekologisissa käytävissä. - Sääksjärven osayleiskaavassa TP-5-teollisuusalueet pitäisi poistaa, koska ekologiset käytävät jäävät liian kapeiksi. Lainsäädäntöä tulisi tiukentaa LemPi-metsässä on Sääksjärven osayleiskaavan linnustoselvityksessä havaittu 28 uhanalaisuusluokituksiin tai EU:n lintudirektiiviin kuuluvaa lintulajia. EU:n lintudirektiivi on luontodirektiivin ohella unionin tärkein luonnonsuojelusäädös. Lintudirektiivi koskee Euroopan luonnonvaraisia lintuja. Se on säädetty, jotta tietyt lintukannat säilyisivät sellaisella tasolla, joka vastaa ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia. Direktiivin mukaan tiukan suojelun piiriin kuuluvien lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa heikentää. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen suojeluvastaava Jukka T. Helin näkee lainsäädännössä tiukentamisen varaa. - Lain tulkinnassa on Suomessa paljon väljyyttä. Meillä tulkitaan lakia eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa, Helin toteaa. Ruotsissa on asennoiduttu melko tiukasti pesimäaikaisiin hakkuisiin pesimäalueen tahallisena heikentämisenä. Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisussa C-473/19 ja C-474/19 katsottiin avohakkuu metson pesimäalueen tahalliseksi heikentämiseksi, vaikka toiminnan ensisijainen tarkoitus oli muu. Tämän tulkinnan mukaan muukin maankäyttö, kuten väylä- ja rakennushankkeet voidaan katsoa tällaiseksi. Suomessa lakia ei tulkita näin, siksi meillä väylä- ja kaavoitushankkeissa jopa EU-direktiivissä tiuk15 LemPi-metsässä elää koko maassa erittäin uhanalaiseksi taantunut hömötiainen. Kuva: Tuulia Aho
-Kaikki alkoi pyöräretkestä kevättalvella 1983. Olin kuullut, että alueella on havaittu huuhkaja ja lähdin sitä etsimään. Ja sitten kuulinkin, että tuollahan se huhuilee pitkän linjan lintuharrastaja ja luontokartoittaja Kari Laamanen muistelee Lempimetsään sijoittuvan harrastuksensa alkutaivalta. Huuhkajan pesän löydyttyä Laamanen kutsui paikalle rengastajan ja poikue saatiin kirjattua rekistereihin. Seuraavana vuonna yhteistyö rengastajan kanssa jatkui petolintujen osalta. Laamanen etsi pesät, opasti paikalle rengastajan ja avusti rengastuksessa. - Rengastaja teki eläinmuseon rengastustoimistoon (nimi muuttunut Luonnontieteelliseksi museoksi ) rengastusilmoituksen ja minä laadin pesäilmoituksen. Tiedot menee siellä sitten tutkijoiden käyttöön. Lajitietokanta eli Laji.fi on myös heidän hoidossaan. Pitkän aikavälin seurantaa Lintujen rengastus tarjoaa tutkijoille monipuolisesti tärkeää tietoa. Sen avulla saadaan tietoa lintujen iästä, niiden syntymään ja kuolemaan liittyvistä seikoista, elinpiiristä ja sen laajuudesta, muuttomatkoista ja -reiteistä ja jopa lintuparven sosiaalisesta arvojärjestyksestä. Tietoa hyödynnetään perustutkimuksessa kuten populaatioekologiassa, evoluutiotutkimuksessa tai etologiassa. Lisäksi tietoa käytetään soveltavassa tutkimuksessa. Vähitellen Kari Laamanen laajensi tutkikaa suojelua vaativat lajit, kuten metso, uhkaavat jäädä alakynteen. - Aina jää tulkittavaksi, onko kyse tahallisuudesta. Myös poikkeuslupia myönnetään Suomessa helposti. EU-oikeus on kuitenkin lähtenyt siitä, että pesimäalueen tuhoutumisen mahdollisuus on riittävä syy siihen, että toiminta voidaan katsoa tahalliseksi, vertaa Jukka T. Helin. Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys on jättänyt lausunnon sekä VT3-hankkeeseen että Sääksjärven osayleiskaavaan ja kesällä 2025 jättänyt lausunnon myös Pirkkalan kehätien eteläpuolen osayleiskaavaan. Yhdistyksen mukaan ”Puskiaisten oikaisusta tulee luopua, jotta koskematonta monipuolista lintualuetta sekä virkistys- ja luontoaluetta voidaan säilyttää. Tätä kautta myös suunniteltu 2-kehätie tulee tarpeettomaksi, ja vältetään ylitiheä kaavoitus ja alueen haitallinen pirstoutuminen”. Lähteet: Sääksjärven osayleiskaavan linnustoselvityksen päivitys, 2024, Vespertilio Oy Ympäristöministeriö: EU:n luonto- ja lintudirektiivit, luettu 26.6.2025 Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, 2024, Pily:n mielipide koskien Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavaehdotusta,, luettu 26.6.2025 Yhdistetyt asiat C-473/19 ja C-474/19 (Skydda Skogen) LemPi-metsän linnut tarjoavat täsmätietoa tutkimukseen 16 Jukka T. Helin tuntee LemPi-metsän linnut. Kuva: Tuulia Aho
Pitkäaikainen seuranta tuo tietoa mm. lintujen elinpiiristä ja muuttomatkoista. Pyrstötiaisia talviruokinnalla Pirkkalan Pehkusuolla. Kuva: Tuomo Hoikkala musaluetta ja seurattavia lajeja kertyi lisää. - Löysimme mm. lintuslangilla ilmaistuna niin sanotun ”pyhän kolminaisuuden” eli kanahaukan, pohjantikan ja varpuspöllön. Kanahaukan pesä oli yläpuolella ja vieressä oli pohjantikan kolo noin kahdessa metrissä. Pohjantikka tekee kolon aika alas. Siellä sitten pesi varpuspöllö, Laamanen kuvailee Pirkkalan puolen LemPi-metsässä tehtyä löytöä. Hän kertoo, että kanahaukka ei jostain syystä saalista aivan pesänsä lähellä, vaan tarjoaa sen sijaan suojan pohjantikalle ja varpuspöllölle. Kari Laamanen on harrastanut lintujen tutkimusta LemPi-metsän alueella pitkäjänteisesti ja on edelleen mukana petolinturyhmässä. Hänen lisäkseen LemPi-metsän alueella toimivia harrastajia on muutamia muita. - Enää en etsi uusia pesiä vaan tarkistan vanhoja. Pirkanmaan lintutieteelliseen yhdistykseen on pyydetty minulta lajitietoja mm. yhdistyksen antamiin lausuntoihin. Lisäksi minulla on toiminimi ja olen tehnyt luontokartoituksia. Tilaajana on ollut kuka milloinkin. Maakunnallisesti arvokas alue Kokenut harrastaja osaa kertoa mm. kanalintujen määrät ilman muistiinpanoja. Pyypareja on parikymmentä, teeriä ainakin kymmenen ja metsoja ainakin viisi, ehkä seitsemänkin. - LemPi-metsä on Tampereen lähin metson pesimäalue. Kyllä se on maakunnallisen tason arvoinen kohde. Myös linnuston muutoksista Laamanen osaa kertoa. Lempäälän puolella muutokset ovat suuria, koska siellä on ollut laajoja avohakkuita. Niiden vuoksi mm. mehiläishaukan kanta on vähentynyt. Rengastuksen ja pesintätietojen keruun lisäksi lintuharrastajat tekevät linnustoseurantaa. Myös se tuottaa tietoa tutkimuksen tarpeisiin ja on avainasemassa suojelupäätöksiä tehtäessä. Aineiston keruun hoitavat lähes täysin vapaaehtoiset harrastajat. Pönttöjen avulla voidaan sekä helpottaa lintujen pesäpulaa että saada tietoa tutkimuksen tarpeisiin. Pöllönpönttö Pirkkalan Karhunkorvessa. Kuva: Johanna Raivio Lähteet: Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen museo Luomus. https://www.helsinki.fi/fi/luomus/havainnot-jaseurannat/linnustonseuranta-ja-rengastus/lintujenrengastus, Luettu 8.7.2025. 17 Kuva: Johanna Raivio
Lempäälän Lempialue – yhtenäinen kokonaisuus uhattuna Teksti ja kuvat: Teemu Hiltunen Pikku Rajajärvi – pieni ja kaunis järvi suoreunuksineen, rauhoittumisen ja luonnon havainnoinnin paikka, jossa voi bongata mm. suojeltuja korentoja. Myös tämä järvi on vesilain mukaisesti suojeltu alle hehtaarin kokoinen järvi. 2-kehätietä suunnitellaan osin järven viereisen harjun päälle, mikä lisää merkittävästi riskiä tämän herkän järven tilan heikkenemiselle. 18
Pienen pieniä sammakkolapsia loikkii sinne tänne polulla. Poika varoo astumasta niiden päälle samalla, kun yrittää napata Pokémonia kiinni. Kiertelemme Kortejärven rantaa kesäauringon paisteessa. Hyttysiä ei juuri ole, järvellä uiskentelee ehkä kuikka. En itse ole kovin hyvä tunnistamaan luonnon moninaisia eliölajeja, mutta onneksi sitä varten on kehitetty kännykkäsovelluksia, kuten iNaturalist ja Muuttolintujen kevät. Ja onneksi on Luontoliiton ja muiden luontojärjestöjen asiantuntevia kartoittajia, jotka tekevät erittäin tärkeää työtä luontoarvojen säilyttämisen puolesta. Poikakin osaa jo sujuvasti käyttää iNaturalistia siinä missä Pokèmon Go:takin. Kortejärven rannalla ymmärtää, mitä tarkoittaa lähiluonto parhaimmillaan: rauhaa, tilaa, elämää ja lapsen ihmettelyä. Samalla ymmärtää, miten helposti tämä kaikki voisi kadota. LemPi-metsä on paikka, jossa kaupunki ja erämaa vielä kohtaavat. Se on myös paikka, jossa päätökset tulevien vuosien aikana ratkaisevat, säilyykö tämä yhteys vai katkeaako se lopullisesti. Tunnetut ja uudet arvot täydentävät toisiaan Vuoden 2014 Lempäälän arvokkaiden luontokohteiden kartoitus tunnisti uhan alla olevan LemPi-metsän poikkeuksellisen merkityksen. Alueella sijaitsee lähes puolet kunnan monibiotoopeista ja vanhoista metsäkohteista sekä kaksi viidestä arvokkaaksi luokitellusta suoalueesta. Tämä on harvinaisen suuri osuus koko kunnan luontoarvoista. Kartoituksesta puuttuu kuitenkin useita arvokkaita alueita, kuten Pikku Rajajärven ja Rajajärven suoalueet, mikä nostaa arvokkaiden kohteiden osuutta entisestään. Viime vuosina Luontoliiton metsäryhmä on syventänyt kuvaa alueen arvosta, erityisesti Lempäälän seurakunnan laajoilla mailla. Selvityksissä on tunnistettu kirjo METSOsuojeluohjelman kriteerit täyttäviä metsiä: ojittamattomia sekä vanhoista ojituksista ennallistuneita ja uhanalaisia korpia, puroja, lehtoja sekä vanhan metsän piirteitä omaavia kangasmetsiä. Monimuotoinen maisema ja ekosysteemit LemPi-metsän Lempäälän puoli on monimuotoinen ja kerroksellinen. Vanhoja kuusikoita ja lehtomaisia metsiköitä täydentävät luonnontilaiset rämeet ja korvet, siirtolohkareiset kalliometsät sekä pienvesien ja soiden muodostama mosaiikki. Tämä vaihtelevuus tekee alueesta biologisesti arvokkaan ja virkistyskäytössä monipuolisen. Alueella on paljon myös talousmetsiä, joilla on myös merkittävä rooli ekologisten yhteyksien turvaamisessa. Metsä kasvaa takaisin, ellei sitä peitetä asfaltilla, betonilla ja teräksellä. Jatkuvapeitteinen kasvatus avohakkuiden sijaan olisi monesti myös taloudellisesti kannattavampaa, mutta LemPi-metsässä yhä puustosta paljaita aukkoja näkee. Ihmiselle metsä tarjoaa rauhoittumista ja tutkimista ja ihastelun aiheita. Sekä tietenkin marja- ja sienisatoa. Luontokokemusta ei voi korvata valaistuilla pururatamaisilla lenkkipoluilla, joita kunta alueelle kaavoituksen ja väylien viereen ja sekaan on visioinut. Pirstoutuminen on suurin uhka LemPi-metsän suurin vahvuus on sen laajuus ja yhtenäisyys. Väylä- ja kaavoitushankkeet sekä ratapihasuunnitelmat uhkaisivat tätä perustaa suurella alueella Lempäälän puolella. Alue pirstoutuisi pieniksi palasiksi, jolloin luontoarvot heikkenisivät laajalla alueella. Ekologiset yhteydet katkeaisivat tai kapenisivat toimimattomiksi, eristäen lajien elinympäristöt toisistaan. Reunavaikutus – melun, valon ja kulumisen vaikutus – ulottuisi syvälle metsäsaarekkeisiin. Lisääntyvän valosaasteen haitalliset vaikutukset hyönteisiin ja lintuihin jo tunnetaan. Lajit, jotka tarvitsevat laajoja yhtenäisiä elinalueita, kärsisivät erityisesti. Myös ihmisen virkistyskäyttö kärsisi kovan kolauksen. Lempäälän kunta on vielä 2017 todennut päättäessään evätä Ammejärven seudulle suunnitellun louhoksen ympäristöluvan, että tämä laaja metsäalue palvelee koko Tampereen kaupunkiseudun virkistysaluetarpeita. Nyt kunta olisi kuitenkin kaavoittamassa n. 500 hehtaaria 19
metsää teollisuuden, kaupan ja asumisen alle. Toiset 500 hehtaaria nielaisisi järjestelyratapiha, jota jostain syystä ei ole edes suunniteltu samaan maastokäytävään moottoritien kanssa. Luonto ei tunne kuntarajoja Pirkkalan puolella sijaitseva Pulkajärven Natura 2000 -alue päättyy keinotekoisesti kuntarajaan, vaikka sen luontoarvot jatkuvat Lempäälän Kaitajärven ja Multivuoren arvokkaaksi luetulle luontoalueelle. Suunniteltu tielinjaus katkaisisi tämän etenkin hirvieläimille ja suurpedoille tärkeän ekologisen yhteyden heikentäen luontoarvoja myös naapurikunnan puolella. Yhtälailla kunnanrajaan yltävät Lempäälän suunnitellut kaava-alueet vaikuttaisivat myös Pirkkalan puolella pitkällä matkalla luontoarvoja heikentävästi. 20 LemPi-metsä on Lempäälän - ja Pirkkalan - merkittävin yhtenäinen luontoalue. Sen ekologinen ja virkistyksellinen arvo on osoitettu niin kunnan omissa aiemmissa lausunnoissa ja kartoituksissa kuin uudemmissa luontoselvityksissäkin. Nyt esillä olevat maankäytön suunnitelmat johtaisivat tämän korvaamattoman ja ikiaikaisen kokonaisuuden pirstoutumiseen ja luontoarvojen asteittaiseen näivettymiseen. Päätöksenteossa on tunnistettava alueen arvo kokonaisuutena, ei vain pienten laikkujen summana. Kestävän kehityksen, valtakunnallisten ja maakunnallisten tavoitteiden sekä kuntastrategian mukainen toiminta edellyttää, että uusia laajoja luontoalueita ei oteta rakentamiseen. LemPi-metsä on harvinainen esimerkki laajasta, helposti saavutettavasta luontoalueesta suuren kaupungin kyljessä. Tätä tosiasiaa voisi hyödyntää luonto-, virkistys- ja matkailuarvoja kunnioittaen. Ehkä jonain tulevana kesänä joku toinen lapsi kulkee samalla polulla – ja pysähtyy ihastelemaan sammakonpoikia, ei kummastelemaan moottoritien kumua. Yhteenveto päätöksentekijöille
Perimmäinen Kallio- ja sekametsiä, korpia ja retkeilyreittejä. Linnustoltaan arvokas alue. Maisemallisesti näyttävä Perimmäisen kalliojyrkänne on myös biologisesti arvokas. Se sisältää Metsähallituksen päätöksellä suojellun valtion omistaman alueen, joka sijaitsee seurakunnan omistaman suuremman kokonaisuuden sisällä. Tätä kokonaisuutta koskien Luontoliitto teki laajan suojeluesityksen sen merkittävien luontoarvojen vuoksi. Suuri osa alueesta jäisi moottoritien ja teollisuusalueiden alle, jos Puskiaisten oikaisu toteutuu. Kortejärven ympäristö ja Tervahaudanmäki Osin ojittamatonta rämettä, luonnontilaista suota ja monimuotoista vanhaa metsää. Kortejärven alue on maisemallisesti kaunis ja Lempäälässä harvinainen suoluontokohde ja myös se on linnustollisesti arvokasta aluetta. Tämä alue on lähin metsäjärvialue, kun Sääksjärven taajamasta lähtee Birgitan polkua tarpomaan. Alue onkin lähialueen ulkoilijoiden suosiossa. Moottoritiehankkeen osana oleva 2-kehätie kulkisi suoalueen ylitse kivenheiton päästä järvestä. Ammejärven ympäristö Ammejärvi on yksi monesta pienestä vesilain mukaan suojellusta järvestä LemPimetsässä. Ammejärvellä on laavu, jonka ympärillä on noin 15 vuotta vanha hakkuuaukea. Koillispuolella on arvokkaita luontoalueita: vanhaa metsää, lahopuuta ja tervaleppäkorpea. Myös tämä alue on linnustoltaan arvokasta. Laavu on paitsi retkeilijöiden myös Sääksjärven koululaisten ja päiväkoti-ikäisten ahkerassa käytössä. Kaavoitusta on suunniteltu laavun näkö- ja kuuloetäisyydelle eri puolille. Vilkasliikenteinen 2-kehätie tulisi sekin kuuloetäisyydelle. Puskiaisten oikaisun myötä moottoritien kumu kantautuisi laavulle monelta suunnalta, kun nykyään se kuuluu vain yhdeltä ja kauempaa. Melu olisi aiempaa huomattavasti voimakkaampaa. Keskeisiä kohteita Lempäälän LemPi-metsässä Teksti ja kuvat: Teemu Hiltunen 21
Matojärven ympäristö Matojärvi on sekin pieni, alle hehtaarin kokoinen, suojeltu metsäjärvi, jonka tila on katsottu erityisen herkäksi. Järvi on hieman piilossa maakaasuputken ja Birgitan polun reiteiltä eikä siksi niin monen retkeilijän vierailema. Järveä kiertää kuitenkin polku. Moottoritietä suunnitellaan n. 200 metrin päähän järvestä ja kunnan kaavailemia kaupan alueita n. 100 metrin päähän. Järven erityinen herkkyys huomioiden on suuri vaara, että se tulisi kärsimään suunnitelmista. Kaitajärven kodan ympäristö ja Multivuoren alue – Kaitajärven kodan vieressä on pieni mutta arvokas vanhan metsän kohde, joka on säilynyt lähes koskemattomana. Kaitajärvi sijaitsee sen verran kaukana nykyisistä valtateistä, että sitä voi sanoa seesteiseksi ja rauhalliseksi alueeksi. Multivuoren alueella on vanhaa lehtomaista sekametsää ja reheviä korpia. Linnustoltaan arvokas alue.KaitajärvenMultivuoren alue on kunnan kartoittama arvokas luontokohde. Se muodostaa luonnollisen luontoarvoalueen yhdessä Pirkkalan puoleisen Pulkajärven Natura-alueen kanssa. 2-kehätie katkaisisi ekologisen yhteyden ja toisi yhdessä moottoritien kanssa runsaasti melua alueelle. Kunnan suunnitelmissa on myös kaupan alueita lähietäisyydelle järvestä. Lisäksi järjestelyratapihan ja sen yhteyteen suunniteltujen logistiikkatoimintojen alue tulisi maakuntakaavan aluevarauksen perusteella osittain Multivuoreen arvokkaan luontoalueen päälle. Maakaasuputken reitti – Tämä Lempäälän Kuljusta LemPi-metsän halki Pirkkalaan kulkeva reitti on suosittu etenkin hiihtäjien keskuudessa talvisin ja pyöräilijöiden kesäisin. Reitti jäisi merkittävältä osin järjestelyratapihan ja teollisuuden ja kaupan alueiden alle ja suuren osan muusta matkasta kulkisi toisien teollisuusalueiden ja moottoritien viertä. Eteläisemmät metsäalueen luontokohteet – Kalliojärvi, Houkkalammi, Muurajärvi, Sorvajärvi ja Siisjärvi sekä Niinivuoren lehmusmetsikkö, Siisjärven kukkula ja Heposuo. Nämä on kaikki kunnan kartoituksessa todettu erityisen arvokkaiksi luontoalueiksi. Nämä alueet tulisivat kärsimään etenkin niiden läheisyyteen tulevan järjestelyratapihan vuoksi. 22
Isonkivenmaa, Pitkäkorpi ja Piimäpolun seutu Varttunutta metsää korpilaikkuineen ja sammalpeitteisine kivineen. Vanhaa metsää indikoivia ja suojeltuja lajeja sekä linnustollisesti arvokasta aluetta. Kannistontien ja Houkantien risteyksestä lähtevä polku on yksi omista suosikeistani. Kun tieltä astuu metsään, niin tuntuu kuin astuisi toiseen maailmaan. Tämäkin alue pitää sisällään seurakunnan maita, joilta on kartoitettu merkittäviä luontoarvoja kuten esimerkiksi liito-oravan elinalue. Kunnan kaavoitussuunnitelmat sisältävät laajoja teollisuusalueita tänne Puskiaisten oikaisun kylkeen. Rajajärven ympäristö Suota, lehtomaisia metsiä ja lahopuustoisia kankaita. Tämän hieman kookkaamman järven ympäri kulkee myös polku. Alle sadan metrin päähän järvestä sen länsipuoleisen suoalueen poikki tulisi moottoritie, pienen matkan päähän pohjoispuolelle markettialueita ja itä- ja eteläpuolelle lähietäisyydelle teollisuusalueita. Rajajärventien varsi – Rajajärven eteläpuolella, Rajajärventien varrella on varttunutta metsää ja lahopuuta sekä uhanalaista ja vanhaa metsää indikoivaa lajistoa. Moottoritie tulisi kulkemaan tien poikki. Suojeltuja lajeja jäisi sen ja kunnan kaavailemien teollisuusalueiden alle. 23
Olemme oppineet ajattelemaan, että Suomessa on paljon metsää ja meillä ympäristöasiat ovat paremmalla tolalla kuin muualla. Tämä kuva ei ole kuitenkaan enää totta. Sen lisäksi, että Suomi on jo 10–15 vuoden ajan enemmänkin jarrutellut kuin edistänyt ympäristö- ja vastuullisuuslainsäädännön kehittämistä EU:ssa, meidän metsäluontomme voi todella huonosti. Aivan tavallisetkin metsälajit, kuten orava, metsäjänis, kettu ja hömötiainen ovat hälyttävästi vähentyneet, ja myös monet tutut metsälajit ovat jo uhanalaisiksi luokiteltuja. "Tavallisten lajien väheneminen on erityisen huolestuttava hälytysmerkki" – se kertoo, että koko metsäekosysteemien pohja on romahtamassa. Metsäluontokadon suurin aiheuttaja on tehometsätalous, mutta luontokadon ongelma on kuitenkin laajempi. Ilmastokriisi aiheuttaa pohjoisten metsien luonnolle suurta stressiä ja liittyy osaltaan esimerkiksi metsäjäniksen vähenemiseen. Meidän oma suomalainen luontomme ei enää pärjää vanhoilla keinoilla, vaan niiden lisäksi tarvitaan uudenlaisia aktiivisia suojelukeinoja (kuten EU:n ennallistamisasetuksessakin on säädetty) ja luonnonvarojen kulutuksen vähentämistä. Ei siis riitä, että keskitytään suojelemaan luonnonsuojelualueita ja väistelemään tärkeimpiä kohteita, kuten yleensä maankäytön suunnittelussa, vaan myös tavalliset virkistysmetsät ovat tärkeitä suomalaisen luonnon säilyttämiseksi. Kaupungistuminen etenee Suomessa edelleen ja aiheuttaa paineita kasvavien kaupunkiseutujen luonnolle. Aiemmin kaupungistumista toteutettiin niin, että luonto jätettiin surutta asfaltin ja betonin alle. Nyt on huomattu, että luonnonsuojelu ja luonnon kanssa eläminen on tärkeää myös kaupungeissa. Tästä kertovat mm. seudun kaupunkien ja Pirkanmaan luonnon monimuotoisuusohjelmat sekä asukaskyselyt, joissa lähiluonto on tärkeää kaupunkiseudun asukkaille. Lähiluonto on välttämätöntä paitsi muunlajiselle luonnolle, myös ihmiseläimille, joiden hyvinvoinnille kaupunki- ja lähiluonto tarjoaa monenlaista tukea. Lähiluonto parantaa asukkaiden elämänlaatua ja kiinnittymistä kotipaikkaan, se luo pitovoimaa. Suomessa ja Tampereen kaupunkiseudulla on sitouduttu eri tasoilla ilmastotavoitteisiin ja päästöjen vähentämiseen. Päästöjen vähentämisessä on joltain osin Suomessa onnistuttu, mutta erityisesti liikenteen päästöjä on ollut vaikeaa vähentää tarpeeksi nopeasti. Esimerkiksi Tampereella on todettu, että pelkkä kevyen ja julkisen liikenteen edistäminen ei näytä riittävän. Sähköautotkaan eivät tuo ratkaisua siihen, että henkilöautoliikenteeseen perustuva Markus Laine (vas.) ja Nina V. Nygren peräänkuuluttavat virkistysalueita myös Tampereen kaupunkiseudun eteläpuolelle. Puskiaisten oikaisu ei kirjoittajien mielestä ole kestävää kaupunkisuunnittelua. Kuva: Nina V. Nygren. Tampereen seudun lähiluonto on vetovoimatekijä, joka luo pitovoimaa 24
yhteiskunta kuluttaa aivan liikaa energiaa ja luonnonvaroja. "Tarvitsemme systeemistä muutosta yhteiskunnan toiminnassa, jos haluamme säilyttää monilajista hyvinvointia myös tulevaisuudessa." Edellä mainittuja kehityskulkuja sitoo yhteen kestävyysmurroksen käsite – se tarkoittaa, etteivät ongelmat ja tarvittavat toimenpiteet ole erillisiä prosesseja, vaan tarvitsemme systeemistä muutosta yhteiskunnan toiminnassa, jos haluamme säilyttää monilajista hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Suhteessa näihin tutkimuksenkin vahvistamiin kehityskulkuihin on käsittämätöntä, että Tampereen kaupunkiseudulle suunnitellaan vuonna 2025 tärkeän lähiluonnon läpi kulkevaa moottoritien oikaisua, joka maksaa satoja miljoonia, vähentää matkaaikaa minimaalisesti, mutta lisää autoliikennettä, tuhoaa kaupunkiseudun asukkaiden ainutlaatuista lähiluontoa ja pahentaa sekä luontokatoa että ilmastokriisiä. Tutkimus vahvistaa, että luonnonmukainen luonto virkistää meitä ihmiseläimiä parhaiten. Miksi siis haluaisimme nojautua menneiden vuosikymmenten kestämättömiin suunnitteluperiaatteisiin, kun me voisimme tehdä yhdessä uutta ja rakentaa Tampereen kaupunkiseudulle kestävän, asukkaita houkuttelevan tulevaisuuden. Siksi Tampereen kaupunkiseudulla täytyy pystyä parempaan. Tarvittavat teollisuustontit voidaan rakentaa olemassa olevan moottoritien varteen. Asutuksen tiivistyessä ja asukasmäärän kasvaessa virkistysalueita tarvitaan lisää, ja niitä tarvitaan myös kaupunkiseudun eteläiselle puolelle. Tampereen seudun metropolialueella lähiluonto on vetovoimatekijä, joka luo pitovoimaa; ei siis hukata sitä väljähtäneellä, menneisyyteen katsovalla moottoritiesuunnitelmalla. HT, lehtori (kestävä kehitys) Nina V. Nygren & HT, yliopistonlehtori (kestävä kaupunkikehitys) Markus Laine LemPi-metsässä on lukuisia erittäin suosittuja ulkoilu- ja retkeilyalueita. Kuvassa huurteinen Iso Naistenjärvi Pirkkalassa. Kuva: Tuomo hoikkala. Jopa tavalliset metsälajit kuten kettu, orava ja metsäjänis, ovat vähentyneet hälyttävästi. Kettu on yleistynyt taajamissa, minkä vuoksi sen kannan vähentyminen saattaa olla monille yllätys. Tämän repolaisen kuvasi Tuomo Hoikkala Pirkkkalan Vähäjärvellä. 25
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==