omaishoitoyhteisö toimii ” Yhdistys kulkee omaishoitajien rinnalla omaishoidon alkuvaiheesta loppuun asti. Omaishoito on voinut kestää kymmeniä vuosia. Omaishoidon päättyminen hoidettavan läheisen kuolemaan on elämän kriisikohta”, sanoo omaistoiminnan ohjaaja Eija Saintula Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:stä. ”Se on siirtymävaihe, jolloin moni omaishoitaja tarvitsee henkistä tukea. Omaishoitaja jää silloin helposti tyhjän päälle, mutta yhdistyksemme Katse huomiseen -ryhmä auttaa selviämään eteenpäin”, kuvailee Eija. Ohjeena armollisuus Ryhmässä käsitellään surua ja luopumista monelta kantilta. Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä surua, ja vaikka itku on välillä herkässä, hyväksyvä ilmapiiri luo turvaa. Tunteiden käsittely ja niiden tarkoituksen ymmärtäminen on tärkeää. Ryhmässä käydään yhdessä läpi elettyä elämää omaishoitajana. Eijan usein toistama viesti omaishoitajille, jotka pohtivat elämänsä valintoja, kuuluu: ”Riittää, että olet tehnyt parhaasi. Ole itsellesi armollinen.” Kuka minä olen nyt Eija kertoo, että omaishoidon myötä ystävät ja tuttavat ovat monilla omaishoitajilla vähentyneet. Luotetut ihmiset ovat kadonneet, silloin kun heitä olisi eniten tarvinnut. Siksi voi tuntua vaikealta ottaa heitä takaisin elämäänsä. Ryhmässä mietitään, kuka minä olen omaishoidon jälkeen. Mitkä ovat minun tarpeeni ja mitä vielä haluaisin elämältä. Yhdessä pohditaan, olisiko aika kokeilla uusia harrastuksia tai palata vanhojen harrastusten pariin. Yhteenkuuluvuutta ja toivoa Teksti Kaisa Parviainen Katse huomiseen -ryhmässä omaishoitaja voi käydä läpi luopumista, siihen liittyviä tunteitaan ja uutta elämäntilannettaan yhdessä toisten samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. Eija Saintula on huomannut, että omaishoitajia pitää pyytää olemaan armollisia itselleen. ”Yksin voi olla korkea kynnys lähteä esimerkiksi teatteriin tai kahville. Vertainen tietää, että yksin lähteminen on vaikeaa. Ryhmästä voi löytyä kaveri, jonka kanssa voisi kokeilla.” ● Mikkelin omaishoitajayhdistys järjestää Katse huomiseen -ryhmiä muutaman kerran vuodessa vertaistukiryhmistä nousseen tarpeen mukaan. Kun omaishoitajan hoidettava läheinen on kuollut, hänelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua Katse huomiseen -ryhmään. Ryhmä kokoontuu kuukausittain viisi kertaa. ”Tosi hyvä ryhmä, omaishoitajuuden jälkeenkin on elämää.” "Uskallusta puhua hankalat asiat läpi” ”Kun aikaa kuluu voin selviytyä: toivoa.” ”En ole tilanteeni kanssa yksin, vaan minulla on tukea” Lainaukset ovat Katse huomiseen-ryhmien valtakunnallisista koosteista. EMMI NURMI 37 #OMAISHOITO LÄHELLÄ 4/2025
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==